Huvia vai hyötyä?

Historialliset romaanit ja elokuvat ovat popularisoitua historiaa. Voidaan perustellusti väittää, että ne vaikuttavat käsityksiimme historiasta ja muokkaavat mielikuviamme voimakkaammin kuin monikaan tutkimus tai koulun oppitunti. Ne vetoavat meihin tunnetasolla, saavat meidät eläytymään historian tapahtumiin ja näin viihteen varjolla luovat asenteita ja valikoivat faktoja.

Tämä tutkimus keskittyy historialliseen elokuvaan oppilaiden historiakäsitysten lähteenä. Mitä elokuvia nuoret ylipäänsä pitävät historiallisina? Minkälaista tietoa ja minkälaisen kuvan ne tarjoavat menneisyydestä ja miten tuo kuva otetaan vastaan? Entä kuinka populaari historiatuote sopeutuu osaksi koulussa muodostettua historiakuvaa? Koska kyseistä ongelmakenttää ei ole juurikaan vielä tutkittu, on vertailupohja tälle tutkimukselle hyvin pieni. Tämä artikkeli uskaltautuu kuitenkin luotaamaan aihepiiriä ja toivoo antavansa kimmokkeita jatkotutkimukselle.

Tutkimuksen kulku

Tutkimus toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena. Tämä ratkaisu oli mielekäs, koska näin emme rajoittaneet oppilaiden ilmaisua valmiiksi muokatuilla vastausvaihtoehdoilla. Tarkoituksena oli etsiä mahdollisimman monia erilaisia ajatuskuvioita, ei siis testata eri tyyppien yleisyyttä. Saamamme tutkimustulokset eivät ole pienen otoksen tähden kvantitatiivisesti vertailukelpoisia, mutta kvalitatiivisesti toivoaksemme sitäkin puhuttelevampia. Materiaalin keräsivät Katariina Järveläinen Pohjois-Tapiolan koulun yläasteella (9. luokka) ja Inkeri Ahvenisto Juhana Herttuan lukiossa (yhteiskuntaopin kurssi so. n. 3. vuosikurssi) kevättalvella 1998.

Tutkimuksen aluksi oppilaat vastasivat kyselylomakkeeseen, jossa heiltä kysyttiin heidän määritelmäänsä historialliselle elokuvalle ja testattiin määrittelyä käytännössä pyytämällä heitä lajittelemaan elokuvia eri lajityyppeihin. Lomakevastausten perusteella oppilaat jaettiin eri vastausryhmiin, joista kustakin haastateltiin ainakin yhtä oppilasta. Haastattelut toteutettiin melko vapaamuotoisina, mutta jokaisessa haastattelussa käsiteltiin myös tietyt peruskysymykset. Ensiksi käytiin läpi kysymyslomakkeen ongelmakohdat ja oppilaita pyydettiin tarkentamaan vastauksiaan. Tämän jälkeen siirryttiin keskustelemaan historiallisista elokuvista ylipäänsä: mikä niissä kiehtoo, kuinka paljon niissä on totta, mitä niistä voi oppia ja voisiko niitä käyttää kouluopetuksessa. Haastateltavat suhtautuivat tutkimukseen asiallisesti ja tunnelma säilyi keskustelujen aikana leppoisana.

Alkuperäisenä tarkoituksenamme oli hankkia toisiinsa nähden vertailukelpoista materiaalia sekä yläasteelta että lukiosta ja näin verrata käsitysten muuttumista iän myötä. Tutkimustuloksia analysoidessamme jouduimme kuitenkin huomaamaan, etteivät lukion ja yläasteen 9. luokan oppilaiden vastaukset eronneet ratkaisevasti toisistaan, ja siksi olemme käyttäneet materiaalia yhtenä kokonaisuutena. Lukiolaisten kyselykaavakkeita käsiteltävänämme oli 22 ja haastatteluja tehtiin kahdeksan. Peruskoulun kaavakkeita täytettiin 23 ja haastatteluun otettiin samoin kahdeksan oppilasta. Tekstissä viitatessamme oppilaiden vastauksiin käytämme lyhennettä L: lukiolaisista (esim. L:A, lukion haastateltava A) ja P: peruskoululaisista (esim. P:A, peruskoulun haastateltava A). Artikkeli jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäinen käsittelee historiallisen elokuvan määrittelyn ja tunnistamisen ongelmaa, toinen taas historiallisista elokuvista oppimista.

