Wider Screen 2/2005: Verkkojournalismi etsii muotoaan

Verkkojournalismia vai journalismia verkossa?

Verkkojournalismin määrittely alkaa journalismin määrittelystä. Journalismi-sanan kantasanana on ranskan kielen sana "jour", joka tarkoittaa päivää, ja päivänkohtaisuus, ajankohtaisuus, onkin yksi journalismin perusominaisuuksista.

Suomalaisen verkkojournalismitutkimuksen uranuurtaja Ari Heinonen näkee journalismin sosiaalisena ilmiönä sekä ammatillisten käytäntöjen että ammatillisten ihanteiden tasolla. Hänen mielestään journalismi on eräänlainen muuttuja ennemmin kuin vakio. (Heinonen 1999, 15)

Muutos liittyy kiinteästi nykyiseen verkkojournalismiin. Koska verkko elää teknologian kehityksen takia jatkuvassa murroksessa, on luonnollista, että myös verkkojournalismi etsii jatkuvasti muotoaan. Ainakin toistaiseksi journalismin määritelmään sisältyy aina tietty tiedonvälityksen ammatillinen pätevyys, joka erottaa journalistiset tuotoksesta muista tuotoksista.

Perinteisiä journalismin lajeja ovat sanoma- ja aikakauslehtijournalismin lisäksi radio- ja televisiojournalismi. Internetissä on mahdollista yhdistellä näiden kaikkien ominaispiirteitä: tekstiä, ääntä, valokuvaa ja liikkuvaa kuvaa. Voidaankin pohtia, onko verkkojournalismi oma itsenäinen journalismin lajinsa lainkaan, vai onko internet vain uusi kenttä, jolla vanhat journalismin muodot melskaavat.

Verkkojournalismin tutkimukselle on tyypillistä vertailu perinteiseen sanomalehtijournalismiin. Artikkelissani pohdinkin juuri perinteisten sanomalehtien rinnalle perustettuja saman lehden verkkoversioita, joita toimitukset tyypillisesti nimittävät verkkolehdiksi. Rajaan lyhyen katsaukseni ulkopuolelle täysin sellaiset verkkolehdet, jotka ilmestyvät vain verkossa. Todellisuudessa verkkolehtien tutkimuksen kannalta nämä täysin itsenäiset verkkolehdet ovat luonnollisesti tärkeitä, eikä niitä voi tyystin sivuuttaa. Niissä kuitenkin pätevät pitkälti samat käytännöt kuin sanomalehtien rinnalla julkaistavissa lehdissä. Tarkastelenkin tässä lähinnä painettujen sanomalehtien, niiden verkkoversioiden sekä lehtien verkossa levitettävien näköislehtien välistä suhdetta, koska sanomalehdet ovat kuitenkin olleet perinteisen kirjoitetun journalismin tyyssija, eikä mitä tahansa verkkokirjoittelua kai vieläkään voida tai ainakaan haluta journalismiksi nimittää.

Verkkolehtien julkaisijoita onkin moitittu siitä, että ne eivät verkkoon lähtiessään ottaneet uuden median tarjoamia mahdollisuuksia huomioon ja uusintaneet journalismiaan. Verkko tarjoaa journalismille kentän, jossa uudenlaiset journalismin keinot ovat käytettävissä. Perinteisten journalismin muotojen lisäksi verkossa on mahdollista hyödyntää interaktiivisuutta, hypertekstuaalisuutta eli linkitettävyyttä dokumenttien välillä sekä multimediaa (Deuze 2003, 212–216). Myös räätälöitävyyttä voidaan pitää yhtenä verkkojournalismin erikoisominaisuuksista (Pavlik 1999, 56).

Journalismiin ja journalisteihin on perinteisesti luotettu. Heidän oletetaan olevan ammattitaitoisia kirjoittajia tai kuvaajia, jotka osaavat erottaa olennaisen epäolennaisesta ja kertoa sen ymmärrettävästi yleisölle. Internetin myötä kuka tahansa on voinut perustaa verkkoon oman sivustonsa ja tuottaa sille sisältöä, jonka todenperäisyyttä ei kukaan tarkista ennen julkaisemista. Teoriassa ennen verkon yleistymistäkin kuka tahansa saattoi alkaa painaa omaa lehteä, mutta taloudellisesti sitä ei voinut pitää konkreettisena skenaariona. Nyt onkin pohdittava, miten voidaan erottaa verkkojulkaiseminen verkkojournalismista – vai voidaanko niitä erottaa enää lainkaan? Tuoko verkko-sana journalismin käsitteeseen ajatuksen vapaasta, rajoittamattomasta julkaisemisesta?

