|
Kanadan elokuvakone
Elokuvaohjaaja David Cronenberg (s. 1943) on
ensimmäinen yksittäinen tekijä, jonka tuotannosta
keskustellaan kokonaisen Wider Screenin numeron verran.
Cronenbergin esiin nostaminen on tärkeää, sillä hän on
ollut elokuviensa kanssa usein väliinputoajan vaikeassa
asemassa. Ensimmäiset pitkät elokuvat leimasivat Cronenbergin
halvan "body horrorin" tuottajaksi ja esimerkiksi Rabid
– verenimijät -elokuvan (1977) vaikeat yhteisölliset
teemat jäivät lähes huomiotta. Cronenbergin marginalisointia
lienee edesauttanut hänen työskentelynsä Kanadan rajojen
sisäpuolella. Maan tehokkaista rahoitusjärjestelmistä
huolimatta Cronenbergin tuotanto on jäänyt yhdysvaltalaisten
elokuvalobbareiden jalkoihin ja kenties samasta syystä myös
laajan yleisön ulottumattomiin. Kaupallisesti menestynyttä Kärpästä
(1986) lukuun ottamatta Cronenbergin teosten vastaanotto on
ollut suhteellisen vaisua. Niin kuin amerikkalaisen David
Lynchinkin kohdalla, yleinen haluttomuus asettaa ohjaaja
arvostettujen auteurien joukkoon ei ole poissulkenut pienehkön
elokuvaharrastaja ja -tutkijayhteisön innostunutta
suhtautumista ohjaajan tuotantoon.
Teemanumeron artikkelit ovat syntyneet
professori Jukka Sihvosen Turun yliopiston mediatutkimuksen
oppiaineessa keväällä 2005 pitämän kurssin yhteydessä. Cronenberg
– mielen ja ruumiin rajamaat -luentokurssilla käytiin
läpi David Cronenbergin siihenastinen tuotanto. Tänä syksynä
ensi-iltaan tullut A History of Violence rajautui siten
käsittelyn ulkopuolelle, samoin kuin Cronenbergin varhaiset,
vaikeasti saatavilla olevat lyhytelokuvat.
Viiden ydinartikkelin valikoima käsittelee
Cronenbergin elokuvia vaihtelevista näkökulmista.
Artikkeleissa on kuitenkin myös useita yhtymäkohtia, jotka
koostavat tehokkaita avauksia liian usein marginaaliin pusketun
ohjaajan tuotantoon. Muun muassa ruumiillisuus, lihallisuus,
teknologia ja mutaatiot ovat teemoja, joihin Cronenberg palaa
tuotannossaan yhä uudestaan. Tutkimuksellisesta näkökulmasta
kyseiset teemat antavat mahdollisuuden painia Cronenbergin
tuotannon kiehtovien esteettisten nyanssien kanssa sekä
risteillä päähenkilöiden mielenmaisemissa ja ruumiissa.
Vaikka Cronenberg on kärsinyt elokuviensa ambivalentista
asemasta lajityyppien tiukassa kentässä, hänen tuotantonsa on
tarjonnut mehukkaita lähtökohtia niin psykoanalyyttisille kuin
feministisillekin tulkinnoille. Ja mikä parasta,
Cronenberg-tutkimus tuntuu parhaillaan ottavan ensimmäisiä
vankkoja askeliaan, joten metamorfoottisia tutkimusasetelmia on
lupa odottaa myös tulevaisuudessa.
Ensimmäisistä pitkistä elokuvistaan
lähtien Cronenberg on pamauttanut katsojien verkkokalvoille
julmia visioita, jotka ikään kuin odottavat toteutumistaan
aivan nurkan takana, lähitulevaisuudessa. Katsojat joutuvat
kysymään itseltään, rinnastuuko elokuvan Shivers –
kylmät väreet (1975) huippuunsa viritetty asuintalo, jossa
kaikki palvelut ovat saman katon alla, nykyiseen elämänmenoon
ja onko tietoisuus muuttunut virtaavaksi mediasignaaliksi, kuten
Videodromen (1983) Brian O’Blivionin tapauksessa.
Juoksuttaessaan valkokankaalle aina ajankohtaisia
yksilöllisyyden, samankaltaisuuden ja yhtenäisyyden
kysymyksiä Cronenberg haastaa katsojan pohtimaan omaa
ympäristöään ja siinä jatkuvasti tapahtuvia muutoksia ja
uudenlaisia kytkentöjä.
Wider Screen 3/2005 tarjoaa myös viiden
lyhyemmän tekstin koosteen metamorfoosi-teemasta. Koosteen
jutut käsittelevät David Cronenbergillekin niin tärkeää
muodonmuutoksen ajatusta useamman median ja taiteenlajin
näkökulmasta. Numeron kirja-arviot puolestaan antavat mainion
näkymän koti- ja ulkomaisesta elokuva- ja media-alan
uutuuskirjallisuudesta. Vuoden 2005 viimeisen Wider Screenin toimittajat
haluavat lämpimästi kiittää kaikkia yhteistyötahoja!
|