I MIKÄ ON HISTORIALLINEN ELOKUVA?
Katariina Järveläinen

Historiallisen elokuvan määrittely ei ole aivan helppoa edes asiantuntijoille. Selitysmalleja on annettu useita – ongelmana määrittelyssä on käsitteen laajuus. Raja muihin elokuvalajeihin ei voi olla kovin jyrkkä, sillä monissa lajeissa saatetaan käsitellä menneisyyttä, vaikka se ei olisikaan itse tarkoitus, esim. westernissä tai sotaelokuvissa. Näin historiallinen elokuva onkin pikemminkin kattokäsite kuin varsinainen lajityyppi itsessään.

Väljin historiallisen elokuvan määrittely sisältää vain sen, että historiallisen elokuvan tulee kertoa menneisyyden tapahtumista. Hannu Salmen (1993) mukaan historiallinen elokuva ei välttämättä tarvitse tiettyä ikonografiaa (esim. esineistöä, kuten lännenelokuvissa hatut, hevoset ja revolverit), kerronnallista rakennetta tai tematiikkaa. Riittää, että elokuva sijoittuu menneisyyteen ja osoittaa historiallisuutensa. Historiallisuudella Salmi tarkoittaa elokuvan suhdetta menneisyyteen, eli elokuvassa ilmaistaan tapahtuma-aika ja paikka. Eri tutkijat vaativat kuitenkin historiallisilta elokuvilta eri asteista historiallisuuden osoittamista. Joillekin riittää tunnistettava historiallinen miljöö, toiset vaativat tarkempaa historiallisuuden osoittamista, esim. sitoutumista historiallisiin tapahtumiin tai henkilöihin.(1)

Menneisyyden tarkka määrittely ei ole ainoa määräävä historiallisen elokuvan kriteeri. Jos tapahtumat ovat fiktiivisiä, ei ole mielestäni tarpeen rajoittaa elokuvaa tarkasti menneisyyteen. Tällöin elokuvan historiallisuus näkyy ikonografian eli pukujen, miljöön, lavastuksen ja tapojen kautta. Tähän tutkijat ovat suhtautuvat monella eri tavalla. Salmen mukaan englantilainen tutkija Marcia Landy jaottelee historiallisen elokuvan ja pukuelokuvan omiksi lajeikseen. Historiallinen elokuva keskittyy historian tapahtumiin ja henkilöihin, kun taas pukuelokuva kuvaa fiktiivisiä henkilöitä eikä ole kovin tiukasti sidoksissa historialliseen todellisuuteen. Tätä jakoa on kritisoitu liian jyrkäksi, sillä ovathan menneisyyden asut ja rekvisiitta osoitus historiallisuudesta.(2)

Historiallisen elokuvan lajityypin määrittelyn ongelmaan liittyy olennaisesti kysymys faktan ja fiktion määrästä ja suhteesta elokuvissa. Siten on oleellista tarkastella, mitä oppilaat pitävät totena tai taruna historiallisissa elokuvissa. Olen tukeutunut osittain Hannu Salmen antamiin historiallisen elokuvan tunnuspiirteisiin ja jakanut oppilaiden vastaukset historiallisen elokuvan määrittelystä viiteen eri näkökulmaan:

1) Menneisyyden painottaminen

2) Historiaan jäänyt elokuva

3) Faktakeskeinen suuntaus

4) Ikonografinen määrittely

5) Kriittisyyden korostaminen

1) Menneisyyden painottaminen

Periaatteessa useimmat vastaukset voidaan sijoittaa moneen näkökulmaan yhtäaikaa. Lähes kaikki haastateltavat määrittelivät historiallisen elokuvan sijoittuvan menneisyyteen, mutta vain kolme painotti pelkästään menneisyyttä tai menneisyyden tapahtumia kriteerinä historiallisen elokuvan määrittelylle. Haastateltava P:A määritteli jopa itse menneisyyden: "Historiallinen elokuva käsittelee yli 30 vuotta sitten tapahtunutta asiaa/tapahtumaa/henkilöä tai jollain muulla tavalla sijoittuu selkeästi menneisyyteen." Lähempänä tapahtunut asia ei voinut haastateltavan mukaan kuulua historiaan, mutta elokuva oli historiallinen, vaikka siinä ei olisi ollut historiallisia tapahtumaa; riitti, että se sijoittui menneisyyteen.

Haastateltava L:C on samoilla linjoilla P:A:n kanssa: elokuva voi olla historiallinen, vaikka siinä ei olisi historiallisia tapahtumia, jos se vain kuvaa aikakauttaan ja mennyttä elämää hyvin. Haastateltava ei kuitenkaan selventänyt, mikä on "hyvin", joten hänen määritelmänsä jää kovin subjektiiviseksi.

Hyvin monet haastateltavat painottivat kuitenkin menneisyyden tapahtumien tärkeyttä. Haastateltava P:E otti sen jopa ainoaksi kriteeriksi, sillä hänen mielestään elokuva Forrest Gump (Forrest Gump 1994) oli historiallinen, koska sama henkilö oli laitettu kokemaan kaikki Yhdysvaltojen lähihistorian tapahtumat. Sen sijaan tv-sarja Ylpeys ja ennakkoluulo (Proud and Prejudice) ei ollut hänestä historiallinen, koska "siinä on enemmän niitä ihmisiä ja niitten elämää eikä niitä tiettyjä tapahtumia, jotka voi etukäteen tietää".

2) Historiaan jäänyt elokuva

Tämä näkökulma osoittaa historiallisen elokuvan määrittelyn vaikeuden. Joillakin oppilailla oli vaikeuksia määritellä historiallinen elokuva lajityypiksi. Haastateltava L:B:n mielestä on olennaisempaa, että elokuva on vanha, kuin että se kuvaa vanhaa aikaa. L:B:llä olikin vaikeuksia mieltää esim. Titanic (Titanic 1997) historialliseksi elokuvaksi, koska "sehän on tehty nyt".

Vastaavan kannan otti haastateltava P:D:

"Historiallinen elokuva on Oscarilla/Oscareilla palkittu elokuva, joka on vähintään 20 vuotta vanha. Elokuvaan voi liittyä historiallisia tapahtumia, mutta niitä ei ole pakko siinä olla."

Salmi huomauttaa, että 1990-luvun ihmisille 1930-luvulla tehty elokuva voi tuntua historialliselta, mutta se ei silti ole historiallinen elokuva, koska se kuuluu itse kuvaamaansa historiaan.(3) Sen sijaan haastateltavat L:B ja P:D ottavat täysin päinvastaisen kannan määritellessään historialliseksi elokuvaksi esim. vanhan spektaakkelin ja katsomalla menneisyydestä kertovien elokuvien kuuluvan muihin lajityyppeihin; varsin suppea määritelmä, jota he eivät perustele.

3) Faktakeskeinen suuntaus

Faktakeskeinen suuntaus korostaa historiallisen elokuvan kriteerinä elokuvan historiallisuuden osoittamista. Elokuvan on siten kerrottava tarkat ajan ja paikan määreet, ja siinä on oltava myös jokin historiallinen fakta. Haastateltava P:B kuvasi asian näin:

"Ylpeys ja ennakkoluulo on ainakin vanha. Ei se kuitenkaan ole historiallinen, koska se ei kuvaa mitään tiettyä historiallista tapahtumaa. Se kyllä kuvaa menneisyyttä eli voisi olla historiallinen, mutta ei se minun mielestä ole, koska siinä pitää olla joku tapahtuma, just sota tai joku, joka on ihan totta, ja sen pitää sanoo tarkasti, milloin ja niin kuin missä se tapahtuu. Ne henkilöthän on keksittyjä, minäkin voisin tehdä samanlaisen."