Verkkojournalismin haasteita

Verkkojournalismilla ja verkkolehdillä on kaksi muita suurempaa haastetta: raha ja käytettävyys. Niin kauan kuin verkkolehtien luettavuudessa on paperiseen lehteen verrattuna ilmeisiä ongelmia, on turha olettaa verkkoversion tuottavan suurta rahallista voittoa. Monet verkkolehdet ovat olleet pitkään vain painetun lehden rinnalla ilmestyviä raakileita, joihin teksti on siirretty sellaisenaan palstoittamatta, eikä kuvilla ole kerrottu juuri mitään.

Varsinkin verkkolehtien pioneerivuosina yksi konkreettinen syy kuvajournalismin vähäisyyteen olivat hitaat internet-yhteydet. Ei ollut järkevää tarjoilla lukijoille vaikuttavia kuvia, joita lukijat eivät kotikoneillaan saisi inhimillisessä ajassa näkyviin. Vielä nykyäänkin teoreetikot muistavat mainita tämän yhdeksi syyksi verkkolehtien tekstipitoisuudelle, vaikka todellisuudessa ainakin Suomessa suurin osa potentiaalisista lukijoista on jo nyt riittävän nopeiden internet-yhteyksien päässä verkkolehdistä.

Pieni ruutu, paljon asiaa

Käytettävyysongelmat ovat vaivanneet verkkojournalismia alusta asti. Se, mikä toimii tabloid- tai broadsheet-kokoisen lehden aukeamalla, ei välttämättä ole lainkaan luettavissa tietokoneen näyttöpäätteeltä. Vaikka näyttöpäätteet ovat suurentuneet ja niiden tarkkuus on parantunut, näyttö rajoittaa edelleen verkkolehtien visuaalisuutta. Ensimmäisenä karsiutuvat pois kuvat ja suuret otsikot (Althaus & Tewksbury 2002, 183).

Näyttö on pienempi kuin tyypillinen lehden sivu tai aukeama, joten luettavan kokoista tekstiä ja selviä kuvia mahtuu näytölle vähemmän. Tämän takia perinteinen verkkolehtijournalismi onkin ollut käytännössä sitä, että lehdessä ollut teksti on siirretty sellaisenaan taittamatta verkkoon, ja tekstin rinnalle on laitettu niin ikään taittamatta pieni kuva. Usein kuva on ollut jopa niin pieni, ettei siitä saa selvää saatikka voimakkaita tuntemuksia. Esimerkiksi vanhin suomalainen verkkolehti Turun Sanomat on käyttänyt alusta asti ja käyttää edelleen tätä tapaa.

Verkkolehdissä yhdistyvät tai ainakin voisivat yhdistyä perinteisten sanomalehtien ja uuden median ominaisuudet. Jotta sähköinen lehti voisi todella haastaa paperisen sanomalehden, sen täytyy tarjota uusmediaominaisuuksien lisäksi niitä ominaisuuksia, joita lukijat ovat painotetussa lehdessään arvostaneet. Sanomalehden valtti ovat sen pitkän historian aikana olleet mukana kannettavuus. Sanomalehteä voi lukea aamukahvin ääressä tai puiston penkillä. Toistaiseksi lähinnä pöytätietokoneiden ruudulta luettavat verkkolehdet ovat olleet kaikkea muuta kuin mobiileja. Kannettavien tietokoneiden ja langattoman internetin yleistyminen ovat tuoneet liikuteltavuutta myös verkkolehtiin, mutta edelleen suurin osa verkkolehtien lukijoista siirtää helpommin itseään kuin sähköistä lehteään.

Lisää sanomalehtimäisyyttä!

Vuosikymmenten aikana sanomalehdet ovat vakiinnuttaneet käyttöönsä tiettyjä elementtejä, jotka lukijat tunnistavat. Sivut palstoitetaan, ja tekstin lisäksi julkaisussa käytetään kuvitusta. Otsikot, fontit ja asettelu auttavat tehostamaan lehden sisällön luettavuutta ja sitomaan sen asiayhteyteensä (Ihlström, Åkersson, Nordqvist 2004, 249). Perinteiset verkkolehdet ovat unohtaneet nämä elementit lähes täysin: verkkolehdet ovat muokanneet lehtensä verkkoversion sellaiseksi, että se soveltuu olemassaolevaan mediaan sen sijaan, että verkkolehdet olisivat muokanneet mediasta sellaisen, että lehti voi toteutua siinä menettämättä sanomalehtimäisyyttään.

