Riitta Laitinen – Wider Screen 1/2001

Katsaus rajaseututeoriaan historiantutkimuksessa ja lännenelokuvissa

Historioitsija Frederick Jackson Turner saapui vuonna 1893 pitämään esitelmän konferenssiin, joka liittyi Kolumbuksen Amerikan mantereelle saapumisen 400-vuotisjuhlaan. Turnerin esitelmä, otsikoltaan The Significance of the Frontier in American History, loi suunnan – tavalla tai toisella – seuraavalle sadalle vuodelle Yhdysvaltain lännen historiankirjoitusta.

Turner esitti Yhdysvaltain historiasta ja kansanluonteesta kokonaisvaltaisen tulkinnan, joka on elänyt voimakkaasti Yhdysvaltain lännen historian tutkimuksessa eikä siitä "ole päästy eroon" vieläkään, vaikka monet tutkijat sitä ovat halunneetkin. Turnerin ajatukset ovat eläneet myös kansan keskuudessa hyvin voimakkaasti riippumatta siitä, mitä historioitsijat ovat kulloinkin asiasta sanoneet.

Turnerin esittämää historian tulkintaa on kutsuttu rajaseututeoriaksi sen keskeisimmän käsitteen (frontier) mukaan. Teorian mukaan rajaseudulla tapahtui uuden maan muuttaminen villistä barbariasta sivistyneeksi amerikkalaiseksi yhteiskunnaksi. Turner sanoi tämän rajaseudun muuttamisen sivistyneeksi näkyvän Amerikan kartalla. Halpa maa houkutteli amerikkalaisia muuttamaan länteen, jossa villi maa muutti sivistyksen parista tulleet ihmisetkin primitiivisemmiksi. Amerikkalainen demokratia, kekseliäisyys ja individualismi kuitenkin kehittyivät pian uudella maallakin kukkaansa ja niin rajaseutu muuttui eri vaiheiden kautta sivistykseksi. (Turner 1893)

Turnerin tulkinta levisi alun viileän vastaanoton jälkeen nopeasti koulujen ja yliopistojen oppikirjoihin ja siitä tuli vallitseva Yhdysvaltain historian selittäjä. (White 1994, s. 12; Cronon 1991, s. 87) Teorian ydin oli lauseessa: "Vapaan maan olemassa olo, sen jatkuva väistyminen ja asutuksen leviäminen länteen selittävät Yhdysvaltain kehityksen." (Turner 1893)

Rajaseututeoria 1800-luvun ajatusmallina

Turnerin esittämät ajatukset eivät olleet uusia ja kumouksellisia 1800-luvun lopulla, vaikka Turnerin esitelmällä olikin hyvin voimakas vaikutus. Theodore Roosevelt, joka oli yksi Turnerin kannattajista, kuvaili Turnerin antaneen muodon joukolle ajatuksia, jotka olivat jo ajelehtineet ilmassa suhteellisen tarkentamattomina ja epämääräisinä.. 1950-luvulla tutkija Henry Nash Smith selvensi Turnerin asemaa entisestään kirjoittamalla Turnerin teoriasta 1800-luvun pastoraalimyytin ilmentymänä. (White 1994, s. 10–11)

Turner yksinkertaisti esitelmässään lännen asutuksen ja valtion kehityksen prosesseja sopivalla tavalla tiivistäen ja kaunopuheisesti muotoillen. Turnerin esittämät asiat tulivat periaatteessa esiin jo muun muassa kansanlauluissa, musiikissa, politiikassa ja puheissa. Lännen ja rajaseudun myytit olivat osa 1800-luvun amerikkalaista yhteiskuntaa, jossa tapahtuivat länteen muuttaminen ja amerikkalaisen historiallisen identiteetin muodostuminen.