Tapahtumien on P:B:n mukaan pitänyt oikeasti tapahtua, ja ajan ja paikan on tultava selkeästi esille, jotta elokuva olisi "totuudenmukainen". Siten P:B olettaa, että valmis historiallinen elokuva antaa selkeitä faktoja, jotka ovat ehdottomasti totta. Hän ei ota huomioon elokuvan tekijän tulkintaa tai erilaisia näkökulmia.

Haastateltava L:G korostaa, että elokuvan täytyy olla kokonaisuutena historiallinen, muutama historiallinen kohta ei ole tarpeeksi. Hän ei pysty kuitenkaan määrittelemään, kuinka "monta" faktaa tarvitaan historialliseen elokuvaan, mutta joka tapauksessa niitä "on oltava enemmän kuin yksi, niin että sen huomaa". Hänkään ei pohdi, miten nämä faktat esitetään ja tulkitaan.

4) Ikonografinen määrittely

Ikonografinen määrittely korostaa elokuvan fiktiivisiä ja kulttuurihistoriallisia piirteitä. Haastateltava P:F toteaa, että elokuvassa saa olla fiktiivistä ainesta eikä historiallisia tapahtumia tarvita, kunhan elokuvassa on jotakin aitoa, esim. puvut tai ympäristö. Se, miten aitous määritellään, ei kiinnosta P:F:ää.

Haastateltava P:H:n mielestä historiallinen elokuva voi pohjautua myös pelkästään taruun. Historialliseksi elokuvan tekee se, että siinä kuvataan aitoja tapoja. Samoilla linjoilla on myös haastateltava L:E määritellessään historiallisen elokuvan:

"Elokuva, joka kertoo entisajoista ja tavoista millä lailla silloin on saatettu elää. Se voi olla esim. komedia, jossa ilmenee vanhoja tapoja ja elämistä yleensäkin jossain tietyssä paikassa kauan sitten."

Merkittävää on, että haastateltava vaatii historialliselta elokuvalta tarkkaa tapahtumapaikkaa mutta ei tarkkaa tapahtuma-aikaa. "Kauan sitten" sulkee kuitenkin lähimenneisyyden pois. Tärkeää ei ole siis aika vaan paikka ja tietyt tavat, joiden kautta voidaan aikakin määritellä.

5) Kriittinen tarkastelu

Elokuviin kriittisesti suhtautui vain muutama haastateltava, jotka määrittelivät historiallisen elokuvan monipuolisemmin kuin muut haastateltavat ja ottivat huomioon näkökulman, jota elokuva edustaa. Haastateltava P:C määritteli historiallisen elokuvan hyvin perusteellisesti:

"Historiallinen elokuva voi tarkoittaa aika monta asiaa. Se voi toisaalta olla dokumenttipohjainen eli siinä on totuuttakin mukana, tai sitten se voi olla elokuvana historiallinen, siinä aiheessa niin kuin ensimmäinen, niin kuin Tuulen viemääkin oli ensimmäinen värillinen pitkä elokuva."

P:C ei määrittele esim. Forrest Gumpia (Forrest Gump 1994) historialliseksi elokuvaksi, koska siitä puuttuu historiallisuus ja se on liikaa väritetty. Historiallisen elokuvan pitää hänen mielestään myötäillä historian tapahtumia. P:C painottaa myös totuuden merkitystä historiallisissa elokuvissa mutta ottaa samalla huomioon sen, että ohjaaja luo oman tulkintansa elokuvasta.

"Se ehkä hiukan kiusaa, että haluaa tietää, onko toi ihan oikeasti tapahtunut, jos kuitenkin tietää, että se on sellainen elokuva, mikä on ihan oikeasti tapahtunut, että onko just se tilanne ollut oikeasti."

Haastateltava L:F on samoilla linjoilla P:C:n kanssa. Hän korostaa historiallisen elokuvan esittävän historialliset tapahtumat aina jostakin tietystä näkökulmasta, esim. tietyn yhteiskuntaluokan tai yhden kansalaisen näkökulmasta. L:F kykeni myös näkemään historiallisessa elokuvassa erilaisia asenteita ja tarkoitusperiä., kuten Hollywood-elokuvien amerikkalaisuuden ihannoinnin.

