Hollywood-elokuva on 1970-luvun lopulta lähtien ja erityisesti 1990-luvulla marssittanut valkokankaalle osaston naisia, jotka seisauttavat miesveret – tai laskevat ne pihalle. Toimivia naisia on toki ollut maailman sivu, mutta nyt naiset ovat rynnänneet aloille, jotka he aiemmin joutuivat jättämään joko pakosti tai vapaaehtoisesti miehille. Samanaikaisesti naisten on täytynyt riisua osia feminiinisyydestään; ei siksi, että feminiinisyys estäisi subjektiuden, vaan siksi, että miesten maailma ei yksinkertaisesti ja yksisilmäisenä tunne/tunnista/tunnusta feminiinistä toimijaa.

Naistoimijuuden kehitystä 1990-luvulla voisi kuvata seuraavasti:

Pallit ja/vai penis

Englanninkielisessä maailmassa sanan 'kivekset' kansankielinen 'balls'-versio on yksi 'rohkeuden' synonyymeista. Suomenkielinen vastine rohkeudelle, 'olla munaa', on myös olemassa, mutta se voi merkitä samanaikaisesti monia muitakin asioita sekä kirjaimellisesti pelkkää penistäkin.

Peniksellä samoin kuin sen fysiologisella puuttumisella on keskeinen sija Sotilas Janessa. Tärkeintä osaa se näyttelee kohtauksessa, jossa Yhdysvaltain armeijan Navy Seals –erikoisjoukkojen selviytymiskoulutuksessa oleva O'Neil sylkäisee sanan suustaan vasten Urgaylen naamaa. Haistattelu on rohkeuden, jonkinlainen henkisen erektion, osoitus, joka kirvoittaa kurssitovereilta lopullisen O'Neilin hyväksymisen. Aiemmin hän on edustanut heille vain naista, jonka "oikea" paikka on kotirintamalla ja "oikea" tehtävä tulevien sotilaiden hautominen ja kaitseminen. Seikka, jonka alleviivauksella elokuva alkaa.

Penikseen sen englanninkielisenä 'dick'-versiona viitataan elokuvassa jo aikaisemmin. O'Neil käskee avopuolisoaan raahaamaan peniksensä takaisin kylpyammeeseen, kun pariskunta keskustelee O'Neilin tahtomasta komennuksesta kovimpaan mahdolliseen koulutukseen ja sen myötä sotakenttien tositoimiin. Kohtaus varmistaa katsojan käsityksen sekä O'Neilin naiseudesta että heteroseksuaalisuudesta, olkoonkin, että nii(s)tä todistellaan myös myöhemmin.

Naisen perinteisessä lestissä pysymätön O'Neil kaluaa koko komppanian kovuutta. Kun O'Neil pukeutuu Navy Seals –univormuun ja syöksyy asemaan etulinjaan, murtuu yksi vanhimpia ja vankimpia miehisiä barrikadeja, ja se syö miestä – muualtakin kuin peniksen tyvestä. Miehestä lihoineen tulee kulttuuristen ritarihyveiden oppimisen seurauksena heikko ja siksi oman joukkueen naista vihataan enemmän kuin vihollista.

Naisviha sokaisee miehet Sotilas Janessa. Siksi he eivät kykene näkemään, että enemmän kuin naisesta tunkemassa tasa-arvoisena joka paikkaan, valtaamassa viimeisiä miehisiä sillanpääasemia, O'Neilin kohdalla on kyse tahdosta taistella (sic) isänmaan puolesta, toisin sanoen täsmälleen samasta seikasta, joka tekee miestenkin isäin astuman.