Elaine Toms ja Grant Campbell huomauttavat, että jos sähköisessä mediassa esitettävässä julkaisussa käytettäisiin sanomalehdille tyypillisiä elementtejä oikein, lukijat tunnistaisivat digitaalisen dokumentin sanomalehdeksi jo ennen perehtymistään sen sisältöön. Sanomalehdet muodostavat yhden julkaisemisen genreistä. (Toms & Campbell 1999, 1–5)

Printtisanomalehdessä tutkimukseen osallistuneet henkilöt toivoivat sähköiseen lehteen siirtyvän sisällön kokonaiskuvan selkeyden, sanomalehden tutun ulkoasun, saman toimituksellisen sisällön, uutisten valmiin arvojärjestyksen (eli niin sanotut isommat ja pienemmät uutiset, "ykkösjutut") ja mobiilisuuden eli mukana kannettavuuden. Internetin mahdollisuuksista sähköisen lehden toivottiin hyödyntävän jatkuvaa päivitettävyyttä, hakutoimintoja, helppoa navigoitavuutta, hyperlinkkejä, lukijoiden välistä vuorovaikutusta ja mahdollisuutta lisätä musiikkia ja videokuvaa. (Ihlström et al. 2004, 256.)

Näiden tutkimustulosten avulla Ihlström ja kumppanit ovat hahmotelleet, millainen käyttöliittymä sähköisessä sanomalehdessä tulisi olla ja miten nämä toivotut ominaisuudet siinä voitaisiin toteuttaa. Ihström ja kumppanit ovat työssään pohtineet muitakin julkaisulaitteita kuin vain perinteistä tietokonetta näyttöpäätteineen ja päätyneet siihen, että 5,8 * 8,2 tuumaa on pienin hyväksyttävä näyttöruudun koko. (Ihlström et al. 2004, 257.)

Näköislehdillä helpotusta sanomalehden talouteen

Perinteiset verkkolehdet ovat olleet lukijoilleen ilmaisia, joten verkkojulkaisemista ei ole voitu pitää tuottavana – päinvastoin. Verkkolehtien, joiden sivuille vain kopioidaan materiaalia paperilehdestä, on epäilty jopa vähentävän lehden tuottoa. Onkin aiheellista pohtia, miksi lukijat haluaisivat maksaa paperisesta lehdestään, jos sama materiaali on ilmaiseksi saatavilla verkossa. Maksullinen verkkolehtikin on tullut mahdolliseksi vasta viime vuosina; ihmiset ehtivät internetin leviämisen alkuaikoina tottua materiaalin ilmaisuuteen, ja toisaalta luotettavat verkkomaksujärjestelmät ovat tulleet käyttöön vasta hiljattain. Koska verkkolehtiä ei ole nähty tuottavina, niiden kehittämiseen ei ole lehtitaloissa haluttu uhrata voimavaroja.

Nyt tilanteeseen on tullut muutos. Yhä useammat sanomalehdet ovat ottaneet käyttöönsä niin sanotun näköisversion, joka on lukijalle maksullinen, verkosta ladattavat täydellinen kopio painetusta lehdestä.

Suomessa ensimmäinen näköislehti näki päivänvalonsa kaksi vuotta sitten, kun Keskisuomalainen julkaisi nettisivuillaan lehtensä sähköisen kopion. Tämän jälkeen yhä useammat suomalaiset lehdet ovat alkaneet julkaista printtilehden rinnalla sen täydellistä kopiota verkossa.

Suomen Levikintarkastus Oy määrittelee näköislehdiksi vain maksulliset painetun aikakaus- tai sanomalehden numerosta tehdyt tiedostot tai tiedostojen joukot, joita lehti levittää sähköisesti. Näköislehden tulee sisältää kaikki lehden toimituksellinen ja ilmoituksellinen aineisto kuin paperilla julkaistavassa lehdessä. (Näköislehtien tarkastussäännöt 2004.)

Se, että Levikintarkastus Oy on alkanut tarkastaa myös näköislehtien levikkejä, on yksi syy siihen, miksi näköislehtien suosio on ollut lehtitaloissa voimakkaassa kasvussa.

Näköislehti voidaan toteuttaa hyvin erilaisilla tekniikoilla. Karkeasti julkaisutapoja on kaksi: näköislehteä luetaan joko suoraan internet-selaimella ilman erillistä asiakasohjelmaa tai hieman monimutkaisemmin niin, että lukija ensin lataa koneelleen ohjelman, jossa näköislehti sitten avautuu. Suoraan selaimella avautuvia ratkaisuja kutsutaan avoimiksi, erillisen ohjelman vaativia suljetuiksi. On huomattava, että myös pdf-tiedostot vaativat Acrobat Readerin asentamista; silti ne ovat erittäin yleisesti käytössä.