Turnerin ajatukset rajaseudusta perustuivat sekä rajaseudun merkitysten vuosisataisen historian tutkimiselle että oman ajan ajatusten ja oman kansallisen ja historiallisen identiteetin selvittämiselle. Turnerin ei itse asiassa tarvinnut kertoa kansalaisille, mitä rajaseutu oli. Hänen tehtävänään oli vain kertoa, kuinka merkittävä rajaseutu oli Yhdysvaltain historiassa ja kehityksessä. (Klein 1997, s. 19–21; White 1994, s. 12)

Turnerin ajan ajatusmaailmaa kuvaa hyvin se, kuinka monet lännen asukkaat tunsivat itsensä amerikkalaisiksi. James W. Steele kirjoitti vuonna 1873 teoksessaan The Sons of the Border:

"Rajaseudun mies ei synny, vaan itsensä tietämättä hänen ympäristönsä ja sen vaatimukset tekevät hänet. Hän on voinut syntyä Chesapeakessa tai Juanitan rannoilla; hän voi tulla Linconshiresta tai Corkista: kaukaisen lännen elämä pukee hänet uuteen yksilöllisyyteen, saa hänet unohtamaan varhaisemman elämänsä maut ja tavat ja se muuttaa hänet yhdeksi niistä kosmopoliiteista, jotka muodostavat sen hitaan ihmisyyden, joka vuosi vuodelta ryömii kohti laskevaa aurinkoa." (White 1994, s. 26)

Yhdysvaltain historia ja rajaseutu

Turnerin rajaseutu oli vyöhyke, jolla oli vähän ihmisiä ja paljon luontoa. Amerikkalaiset siirtyivät idästä vapaan maan ja luonnon länteen täyttäen rajaseutuvyöhykkeen toisensa jälkeen erilaisilla yhteiskuntamuodoilla. Ensin rajaseudulle tulivat turkismetsästäjät. Heitä seurasivat karjatilalliset ja kaivosmiehet. Karjatilallisten ja kaivosmiesten tullessa turkismetsästäjät taas lähtivät uusille rajaseuduille. Seuraavana tulivat pioneeriviljelijät ja heidän jälkeensä kehittyneempi viljely. Viimeisenä tulivat kaupungit ja sivistys. Vuonna 1893 ei enää ollut olemassa rajaseutua, sillä vapaata ja villiä maata ei ollut enää olemassa. (Turner 1893)

Turnerin näkemät vaiheet lännen asutuksessa ovat osittain paikkansapitäviä. Turkismetsästystä esiintyi eniten alueilla, joilla ei vielä ollut maanviljelystä tai kaupunkeja. Kaivostoiminta saapui monille alueille maanviljelyä varhemmin, koska kallisarvoisten mineraalien lupaama rikastuminen toi alueille paljon ihmisiä nopeassa tahdissa. Käytännössä rajaseudun eri vaiheet eivät kuitenkaan olleet selväpiirteisiä ja jos ne suhteellisen selvinä esiintyivätkin, se tapahtui vain tietyillä alueilla. Yleisesti ottaen Yhdysvaltain länsi koostui monesta erilaisesta maantieteellisestä ja historiallisesta alueesta, joissa kehitystä tapahtui eri tavoilla ja eri tahdeissa.

Turnerin esittämää kehityskulkua on kuitenkin ollut vaikea ohittaa, etenkin Yhdysvaltain lännen historian yleisesityksissä. Vaikka rajaseututeoriaa on kritisoitu voimakkaasti, historioitsijat eivät ole kyenneet korvaamaan Turnerin vakuuttavaa tarinaa. Turner itse ei halunnut olla paradigman tuottaja vaan suosi pluralistisia selitystapoja. Turner ei myöskään ollut parhaimmillaan narratiivisen historiantutkimuksen parissa vaan oli pikemminkin puhuja ja laajojen analyysien esittäjä. Onkin ironista, että historioitsija, joka William Crononin mukaan ei osannut eikä halunnut kirjoittaa narratiivista historiaa, tuotti keskeisen Yhdysvaltain historiaa vuosien varrella selittäneen narratiivisen rakenteen. (Cronon1991, s. 75–76, 89, 90; Nash 1991, s. 47)

Turner määritteli rajaseudun varsin epämääräisesti, mikä ei ole helpottanut termin käyttämistä myöhemmässä historiantutkimuksessa. Historioitsija Richard Whiten kuvailun mukaan rajaseutu oli alue, missä valkoisia miehiä oli vähän. (Limerick 1994, s. 68) Tästä kuvauksesta selviää myös yksi rajaseututeorian keskeisimmistä puutteista. Rajaseutuhistoria on valkoisen miehen historiaa.