Olla mies tai olla maskuliininen on eri asia kuin olla anatomisesti miespuolinen. Tämä sukupuolta tarkastelevan yhteiskuntatieteen haaran keskeinen kivijalka katoaa omaa navanalustaansa liian tiiviisti tuijottavilta sotilailta Sotilas Janessa. Samalla heiltä katoaa kyky nähdä, kuinka O'Neil onnistuu eräällä tärkeällä maskuliinisuuden esteradalla: O'Neil kykenee elokuvan miesten tavoin todistamaan maskuliinisuutensa koko ajan. O'Neilin ei tarvitse soittaa maitokelloa kotiinlähdön merkiksi, sillä hän selviää kaikista koulutuksen osa-alueista, isosta osasta paremmin kuin miehet, miesten mittarilla mitattuna, vailla tuplastandardia.

O'Neil on miesten parhaita. Tämän käsittäminen kaivaisi elokuvan miesten asennepoteroista muitakin heidän ristiriitaisia näkemyksiään kyseenalaistavia sokeita pisteitä. Esitän niistä muutaman sketsinomaisesti.

1. Kaikki Navy Seals –erikoiskoulutukseen osallistuvat miehet kyseenalaistavat O'Neilin läsnäolon paikoista kovimmassa, koska hän on anatomisesti nainen. Samanaikaisesti heidän muka miehiset sotilastoverinsa soittelevat maitokelloa kuin kaikesta maskuliinisuudesta tyhjentyneitä kulkusia. Kaikki miehet eivät selviä koulutuksesta eivätkä edes halua sinne, mutta eivät silti menetä miehen statustaan. Nainen, joka peittoaa miehet näiden perinteisesti omimmalla alueella, ei kuitenkaan saavuta samaista statusta.

2. Navy Seals –koulutuskeskuksen johtava upseeri kiukuttelee O'Neilille naisten koulutukseen tulon tarkoittavan ihmissuhdekursseja, so. asioita, joita "oikea" sotilas ei tarvitse, tappaja kun on. Kumma kyllä, koulutuksessa kuitenkin korostuvat joukkue- ja toveri-teemat, seikat, jotka O'Neil perinteisen naisontologisen käsityksen mukaan hallitsee "luonnollisesti", eivätkä niinkään yksilölliset sankarisuoritukset. Lisäksi Urgayle nimenomaan rankaisee O'Neilin kurssitoveria, koska tämä jättää kaveri-O'Neilin esteradalla.

3. Samainen sankari joutuu O'Neilin johtamaan joukkueeseen koulutuksen loppuvaiheeseen kuuluvassa selviytymiskoulutuksessa. Vastoin joukkueenjohtajansa käskyä mies kävelee impulsiivisuutensa ja intuitionsa, noiden niin naisellisten hyveiden, ansalankaan, kun yrittää ottaa muistoa tai muuta voitonmerkkiä tutkittavalta saarelta. Hälytyskellot soivat ja joukkue johtajineen heilahtaa häkkiin. Vankien kuulustelua seuraa 'suck my dick' –haistatus.

4. Homososiaalisuus saa Sotilas Janessa merkityksensä sen mukaan, ovatko yhdessä naiset vai miehet. Koulutuksensa päättymistä juhlistavat miessotilaat pyytävät O'Neilia mukaansa baariin. O'Neil menee, juo muutaman kaljan ja poistuu rannalle grillaamaan naisten kanssa. Kuvaaja nappaa pari kuvaa toverillisesti kaulailevista naisista ja O'Neil saa syytteen lesbolaisuudesta, aktiviteetista, joka ei istu setä Samulia puolustavan sotilaan univormuun. Samaan aikaan tapahtuvaan miesten juomishempeilyyn ei kiinnitetä huomiota, sillä se ei niinkään uhkaa yhteiskunnallisia vaan ainoastaan miesten maksa-arvoja. Miesten homososiaalisuus on taistelussa tarvittavaa toverihenkeä, kun taas naisten yhdessäolo on yhteiskuntaa ja sen arvoja uhkaavaa seksuaalisuutta.

Maskuliinisuuden todistamisen taakka

Maskuliinisuuden olennainen piirre on jatkuva pakko todistaa olevansa maskuliininen. Kilpailu sekä itsensä että erityisesti toisten maskuliinisuuksien kanssa on alituista. Sitä voi verrata tilanteeseen, johon nainen joutuu työskennellessään miesvaltaisessa yhteisössä, tilanteeseen, jossa O'Neil on.