Useat näköislehdet ovat lukijoilleen maksullisia, ja siksi ne ovat lisänneet suosiotaan julkaisijoiden keskuudessa. Toisaalta kyseessä on myös imagon kannalta merkittävä panostus: perinteisillekin lehdille on tärkeää säilyttää asemansa edelläkävijänä ja modernia aikaa seuraavana julkaisijana.

Näköislehtikin vain välivaihe?

Näköislehdetkin hakevat vielä muotoaan. Toistaiseksi niissä ei juurikaan hyödynnetä internetin tarjoamia erityisominaisuuksia: näköislehdet ovat vain sähköisesti julkaistavia versioita painetuista lehdistä. Osassa näköislehdistä ei ole lainkaan hyperlinkkejä, mikä sotii täysin internet-julkaisemisen alkuperäistä ideaa vastaan. Esimerkiksi Suomen vanhimmassa näköislehdessä Keskisuomalaisessa ei ole hyperlinkkejä, vaikka muun muassa ilmoitusten yhteydessä voisi olla linkki ilmoittajan kotisivulle. Keskisuomalainen ei mielestäni täysin täytä näköislehden ominaisuuksia, koska siinä näkyvät jutut aukeavat tarkempaa tarkastelua varten erinäköisinä, perinteisemmässä verkkolehtimuodossa.

Sanomalehden siirtäminen sähköiseen muotoon on käyttöliittymäsuunnittelun kannalta mielenkiintoinen prosessi. Graafinen käyttöliittymä ei kaikesta helppokäyttöisyydestään huolimatta taivu ongelmitta paperilla suurikokoisten sanomalehtien julkaisuun. Jos noin 80 cm leveän (esim. Turun Sanomat) sanomalehtiaukeaman sisältö siirretään kuvineen ja teksteinään sellaisenaan 17 tuuman monitorilla katseltavaksi, teksti jää auttamatta lukukelvottoman pieneksi. Tekstin suurentamiseen on yritetty keksiä erilaisia tapoja, joista yksi melko kehittymätön on edellä mainittu Keskisuomalaisen käyttämä siirtyminen eri tavalla aseteltuun näkymään, jossa haluttu teksti aukeaa. Iltalehden näköisversiossa käytetään Digipaper-tekniikkaa, jossa lukija lähentää ja loitontaa lehteä niin, että teksti tulee lukukokoiseksi.

Itse uskon, että näköislehdet ovat vain välivaihe verkkojournalismin etsiessä muotoaan. Tuntuu miltei naurettavalta ajatus siitä, että verkossa julkaistava paperilehden näköispainos, joka ei hyödynnä verkon erityisominaisuuksia juuri lainkaan, voittaisi dynaamisen verkkolehden. Yhtä vahvasti uskon, että muutaman vuoden kuluessa verkkolehdet muistuttavat ulkoasultaan painettuja sanomalehtiä mutta tarjoavat teknologiansa avulla enemmän.

Ajatellaanpa erästä sanomalehdenlukijatyyppiä. Hän katsoo lehdestään ensin televisio-ohjelmat, naurahtaa sarjakuville ja siirtyy sitten urheilusivujen pariin. Lopuksi hän vielä selaa lehden läpi siltä varalta, että eteen osuu jokin kiinnostava uutinen. Tällainen lukija voisi jatkossa saada verkkolehtensä räätälöitynä niin, että hän voisi asettaa lehden osiot juuri itse suosimaansa järjestykseen.

Tämä artikkeli on vain pintaraapaisu verkkolehtien monimuotoiseen maailmaan. Tämän tekstin ulkopuolelle jäivät surutta verkkoportaalit, joita voidaan pitää verkkojulkaisemisen – kenties jopa verkkojournalismin – uutena muotona. Käsittelemättä jäivät myös sellaiset verkkolehdet, jotka tilaaja saa automaattisesti sähköpostiinsa.

Lopulta verkkolehtien menestys lienee kiinni vain asenteista. Kun ihmiset oppivat lukemaan lehtensä tietokoneen näytöltä aamukahvipöydän sijaan, teknologiset rajoitukset eivät enää ole ratkaisevia. Kenties edessä on sukupolvenvaihdos: vuosikymmeniä musteentuoksuista sanomalehteään lukenut väestö ei ehkä koskaan innostu verkkojournalismin tarjoamista mahdollisuuksista, mutta nuori, tietoyhteiskuntaan syntynyt sukupolvi saattaa pian muistaa lukeneensa uutiset aina kämmentietokoneeltaan.

[tulostettava tekstiversio]