James Monaco (1981) painottaa, että historiallinen elokuva on aina ohjaajansa kertomusta, mutta sen lisäksi siinä voi nähdä ja kuulla sellaistakin, mitä ohjaaja ei ole tarkoittanut.(4) Siten sekä P:C että L:F Monacon tavoin korostavat historian monitulkinnaisuutta ja onnistuivat huomioimaan, että historia on aina jonkun tulkintaa toisin kuin muut haastateltavat.

Päätelmiä

Haastateltavien vastaukset muodostivat tosiasiassa melkeinpä hierarkkisen linjan. Ensimmäiseen näkökulmaan olisi voinut sijoittaa useampiakin haastateltavia, mutta suurin osa määritteli historiallisen elokuvan vielä muilla määreillä ja tuli näin jaotelluksi toiseen, kolmanteen tai neljänteen näkökulmaan. Sen sijaan viidenteen näkökulmaan sopi ainoastaan muutama haastateltava. Siten voitaisiin ajatella, että mitä monipuolisemmin historiallisen elokuvan määritteli, sitä myöhempään näkökulmaan sijoittui. Poikkeuksia kuitenkin löytyi.

Historiallisen elokuvan määrittelyn teki oppilaille vaikeaksi faktan ja fiktion sekoittaminen. Haastattelujen tuloksien dominoiva piirre oli tapahtumien painottaminen. Lähes jokaisessa näkökulmassa vilahti tapahtumien merkitys historiallisessa elokuvassa. Jos historiallisessa elokuvassa ei ollut selkeästi määriteltävää tapahtumaa eli historiallista faktaa, se ei ollut monen haastateltavan mielestä lainkaan historiallinen. Ainoastaan muutama haastateltava katsoi pukuelokuvien kuuluvan historiallisiin elokuviin. Muut katsoivat ne Marcia Landyn tavoin kokonaan omaksi lajikseen. Nehän olivat selkeästi fiktiota keksittyine tapahtumineen ja henkilöineen.

Oppilaiden käsitykset historiallisista elokuvista muovautuvat monen kanavan kautta. Koulun historianopetuksella on varmasti siinä merkittävä sijansa. Kenties tapahtumien painottaminen johtuu siitä, että koulun historian opetuksessa edelleen dominoi poliittinen historia tai opettajat painottavat sen merkitystä. Toisaalta nuorten katsomat elokuvat monella tapaa keskittyvät vierittämään tapahtumia katsojien silmien eteen taukoamatta.

1) Faktaoppiminen

Kaikki lukion haastateltavat uskoivat saavansa historiallisista elokuvista tietoa historiallisista tapahtumista. Yllättäen peruskoululaiset eivät maininneet tätä puolta asiasta – liekö se liian itsestäänselvää? Määrittelyissään myös he kuitenkin painottivat historiallisia so. "faktoja". Faktaoppimisen määrää on kuitenkin asiallista kyseenalaistaa varsinkin ajan kuluessa ja elokuvakokemuksen jäädessä kauemmas taa. Vaikka muutamat haastateltavista pystyivät varsin vakuuttavasti selostamaan mistä heidän näkemissään elokuvissa oli kyse (esim. L:F: JFK, 1991) kertoo John F. Kennedyn murhasta, Sikojenlahden maihinnoususta, Kuuban kriisistä jne…), tuotti tämä toisille suurempia vaikeuksia. Esimerkiksi vaikka myös haastateltava L:B uskoi oppivansa historiallisista tapahtumista elokuvien kautta, hän ei pystynyt enää vuoden kuluttua katsomiskokemuksestaan sanomaan, mistä sodasta Tuulen viemässä (Gone with the Wind 1939) olisi ollut kyse (Yhdysvaltain sisällissota), eikä ollut enää edes varma elokuvan tapahtumapaikasta.