Tällaisessa tilanteessa on koko ajan oltava toisia parempi, tehokkaampi, uutterampi ja mitä vielä. On O'Neilin lailla unohdettava toiset, vaikka onkin heidän hyväksymisestään riippuvainen, ja uskottava omaan itseensä, oman minuutensa – O'Neilin kohdalla naisen ja taistelijan perinteisesti mahdottomana nähdyn yhtälön – oikeuteen olla olemassa. Vain siten voi saavuttaa lopullisen hyväksynnän.

Joka tapauksessa O'Neil hankkii hyväksynnän omalle taistelijan minuudelleen menestymällä sekä koulutuksessa että tulikokeessa. Myönteinen kokemus naisesta taistelijaparina kääntää lopulta jäykimpienkin niskojen yllä olevat päät. Tätä ennen O'Neil on toki leikannut päälakensa kaljuksi, pudottanut rasvaprosenttinsa kuukautisrajan alapuolelle ja punnertanut ruumiinsa lihaksista kootuksi tappokoneeksi. Perinteistä feminiinisyyttä pehmeiksi miellettyine muotoineen saa O'Neilin ruumiista etsiä suurennuslasin kanssa.

Sotilas Janessa tapahtuva O'Neilin kuukautisten katoaminen on mahdollista nähdä symbolina naiseuden katoamisesta. Esitän myöhemmin tulkinnan, joka kyseenalaistaa naiseuden katoamisen tai O'Neilin muuttumisen mieheksi.

Sotilas Jane loihtii valkokankaalle kirjon erilaisia mutta samaan aikaan myös samanlaisia naisia. Samuutta ilmentävät kunnianhimo ja työ perinteisessä miesyhteisössä. Niin O'Neil, senaattori DeHaven kuin Navy Seals –koulutuskeskuksen lääkärikin ovat kunnianhimoisia ja urallaan edenneitä naisia, joiden työmaa löytyy keskeltä perinteisesti miesten muodostamaa yhteisöä, joko armeijasta tai politiikasta.

Naisten väliset erot kertovat kuitenkin enemmän. Ne tuovat myös paremmin esiin takaa-ajamani O'Neilin merkityksen toimivan naisen representaationa. Siksi erittelen hahmoja hieman.

Senaattori DeHavenia voi pitää puhtaana niin sanotun toisen vaiheen feminismin edustajana. Hän kyseenalaistaa naisten alemman aseman ja ajaa voimakasta tasa-arvopolitiikkaa. Samaan aikaan hänen on täytynyt kuitenkin omaksua miehinen tapa toimia pärjätäkseen Washingtonin kabinettien lehmänkaupoissa ja muissa vallan kiemuroissa. Näin ollen ideologia on heittänyt häränpyllyä ja DeHaven käyttää naisasiaa uransa edistämiseen; hän on naisasianainen niin kauan kuin se on välttämätöntä omien intressien ajamiseen. Tulkintaa tukee sekä DeHavenin epäluulo että välinpitämättömyys O'Neilin onnistumista kohtaan.

Enemmin kuin naisena DeHaven on siis mahdollista nähdä pelkkänä poliitikkona. Hänen hahmossaan pilkistää kuitenkin perinteinen näkemys naisen naisellisuudesta, jonka kuosiin tappajan "luonto" ei istu. Tämä tulee esille jo elokuvan alkumetreillä ja sitä vielä vahvistetaan myöhemmin. DeHaven saa valita erikoiskoulutukseen lähetettävän naisen. Valintaprosessissa tytötellään kandidaatteja ja valinta kohdistuu ehdokkaiden "missiin", O'Neiliin. Muut kun muistuttavat maatuskoita tai miehiä. Naisen on toisin sanoen oltava edustava – tulevaa kansikuvaa varten. Ja lehden sisäsivuilla maininta miespuolisosta olisi sekin mieluinen seikka.