Sen lisäksi, että naiset jäävät tämän historian ulkopuolelle, jäävät pimentoon myös rajaseudun toisen puolen edustajat. Kun valkoiset siirtyivät länteen, heitä oli siellä vastassa sekä intiaaneja että espanjalaisperäisiä asukkaita. Heidän lisäkseen olivat olemassa aasialaiset, jotka tulivat alueelle aivan väärästä suunnasta eivätkä siten sopineet rajaseututeorian sisään. Lännessä tapahtui myös muutto- ja muuta liikettä kaikkiin suuntiin, ei vain idästä länteen. Rajaseututeorian hallitsevuus lännen historiografiassa on saanut aikaan sen, että muut kuin valkoiset miehet olivat lännen historiasta poissuljettuja kauemmin kuin monella muulla historian alalla. (Limerick 1994, s. 73)

Yksi rajaseututeorian merkittävimmistä vaikutuksista on kuitenkin sen luoma viattomuuden ja erityisyyden vaikutelma. Voimme verrata Yhdysvaltoja esimerkiksi Etelä-Afrikkaan. Eurooppalaiset valloittivat Etelä-Afrikan pakolla ja alistivat alkuperäiset asukkaat. Maan asukkaat taistelevat edelleen tämän seurauksien kanssa. Rajaseututeoria on kuitenkin mahdollistanut sen, että amerikkalaisilla ei ole samanlaisia ongelmia. Etelä-Afrikka kävi läpi invaasion ja valloituksen, mutta Yhdysvallat kävi läpi leviävän rajaseudun ja demokratian, suurien mahdollisuuksien ja tasa-arvon leviämisen. "Rajaseutu" ja siihen liittyvä ajatusmaailma siis hävittävät amerikkalaisesta historiallisesta tietoisuudesta yhtenevyydet yleiseen eurooppalaiseen imperialismiin ja kolonialismiin. (Limerick 1994, s. 74–75)

Historiantutkimus, rajaseutu ja suuri yleisö

1980-luvun lopulla joukko historioitsijoita ryhtyi kirjoittamaan Uutta lännen historiaa, tietoisesti välttäen Turnerin teorioita ja termejä. (1) Mutta he tulivat huomaamaan, että Turnerista ja rajaseudusta ei niin vain päässytkään eroon. Vaikka historioitsijat olivat aiemminkin arvostelleet Turnerin tekstejä ja kirjoittaneet lännen historiaa muihinkin ajatuksiin pohjautuen, joutuivat nämä Uuden lännen historian kirjoittajat erilaisen huomion kohteeksi: Yhdysvaltain kansallinen lehdistö kiinnostui asiasta. Sanomalehdet, aikakauslehdet ja radio toivat yhtäkkiä joukon historiantutkijoita julkisuuden valokeilaan. (Klein 1996, passim; Limerick 1991, s. 59–61)

Kysymyksistä, joita tutkijoille esitettiin, käy ilmi, että toimittajat luulivat Turnerin ajatusten olevan edelleen tutkimuksen ja tieteellisen keskustelun keskipisteessä. Tutkijat joutuivat kohtaamaan ristiriitoja ja kysymyksiä, joiden he itse asiassa kuvittelivat olleen yhtä kuolleita kuin Turnerin itsensäkin. Toimittajien historiallisessa ajattelussa rajaseututeoria oli erittäin elävä ja keskeinen, se oli edelleen perusselitys Yhdysvaltain asutuksen leviämiselle ja Yhdysvaltain kulttuurin ja mentaliteetin kehitykselle. Toimittajien mielestä teorian kyseenalaistaminen oli joko rohkeata ja radikaalia tai tyhmää ja tarpeetonta. (Limerick 1991a, s. 73; Limerick 1991b, s. 87; Grossmann 1991, s. 3)