Faktaoppimiseen liittyy kiinteästi myös kysymys katsojan kyvystä erottaa elokuvasta "fakta" ja "fiktio" eli se vanha pelko vääristyneistä historiakuvista. Yleisemmin haastateltavat uskoivat olevansa kykeneviä erottamaan toisistaan "oikean" ja "väärän" historian, vaikka jotkut heistä myönsivät, etteivät kaikki ehkä ole siihen kykeneviä. Esimerkiksi haastateltava L:C uskoi tämän olevan taidon, joka on sidoksissa ihmisen ikään: "kun on tarpeeksi vanha, niin ymmärtää". Tämä luottavaisuus on mielestäni ennemmin huolestuttavaa kuin rauhoittavaa – eikö pieni epäily omien kykyjen suhteen olisi tervettä? Haastateltavat L:D ja P:C tunnustivat kuitenkin itseään historiallisissa elokuvissa vaivaavan, etteivät he tiedä, mikä on totta ja mikä ei – ikinä ei voi olla varma, sillä "se voi olla propagandaakin". Tässä asiassa opettajalla on mahdollisuus toimia kysymysten herättäjänä: sekä epäilyn että päättelyn taito ovat kehitettävissä.

Uuden tiedon oppimisen lisäksi täytyy kiinnittää huomiota myös vanhaan totuuteen, jonka mukaan kertaus on opintojen äiti. P:G:n sanoin: "Jos vaikka ensin opitaan joku asia ja sitten katsotaan elokuva siitä, niin se vahvistaa ja tekee sitten silleen läheisemmän tai silleen elävöittää sitä." Kokonaan uutta, ehkä aiemmasta kokemusmaailmasta irrallista tietoa on vaikea sisäistää, mutta mm. L:F:n ja L:G:n mukaan elokuvista oppiminen toimiikin nimenomaan yhteydessä muualta saatuun informaatioon ja kouluoppimiseen: mieleenpalauttamisena, yhteyksien vetämisenä ja palojen yhdistelemisenä kokonaiskuvaa varten.

Vertailuna esitän australialaisen Grant Noblen (1983) tutkimustuloksia: hänen koululaisten parissa tekemänsä tutkimus toteaa "konventionaalista oppimista" ("faktaoppimista") todella tapahtuvan television kautta. 240 oppilaan tietämys testattiin Australian Naturally –luonto-ohjelman katsomisen jälkeen ja vertailuryhmään nähden heidän tietopohjansa oli selvästi kohentunut. Kuitenkin vielä huomattavampana Noble piti muutosta oppilaiden asenteissa kuin tietomäärässä. Erityisen voimakkaasti katsojiin vaikutti Noblen mukaan fiktiivinen esitys, josta Noble käytti esimerkkinä tv-sarjaa Polttouhrit (Holocaust), joka kertoi juutalaisvainoista kansallissosialistisessa Saksassa.(5) Australian Naturallyn tapauksessa tilanne on tietysti oleellisesti erilainen, koska kyseessä on dokumentti. Fiktioesitys sen sijaan on hyvin pitkälle verrannollinen tämän tutkimuksen aihepiiriin. Näin historiallisten elokuvien katsomisesta koituvaa hyötyä kannattaa ehkä kuitenkin ensisijaisesti etsiä muualta kuin yksittäisistä faktoista.

2) Eläytyminen - menneisyyden ymmärtäminen

"Elokuvat välittää tunnelmaa", "kuvaa millaista tosiaan on ollut", "tapahtumiin pääsee mukaan paremmin kuin hissankirjasta" ja "voi eläytyä rooleihin" – nämä ovat kaikki hyvin yleisiä vastauksia kysymykseen, mitä hyötyä historiallisten elokuvien katsomisesta voisi olla. Empatia onkin tärkeä kyky ihmiselle, joka haluaa ymmärtää historiaa ja historian ihmisiä. Oppilaiden mukaan historialliset elokuvat auttavat "sisäistämään" historiallista tietoa (L:F), mikä voidaan käsittää tapahtumien ymmärtämiseksi, niihin eläytymiseksi. Esim. sotaoloja ymmärtäisi paljon paremmin katsomalla elokuvan siitä kuin sillä, että lukee kirjasta, että "oli kauheaa ja ei ollut vaatteita päällä" (L:D).