DeHavenin lailla erikoiskoulutuskeskuksen lääkäri ihmettelee O'Neilin halua menestyä koulutuksessa ja hinkua etulinjaan. Lääkärillekin nainen on sotilaita florencenightingalena hoivaava hyväntekijä, seikka, jota hänen oma ammatinvalintansa alleviivaa. Naisen "luonto" on kaikkea muuta kuin tappajan. Nainen nousee ravassa ryömimisen yläpuolelle.

Muutama vuosi sitten juttelin joukkosidontapaikalla lääkintämiehenä(!) toisessa maailmansodassa toimineen isoisäni sekä sairaanhoitajatuttuni kanssa. Keskustelumme kiinnittyi naiseen tappajana ja sen taustalla oli tieto naisten toimimisesta tarkka-ampujina silloisessa Jugoslavian rajojen uudelleenjärjestelyprosessissa. Jutun juuri oli tyrehtyä alkuunsa, kun kysyin isoisäni mielipidettä naisesta tappajana: hän kertoi nähneensä vangiksi jääneitä Neuvostoliiton armeijan tarkka-ampujakomppanian naisia – kylmempiä kuin ketkään koskaan kohtaamansa ihmiset. Sairaanhoitajatuttuni ei ollut uskoa korviaan.

Isoisäni on toki perinteisillä nais- ja miesnäkemyksillä varustettu vaari, mutta sekin huomioiden jotakin jää selitettäväksi. Käytän O'Neilia selittäjänä.

O'Neil kyseenalaistaa naisen ylevyyden ihmisenä. Nainen voi hänen ideologiansa mukaan olla tykinruokaa siinä missä mieskin ja täyttää kotirintamalle lähetettävät ruumissäkit tai sinkkiarkut. Tämä kaikki ilman naisvihaa. Sotilaan elämässä (ja kuolemassa) ei ole kyse joko naisen tai miehen elämästä (ja kuolemasta) vaan ihmisen elämästä, jonka yksi osa kuolema väistämättä on.

O'Neil on valmis hyväksymään maailman sellaisena kuin se on, ilman naiselle suotavaa tuplastandardia tai muita erityiskohteluita, ihmisenä. Sen vuoksi hänen 'tasa-arvonsa' ei jää taistelemaan samapalkkaisuuden poteroihin vaan tiedustelee reitin ja etenee miesten kanssa samaan tupaan ja toilettiin saakka. Ja taistelutilanteessa O'Neil ei jää pelkäksi tulituen antajaksi tai vääpeliksi, komppaniasta huolehtivaksi äidiksi.

Televisiosarjan Villi Pohjola eräässä episodissa vieraili naislentäjä, joka oli osallistunut Aavikkomyrskyyn. Sarjan vakiokaartiin kuuluva lentokoneen omistava ja sillä kuljetuksia harjoittava nainen kuvitteli löytäneensä sukulaissielun. Hän ihaili lentäjän toimimista sotavoimissa mutta harmitteli, etteivät naiset voi osallistua taisteluihin, todellista epätasa-arvoa. Entinen sotilaslentäjä tokaisi, etteivät naiset kuulu sotakentälle, koska ovat hormoniensa armoilla ja kuukautistensa (mielen)liikuteltavissa.

Totesin edellä, että O'Neilin kuukautiset katoavat, kun hänen rasvaprosenttinsa tippuu alle kymmenen. "Normaali ilmiö esimerkiksi naisurheilijoiden keskuudessa", toteaa Sotilas Janen lääkäri. Kuukautisten katoaminen ei toisin sanoen tarkoita naiseuden katoamista varsinkaan tällaisena allymcbealeja arvostavana aikana. Jos ja kun kuukautiset katoavat, kyseenalaistuu myös niiden mahdollinen vaikutus naisen mielenliikkeisiin, sikäli kuin niiden vaikutuksesta on ylipäänsä järkevää tai mielekästä puhua. Oletetaanhan testosteronin vaikuttavan miehen varpaidenväliin, miksei sitten korvienkin.

