Wider Screen 2/2005: Ranskan ja Hollannin tyrmäävät ei-äänet

Lehdellä oma osansa

Turun Sanomat on lehti, joka ropsahtaa päivittäin postiluukustani. Tämän vuoksi keskityin viikon ajan seuraamaan EU:n perustuslaista käytyä keskustelua pohjaten tietoni Turun Sanomien linjaan. Huomasin kuitenkin pian, että poliittisena aiheena tämäkin oli juuri sellainen, joka nostatti eri medioissa hieman eri näkökulmia esiin. Kaikki tuntuivat tukevan Suomen yleistä, EU-myönteistä linjaa, mutta soraääniäkin piilotteli joukossa mukana. Euroopan Unionin perustuslaista kehkeytyi näin varsinainen ristiriitojen ja epämääräisyyksien kudelma. Kiinnostuin aiheesta sen vuoksi vain enemmän ja enemmän, ja koin haasteekseni selvittää, mistä oikeastaan on kysymys. Aihe tuntui sisältävän niin paljon eri tahoilta tulevaa harhauttavaa tietoa, että totuuden metsästäjä minussa nosti päätään.

Lähdenkin nyt paneutumaan tarkemmin Turun Sanomien EU:n perustuslaki -uutisointiin viiden päivän 29.5.–2.5.2005 ajalta ja pyrin ennen kaikkea kiinnittämään huomiotani juttujen näkökulmiin. Toisin sanoen, minkälaisen kuvan juuri Turun Sanomat muodostavat EU:n perustuslaista ja siihen liittyneistä kansanäänestyksistä. Mielestäni on tärkeää tarkastella, kenen äänellä uutisissa puhutaan ja kenelle tämä informaatio on tarkoitettu. Jos journalismi ei voi koskaan olla täysin objektiivista, niin pitäisi sen ainakin olla monipuolista; ei johdattelevaa. Kirjoitettaessa juttua poliittisesta, koko Euroopan Unionia koskevasta asiasta, olisi jutusta tultava ilmi myös se, että se on tarkoitettu kaikille. Harvemmin kuitenkaan saavutetaan tällainen kompromissi, vaan se, mitä jätetään sanomatta tai sanotaan liian mutkikkaasti, rajaa aina osan lukijakunnasta pois.

Totuuden tuleton liekki

Jorma Mäntylä kirjassaan Journalistin etiikka (2004) erittelee toimitustyössä käytettäviä eettisiä koodeja ja normeja. Hän pohtii Journalistiliiton hyväksymien Journalistin ohjeiden nojalla niitä tärkeitä seikkoja, jotka tekevät toimittajan työstä eettisesti hyvinkin merkittävän. Oman analyysini kannalta olennaisin näistä seikoista on oikeiden tietojen julkituominen. Mäntylä huomauttaa asiaan liittyen, että totuudellisten ja olennaisten tietojen valinta on aina kuitenkin monitulkintaista. Nykyisissä vuoden 2005 alussa julkaistuissa Journalistin ohjeissa tiedon oikeudellisuus ohjeistus muotoillaan näin:

8. Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.

Sisältyykö tähän lauseeseen todella kaikki tarvittava? Mäntylän mukaan tämä muotoilu on aikaisempaa lyhyempi, sillä olennaisuuden ja monipuolisuuden vaatimukset ovat poistuneet. (Mäntylä 2004, 45) Toimittajalle jää melko suuri vastuu valita kaikesta mahdollisesta tiedosta juuri se totuudenmukaisin. Toisaalta hänen valintoihinsa saattavat vaikuttaa myös lehden tai esimerkiksi yhteiskunnan linja varsinkin puhuttaessa jostakin tietystä poliittisesta aiheesta. Yhteiskunnan yleisesti hyväksymä kultainen keskitiehän on usein se mutkattomin ja otaksutusti neutraalein tie, mutta usein se on liian tuttu ja turvallinen eikä kerro mitään uutta.