Patricia Nelson Limerick, joka on tutkijoista ehkä voimakkaimmin kritisoinut rajaseututeorian käyttöä nykyisessä historiantutkimuksessa, on tullut ainakin yhteen lopputulokseen taistellessaan rajaseutuhistorian ongelmien kanssa. Käyttivät historioitsijat termiä tai eivät, yleisölle sillä ei ole suurta merkitystä. Sanaa rajaseutu käytetään lukemattomissa yhteyksissä ja kaikki tuntuvat tietävän, mitä se milloinkin tarkoittaa. Alaskassa autojen rekisterikilvissä lukee "Alaska: Viimeinen rajaseutu" ja tuskin kukaan näillä autoilla ajava ymmärtää sen tarkoittavan: "Alaska: Viimeinen kulttuurisen tunkeutumisen ja kiistanalaisen hegemonian vyöhyke", mikä olisi yksi nykytutkimuksen määritelmä rajaseudulle. (Limerick 1994, s. 79)

Limerick on kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka kaikkien tuntema rajaseutu näkyy joka puolella amerikkalaisessa nyky-yhteiskunnassa. Esimerkiksi Disneylandin rajaseutumaa on täynnä asioita, jotka ilmiselvästi kuuluvat rajaseudulle. Disneylandin rajaseutu sijaitsee Amerikan anglo-amerikkalaisen asutuksen reunalla. Rajaseutua asuttavat erilaiset romanttiset hahmot: turkismetsästäjät, cowboyt, kullankaivajat, pioneerien vaimot, saluunatytöt, sheriffit ja lainsuojattomat. Tiipiit, hirsimökit, ja "false front" -kaupat ovat rajaseudun arkkitehtuuria. Majavannahkahatut, cowboy-hatut, huivit, nahkapaidat ja -housut, mokkasiinit ja saappaat ovat rajaseudun muoti. Ihmiset liikkuivat kanooteilla, höyrylaivoilla, hevosilla, peitetyillä vankkureilla ja postivaunuilla. (Limerick 1994, s. 68)

Presidentti John F. Kennedy käytti New Frontier -mielikuvaa puheissaan tietäen, että kuulijat ymmärtäisivät, mistä on kyse sekä myös olettaen, että mielikuvat vanhasta rajaseudusta olivat positiivisia. Vanha 1800-luvun rajaseutu oli ollut esimerkiksi onnistunut ja amerikkalainen. Myös Ronald Reagan otti 1980-luvulla puheissaan käyttöön rajaseudun: "Uusien rajaseutujen valloittaminen kotiemme ja perheidemme parantamiseksi on olennainen osa kansallista luonnettamme." Kennedyn lailla Reagan otti käyttöön rajaseudun kuvaamaan sitä, kuinka elinvoimainen ja uudistuva amerikkalainen kulttuuri oli vielä olemassa; se ei ollutkaan kuollut vanhan rajaseudun sulkeuduttua. (Limerick 1994, s. 80–81, 83)

Presidenttien puheiden lisäksi Limerick tarkasteli sanomalehtien otsikoita ja rajaseudun esiintymistä niissä 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa. Rajaseutu ja rajaseudun pioneeri esiintyivät lehdissä ja mainoksissa kaikilla mahdollisilla alueilla; mukana olivat esimerkiksi parantavan ruoan uudet rajaseudut ja pikkuleipien pioneerit. Vaikka kaikenlaisilla aloilla onkin omat uudet rajaseutunsa ja pioneerinsa, teknologian alalla termejä käytetään eniten. Limerick näkee teknologian jatkuvien rajaseutuihin viittaamisen takana sen, kuinka amerikkalaiset ovat täydellisesti omaksuneet rajaseutuajattelun ja kivuttomasti siirtäneet sen alueellisesta levittäytymisestä teknologiseen ja kaupalliseen levittäytymiseen. Tästä kertoo esimerkiksi vuoden 1986 Yhdysvaltain avaruusohjelmaa koskeva komission raportti, jonka otsikkona on "Pioneering the Space Frontier". (Limerick 1994, s. 89)

Elokuvat ja rajaseutu

Turnerin rajaseututeoria on siis yksi Yhdysvaltain historiaa ja identiteettiä rakentanut tulkinta lännen asuttamisesta. Toisena yhtä suosittuna tulkintana voidaan nähdä Buffalo Billin villin lännen sirkuksen esittämä tulkinta. Turnerin ja Buffalo Billin versiot mantereen valloituksen tarinasta muodostuivat kahdeksi Yhdysvaltain historian perustarinaksi; ne molemmat yksinkertaistivat kaikkien tunteman tarinan ja monien jakamat arvot painottaen yhtä tekijää ja jättäen tarinaa monimutkaistavat tekijät taustalle.