* * * * * 

Musta sotilastoveri kertoo O'Neilille, kuinka hänen isoisänsä raakattiin etulinjasta. Mustien ei nähty voivan osallistua taisteluihin, heillä kun oli huono hämäränäkökyky. Oli 1940-luvun alku ja maailma oli toisessa sodassaan. Mustan sotilastoverin isoisä kelpasi toki palvelemaan setä Samulia, mutta kokkina tai jonakin muuna tositoimet toisille jättävänä värvättynä. Vietnam-elokuvat tuovat esiin, että mustan väestönosan asiat ovat ainakin sotimisoikeuden suhteen parantuneet. Naisten oikeudet eivät toistaiseksi ole yltäneet tähän.

Esitykseni tarkoituksena ei ole vankistaa vallitsevia kovuutta ja väkivaltaa ihannoivia arvoja. Tasa-arvo tai muu yleinen hyvä tuskin lisääntyy kouluttamalla lisää tappajia. Sen sijaan yritän tuoda esiin O'Neilin naisen ylevyyden ihmisenä – so. toisen vaiheen feminismin moittiman "ylentämällä alistamisen" – kyseenalaistavan näkemyksen, joka tarkoittaa sukupuolesta riippumatonta mahdollisuutta itsensä toteuttamiseen. Vaikka siis sotimiseen, jos niikseen tulee. Sen tähden pidän O'Neilia viimeisenä värillisenä – ja ensimmäisenä ihmisenä.

1. Nainen voi vastustaa raiskausta naisellisestikin, mitä se sitten tarkoittaakaan. En aja takaa toimintaa vaan tyyliä, jolla O'Neil toimii. Kyseisessä kohtauksessa O'Neil on niin uskottava, että katsoja on vakuuttunut imemisen kohteeksi määrätyn varusesineen löytyvän tämän puntista. [takaisin]

3. Tarkoitukseni ei ole sortua perinteiseen helma- tai lahjesyntiin ja tarkastella naista miehen kautta, kun lyhyesti kommentoin O'Neilin avopuolisoa. Marssitan hänen hahmonsa sulkeisharjoituskentälle, koska se antaa tulitukea tulkinnalleni ja estää siten sen mahdollisen taaksepoistuttamisen. [takaisin]

4. Edellä mainitsemassani O'Neilin ja avopuolisonsa yhteisessä kylpyammekohtauksessa tapahtuu itse asiassa kiintoisa perinteisten nais- ja miesroolien vaihto. O'Neil kysyy vielä tässä kohtaa erikoiskoulutusinnostuksen kyseenalaistavalta puolisoltaan, että odottaako tämä häntä koulutuksen ja mahdollisen komennuksen jälkeen, so. jatkuuko heidän suhteensa. O'Neil toisin sanoen kysyy täsmälleen saman kysymyksen kuin sotaan lähtevät urhot ovat aina heiloiltaan kysyneet – ja O'Neililla on vieläpä täsmälleen samat yksisilmäiset odotusarvot vastaukselle. [takaisin]

Connell, R.W: Masculinities. Polity Press, Cambridge 1995.

Flannigan-Saint-Aubin, Arthur: The Male Body and Literary Metaphors for Masculinity, s. 239–258. Teoksessa Theorizing Masculinities. Toim. Harry Brod & Michael Kaufman. Sage Publications, Thousand Oaks 1994.

Sipilä, Petri: Sukupuolitettu ihminen – kokonainen etiikka. Onko sukupuoli oikein? Tammer-paino, Tampere 1998.

Tasker, Yvonne: Spectacular Bodies. Gender, genre and the action cinema. Routledge, London 1995.

Värtö, Petteri: Feministinen liittymä maskuliinisen minän tiellä, s. 97–111. Lähikuva 2–3/1997. (a)

Värtö, Petteri: Thelma ja Charly Simmelin salongissa, s. 246–256. Tiede & edistys 3/1997. (b)