Historiallisista elokuvista arveltiin olevan hyötyä myös kokonaisen aikakauden hahmottamisessa. Esim. haastateltava L:B laski elokuvan eduksi myös ettei "tarvitse itse kuvitella tapahtumia, kun näkee ne edessä". Tämä saattaa kuulostaa huolestuttavalta, sillä elokuvaa ja televisiota on usein pidetty lasten mielikuvituksen köyhdyttäjänä. Mm. Veijo Hietala (1996) on kuitenkin kiinnittänyt huomiota siihen, että kirjatkin kuvitetaan paljolti valmiilla kuvilla, joita löydämme aivojemme "kuvapankista". Kuvittelukaan ei siis välttämättä ole niin luovaa toimintaa kuin minä sitä on totuttu pitämään. Todellisuudessa visuaalisen materiaalin katselu päinvastoin voisi rikastuttaa tätä kuvapankkiamme samoin kuin lukeminen rikastuttaa sanavarastoamme.(6)

Samaa hyötynäkökulmaa elokuvista historian kuvittajina tapaili L:F arvioidessaan viime aikojen keskiaikaa käsittelevien elokuvien merkitystä – keskiaikaa käsitellään koulussakin niin vähän, ettei siitä ollut minkäänlaista kuvaa (kuvastoa). Elokuvat antoivat aikakaudelle kuvamaailman ja herättivät sen siten henkiin. Ehkä siis samoin kuin kielen puutteet rajoittavat ajatteluamme, rajoittavat sitä myös kuvien puutteet.

3) Sosiaalinen oppiminen

Yleiseurooppalainen tutkimus Youth and History (1997) on osoittanut, että nuorista varsin suuri osa uskoo historian auttavan heitä orientoitumaan nykypäivässä ja ennustamaan tulevaisuutta.(7) Haastattelemamme nuoret eivät poikenneet tästä mallista, P:B:n sanoin:

"Kun elokuva kertoo jostain sodasta – tai vaikka Amerikan sisällissodasta – niin sitten tajuaa sen, että vieläkin ne puhuu siellä jenkeistä, ne etelässä, ja pitää itseään erilaisina. Sitä tajuaa, että miksi. Se on helpompi oppia silleen kuin että vaikka opettaja kertoisi."

Monet haastateltavista olivat myös taipuvaisia näkemään elokuvat tiettyjen arvojen ja asenteiden välittäjinä, esim. Forrest Gumpin (Forrest Gump, 1994) auttavan ymmärtämään erilaisuutta ja JFK:n (1991) demonstroivan yhden miehen avuttomuutta valtionkoneiston edessä, Tuntemattoman sotilaan (1955 & 1985) taas auttavan ymmärtämään ihmisluonnetta ylipäänsä.

4) Historiallisten taitojen kehittäminen – kriittisyys

Historia tieteenlajina vaatii jatkuvaa epäilyä ja lähteiden luotettavuuden arviointia. Len Masterman (1989) kiinnittää mediakasvatuksen perusteissaan huomiota mediatuotteiden mahdollisen asenteellisuuden ja vääristymien tarjoamaan tilaisuuteen opettaa oppilaita tarkastelemaan niitä kriittisesti, arvioimaan niiden luotettavuutta ja niiden takana piileviä motiiveja.(8) Historialliset elokuvat voivat auttaa myös tässä suhteessa: esim. L:F kykeni näkemään historiallisen elokuvan läpi erilaisia asenteita ja tarkoitusperiä kuten Hollywood-elokuvien amerikkalaisuuden ihannoinnin.

Samoin haastateltava P:C vakuutti oppineensa juuri historiallisten elokuvien kautta, että useampi tulkinta historiasta on mahdollista. Historia ei siis kuitenkaan ole objektiivista, vaan kyseessä on aina jonkun näkökulma. Mikä voisikaan olla historianopetukselle tärkeämpi tavoite kuin saada kaikki oppilaat ymmärtämään tämä?