Turnerin teemana oli luonnon, ympäristön, erämaan valloitus; Buffalo Billillä teemana oli villien intiaanien valloitus. Silti tarinat kertoivat samasta asiasta – siitä, kuinka Amerikan manner valloitettiin, sivistettiin ja "amerikkalaistettiin". Sekä Turner että Cody käyttivät taitavasti niitä lännen ja rajaseudun symboleita, jotka yleisö jo tunsi. (White 1994, s. 11)

Turnerin historia kertoo vapaan maan rauhallisesta valloittamisesta. Buffalo Billin länsi on taas väkivaltaisen valloituksen ja sodan läpitunkema. (White 1994, s. 9) Suuri osa lännenelokuvista näyttää ensi katsomalla esittävän Buffalo Billin väkivaltaista rajaseutua. Kuitenkin maan asuttaminen ja ennen kaikkea sen vääjäämätön sivistäminen/sivistyminen on usein keskeisimmässä osassa.

Elokuvissa voidaan nähdä selviä yhteyksiä rajaseututeoriaan, vaikka länteen eteneminen ei olekaan kovin rauhallista. Tietysti on myös selvää, että elokuvat saavat niin Turneriin kuin Buffalo Billiinkin liittyvät piirteensä sekä heidän tarinamalleistaan itsestään että siitä laajemmasta perinteestä, joka kummankin tulkinnan taustalla vaikutti ja vaikuttaa edelleen.

Näin lyhyessä artikkelissa on mahdotonta mennä kovin syvälle koko lännenelokuvan genren tulkinnassa. Yleisesti ottaen voidaan kuitenkin sanoa, että lännenelokuvien rooliin on kuulunut amerikkalaisen identiteetin ylläpitäminen ja uudelleenluominen. Rajaseutujen tuttujen symbolien kautta on voitu käsitellä eri aikojen kansalliseen identiteettiin sekä yksilön ja yhteiskunnan väliseen suhteeseen liittyviä kysymyksiä ja ongelmia.

Lännenelokuvilla on oma kehityskulkunsa. Heti elokuvan synnyttyä niistä tuli yksi suosituimmista elokuvan lajeista. Alkuaikojen lännenelokuvat olivat historiallisia eepoksia ja draamoja. Ne halusivat kertoa mahdollisimman todenmukaisesti, kuinka länsi voitettiin ja kuinka sivistys vietiin barbaariseen erämaahan. (Slotkin 1992, s. 235–237)

Lännenelokuva koki oman lamansa 1930-luvulla. Richard Slotkin on tulkinnut tämän ainakin osaltaan johtuneen siitä, että lännenelokuvan siihenastisen huippukauden tarinat liittyivät elimellisesti 1920-luvun nousukauteen. Nousukauteen sopivat tarinat sankarillisesta mantereen valloittamisesta, joka johti rajattomaan taloudelliseen kasvuun. Ehkä rajaseudun tarinamuoto ei sopinut lama-ajan ajatusmaailmaan; aikaan, jolloin Yhdysvaltain yhteiskunnan edistysprojekti ei näyttänytkään enää niin onnistuneelta. Uuden renessanssin lännenelokuva koki 1930-luvun lopulta 1970-luvun alkuun. Sankarillinen tarina sopi taas yhteiskunnan laajempiin tapahtumiin, etenkin toisen maailmansodan ja kylmän sodan ilmiöille lännenelokuvan genre tuntui sopivan hyvin. (Slotkin 1992, s. 256–257, 278–279, 347–353)

Tällaisten yleisten lännenelokuvan kehitystä peilaavien tulkintojen kautta voidaan nähdä rajaseututeorian suhde lännenelokuviin. Teoria näkyy elokuvissa näin, koska rajaseututeorialla on ollut hyvin tärkeä rooli niin Yhdysvaltain historiatietoisuudessa kuin poliittisessa ajattelussakin.

Rajaseututeoria tulee myös konkreettisesti esiin yksittäisissä lännenelokuvissa. Esimerkkeinä voimme katsoa muutamaa elokuvaa 1950- ja 1960-luvulta. Tässä ei tarkastella sen enempää niiden suhdetta oman aikansa tapahtumiin tai ajatustapoihin kuin niiden tekijöiden tarkoitusperiin tai ajatuksiinkaan. Tarkoituksena on vain poimia elokuvista esimerkkejä siitä, kuinka rajaseututeorian tarina tulee niissä esiin. Kussakin elokuvassa ja kunakin aikana rajaseututeorian tarinaa on tietysti käytetty eri tavoin ja eri tarkoituksissa.

Rajaseudun teemoja elokuvissa

Yksi lännenelokuvien keskeinen teema on sankarin asema yhteiskunnan rajamailla. Sankarit, etenkin 1950-luvun asesankarit, ryhtyivät harvoin maanviljelijöiksi ja asettuivat aloilleen. He saattoivat ehkä olla karjatilallisia, tai haluta sellaisiksi, mutta usein sankari joutui jäämään sivistyneen yhteiskunnan ulkopuolelle. Tässä voidaan nähdä yksilötasolla sama ajattelu, joka rajaseututeoriassa tulee esiin enemmän yhteisöllisellä tasolla.

"Erämaa hallitsee kolonistia. Se löytää hänet eurooppalaisena puvultaan, … Se riisuu hänet sivilisaation asusteista ja pukee hänet metsästyspaitaan ja mokkasiineihin … rajaseudulla ympäristö on miestä voimakkaampi. Hänen täytyy hyväksyä olosuhteet, jotka se suo tai tuhoutua … Vähä vähältä hän muuttaa erämaata, mutta tulos ei ole vanha Eurooppa … Totuus on, että on tuloksena on uusi tuote, joka on amerikkalainen". (Turner 1893)

Lännenelokuvan sankarissa tämä kehityskulku saattaa ruumiillistua yhdessä miehessä. Sankari on osa rajaseudun sivistymätöntä, barbarian lakien vallitsemaa vaihetta, joka kohtaa uuden sivistyneemmän vaiheen, jossa erämaasta on tulossa Amerikka. Primitiivisempään rajaseudun vaiheeseen kuuluva sankari joutuu miettimään uudelleen asemaansa. Hänen täytyy väistyä joko lähtemällä uudelle rajaseudulle, kuolemalla tai sopeutumalla uuteen sivistykseen.

Elokuvassa Etäisten laaksojen mies (Shane, 1953) sankari Shane (Alan Ladd), joka edustaa barbaarisen lännen asesankarityyppiä, joutuu ottamaan pienviljelijöiden pelastajan roolin. Shanen asema on ristiriitainen, koska hän haluaa jättää asesankarin roolinsa, mutta ei kykene muuttumaan osaksi uutta yhteiskuntaa. Kuitenkin tätä rajaseudun muovaamaa miestä tarvitaan luomaan se sivistynyt yhteiskunta, jota kohti amerikkalainen pienviljelijäyhteisö vääjäämättä kulkee. Ilman rajaseudun raakaa, primitiivistä luonnetta ei voida synnyttää todella amerikkalaista vapaata ja oikeata demokratiaa.

Sama teema voidaan nähdä elokuvassa Mies joka ampui Liberty Valancen (The Man Who Shot Liberty Valance, 1962). Asianajaja Ransom Stoddard (James Stewart) symboloi sivistyksen tuloa. Asianajajan lisäksi tinkimättömästi puolueeton sanomalehti, koulutuksen saapuminen ja osavaltiovaalit näyttävät, että kyse on jo sivistyvästä yhteiskunnasta. Ilman rajaseudun "villiyttä" ei kuitenkaan tässäkään tarinassa yhteiskunta selviä oikeaan amerikkalaiseen demokratiaan. Sivistyneen asianajajan täytyy "laskeutua" barbarian tasolle ja puolustaa asemaansa ja miehisyyttään asein. Varsinaisesti demokratian pelastaa kuitenkin Tom Doniphon (John Wayne), vanhan lännen sankari, joka on rajaseudun muovaama ja vailla sivistyneisyyttä. Hän pelastaa tilanteen, mutta joutuu väistymään.

Yksi rajaseututeorian teema, joka on mahdollista nähdä lännenelokuvissa, on eri elinkeinojen asema Yhdysvaltain kulttuurissa ja historiassa. Sekä Etäisten laaksojen miehessä että Mies joka ampui Liberty Valancessa ollaan tilanteessa, jossa karjanhoito on siirtymässä maanviljelyn tieltä. Perhefarmi on 1800-luvulta lähtien ollut amerikkalaisen yhteiskunnan ihanne. Niinpä näissäkin elokuvissa nimenomaan suurkarjatilalliset uhkaavat pienviljelijöiden mahdollisuuksia perustaa oma yhteisönsä rajaseudulle. Karjanomistaja edustaa näissä elokuvissa tuhoavaa ja väkivaltaista rajaseutua, jonka täytyy väistyä edistyksellisen amerikkalaisuuden ja poliittisen demokratian tieltä.

Elokuvassa Mies joka ampui Liberty Valancen korostuu erityisesti demokratian saapuminen rajaseudulle. Järjestäytynyt demokratia viimeistään tuhoaa anarkian, johon rajaseudun villi luonto, erämaa, on ensimmäiset uudisasukkaat ajanut. Kaupungin lehtimies jopa toistaa rajaseututeorian perusteet vaalitilaisuudessa pitämässään puheessa:

Maa vuorten takana (Bend of the River, 1952) seurailee edellisten elokuvien mallia. Siinä vanha asesankari on lähtenyt yhdeltä rajaseudulta (Kansasista) uudelle rajaseudulle päästäkseen menneisyytensä taakasta. Tällä uudella rajaseudulla maanviljelijät pyrkivät luomaan uutta yhteisöä, tällä kertaa kullankaivajien kanssa resursseista kilpaillen.

Maa vuorten takana tuo varsin suorasanaisesti esiin ne perheviljelyyn perustuvat tavoitteet, jotka rajaseututeoriassakin ovat amerikkalaisuutta ja demokratiaa muovaavat voimat. Maanviljelijäyhteisön johtaja kertoo elokuvan sankarille toiveistaan uudella alueella (samalla kun yhteisön jäsenet taustalla raivaavat unelmamaataan):

"Tästä olen aina unelmoinut. Uusi maa, missä voimme saada kaiken kasvamaan. Me löydämme laakson, jossa maa on rikasta, jossa vuoret suojaavan meitä pohjatuulelta. Me käytämme puita, jotka luonto on meille suonut, hakkaamme raivion erämaahan. Rakennamme teitä, käytämme puita siltoihin, missä meidän täytyy ylittää virtoja. Ja rakennamme talomme vahvoiksi niin, että ne kestävät talven myrskyt. Rakennamme kokoushuoneen, kirkon, meillä on koulu, ja istutamme taimemme, niin että meillä on omenia, päärynöitä, muutamassa vuodessa ne kasvavat sellaista hedelmää, jota ei ihmissilmä ole ennen nähnyt."

Edellisissä esimerkeissä rajaseututeoria on miltei sellaisenaan nähtävissä, mutta rajaseututeorian keskeinen tarina amerikkalaisen yhteiskunnan ja kansanluonteen synnystä voi näkyä elokuvissa myös pienempinä viitteinä. Esimerkiksi elokuvassa Seitsemän rohkeaa miestä (The Magnificent Seven, 1960) pienen rajaseutukaupungin hautausurakoitsija kommentoi kaupunkilaisten suhtautumista muihin kuin valkoisiin kertomalla, että intiaaneja on syrjitty aina siitä asti, kun sivistys tuli kaupunkiin. Näin rajaseudun hävittänyt sivistys voidaan tulkita yhtä helposti kielteisesti kuin myönteisestikin. Seitsemän rohkeaa miestä tuo edelleen esiin rajaseudun miehen (miehet) lännen sivistäjinä, joskin tällä kertaa meksikolaiskylässä ja siten sijoittaen rajaseudun muihin esimerkkielokuviimme nähden erilaiseen asemaan.. Edelleen kuitenkin asesankarit ovat etsimässä uutta rajaseutua: Chris (Yul Bruner) ja Vin (Steve McQueen) valittelevat sitä, kuinka Dodgessa ja Tombstonessa ei tapahdu enää mitään, kun sivistys on saapunut kaupunkiin, ja päätyvät sitten myymän asetaitonsa meksikolaiskylän suojeluun.

Elokuvissa – rajaseututeorian keskeisten teemojen esiintulemisen lisäksi – myös sankarien ominaisuudet saattavat muistuttaa Turnerista. Lännenelokuvien sankarien monet ominaisuudet sopivat hyvin yhteen Turnerin amerikkalaisen (rajaseudulla syntyneen) kansanluonteen kuvailun kanssa:

"Tuo karuus ja voima yhdistettynä terävä-älyisyyteen ja tiedonhaluun; tuo käytännöllinen, keksivä mieli, joka on nopea löytämään ratkaisuja; tuo mestarillinen materiallisten asioiden hallinta, vaikka taiteellisesti puutteellinen silti kykenevä saavuttamaan suuria; tuo levoton, hermostunut energia; tuo hallitseva individualismi, joka työskentelee sekä hyvässä että pahassa, ja vielä eloisuus ja pursuava ilo, jotka seuraavat vapautta – nämä ovat rajaseudun ominaisuuksia…" (Turner 1893)

teksti: © Riitta Laitinen

Viitteet

1. Sanaa "länsi" on ehdotettu yhdeksi rajaseudun korvaavaksi termiksi. Kerwin Lee Klein kirjoittaa kuitenkin, kuinka länsi voi olla rajaseutua etnosentrisempi termi. Länsi on ollut Vergiliuksesta Thoreauhun kirjallisuudessa totuuden, kauneuden ja toivon alue, jota kohti tulisi kulkea. Länsi, jopa Yhdysvaltain kuivan ilmaston alueena, viittaa aina osittain vanhan länsimaisen kulttuurin traditioon. Sekä rajaseutu että länsi tulevat aina olemaan monenlaisia latauksia sisältäviä termejä. (Klein 1996) [takaisin]

Turner, Frederick Jackson: The Significance of the Frontier in American History, 1893. [http://xroads.virginia.edu/~HYPER/TURNER/chapter1.html] (Alunperin esitelmä pidetty 12.7.1893, Meeting of the American Historical Association, julkaistu Proceedings of the State Historical Society of Wisconsin, Joulukuu 14, 1893)

Cronon, William: Turner's First Stand: The Significance of Significance in American History, s. 73–101. Teoksessa Writing Western History. Essays on Major Western Historians. Toim. Richard W. Etulain. University of New Mexico Press, Albuquerqeu 1991.

Grossman, James R.: Introduction, s. 1–5. Teoksessa Frontier in American Culture.. Toim. James R. Grossman. University of California Press, Berkeley 1994.

Klein, Kerwin Lee: Reclaiming The "F" Word, or Being and Becoming Postwestern, s. 179–215. Pacific Historical Review 1996/65(2).

Klein, Kerwin Lee: Frontiers of Historical Imagination. Narrating the European Conquest of Native America, 1890–1990. University of California Press, Berkeley 1997.

Limerick, Patricia Nelson: The Trails to Santa Fe: The Unleashing of the Western Public Intellectual, s. 59–77. Teoksessa Trail toward a New Western History. Toim. Patricia Nelson Limerick, Clyde A. Milner II & Charles E. Rankin. University Press of Kansas, Lawrence 1991 (a).

Limerick, Patricia Nelson: What on Earth is New Western History?, s. 81–89. Teoksessa Trail toward a New Western History. Toim. Patricia Nelson Limerick, Clyde A. Milner II & Charles E. Rankin. University Press of Kansas, Lawrence 1991 (b).

Limeric, Patricia Nelson: The Adventures of the Frontier in the Twentieth Century, s. 67–103. Teoksessa The Frontier in American Culture. Toim. James R. Grossman. Univeristyof California Press, Berkeley 1994.

Nash, Gerald D.: Creating the West. Historical Interpretations 1890–1990. University of New Mexico Press, Albuquerque 1991.

Slotkin, Richard: Gunfighter Nation. The Myth of the Frontier in Twentieth Century America. Harper Perennial, New York 1992.

White, Richard: Frederic Jackson Turner and Buffalo Bill, s. 7–66. Teoksessa The Frontier in American Culture.. Toim. James R. Grossman. Univeristyof California Press, Berkeley 1994.