Turun Sanomat aloitti EU:n perustuslaki -keskustelunsa tutkimallani viikolla näennäisen neutraalilla otteella. Sunnuntaina (29.5.2005) ilmestyneen jutun otsikossa jo kerrottiin ranskalaisten jakautuneen kansanäänestyksessä "kahteen leiriin" ja tätä näkökulmaa pyrittiin tuomaan esille myös mahdollisimman hyvin. Haastatteluja oli tehty sopivasti sekä puolesta että vastaan leireille, mutta väliotsikoissa komeili kummasti ainoastaan ei-puolen kommentteja kuten "Vastustukseen on monta syytä" ja "Protestiääniä Chiracia vastaan". Kuvitus puolestaan huomioi molemmat kannat, ehkä jopa hieman korostaen kyllä-puolta, antaen isohkon kuvan tyytyväisenä hymyilevästä ranskalaismiehestä toimia kyllä-äänien konkretisoijana. Pienempi kuva rennosti hymyilevästä pariskunnasta taas antoi kasvot ei-äänille. Näiden lisäksi sivun oikeaan yläkulmaan oli koottu pieni infotaulu kannattajien ja vastustajien perusteluista.

Juttu oli kokonaisuudessaan hyvin informatiivinen ja monipuolinen. Uutisen käsittelemiä asioita hahmotti kuvien lisäksi kartta, joka osoitti selkeästi, mitkä maat ovat tähän mennessä hyväksyneet lain ja mitkä vielä odottavat äänestystä. Tämän lisäksi pieni ja napakka tiivistys EU:n perustuslaista oli vielä selventävinään, mistä oikein perustuslaillisesta sopimuksesta puheen ollen on kysymys. Tämä lyhyt EU:n perustuslaista kertova paketti vei kyllä suurimman tiedon nälän, mutta puntaroimatta jäi, onko EU:n perustuslaki oikeastaan hyvä vai huono juttu, ja kenen katsantokannalta näin on. Sen sijaan mm. tällaisia asioita tuotiin esille:

- EU:n perustuslaki on sopimus, ei varsinainen perustuslaki kansallisten perustuslakien lailla
- perustuslain päämääränä on ollut helpottaa tulevaa laajentumista, tehostaa, demokratisoida ja selkeyttää unionin toimintaa
- EU:n kansalaisille tulee mahdollisuus tehdä komissiolle lainsäädäntöaloitteita
- Europarlamentin valta kasvaa erityisesti unionin budjetista päätettäessä
- unioni saa nopean toiminnan joukot kriisinhallintatehtäviin
- sopimusta voidaan muuttaa edelleen pääsääntöisesti jäsenmaiden yksimielisin päätöksin
- sopimus kokoaa yhteen ja uudistaa entisiä sopimuksia

Henkilökohtaisesti tällaiset tiedot eivät ainakaan auttaneet minua päätöksessäni valita kummalle puolelle asetun. Toisin sanoen jutusta puuttui kaivattu kriittinen ote, niin sanottu toimittajan vahtikoiran rooli, joka olisi arvottanut painettua sanaa jotenkin. Suomen Journalistiliiton viestintäpoliittisessa ohjelmassakin on yhdeksi journalismin perustehtävistä nimetty juuri tällainen yhteiskunnan ja vallan käytön kriittinen tarkastelu. (Kuutti 1995, 156) Poliittiset asiat tuntuvat kuitenkin usein jäävän tällaisen kritiikin ulkopuolelle. Se on toimittajan ja tietysti myös lehden edun mukaista, siten mielyttää mahdollisimman useata kantaa ja ärsyttää harvempia. Mutta palveleeko tällainen lattea ote varsinkaan poliittisesti lopulta ketään? Näin se kaivattu totuudenmukainen tieto hautautuu useiden eri näkökulmien ja pinnallisten tietojen alle. Liika monipuolisuus heittelee lukijaa puolelta toiselle niin, että totuuden tuleton liekki näyttää vähäpätöiseltä muun ilotulituksen seassa.

Kun kansa äänestää väärin

Ranska nyrpisti nenäänsä EU:n perustuslaille. Noin 55 prosenttia äänestäneistä torjui EU:n paljonpuhutun perustuslaillisen sopimuksen. Maanantain (30.5.2005) Turun Sanomissa asiaa puitiin jo hieman äänekkäämmin. Syitä ja seurauksia oli edeltävään lehteen nähden huomattavasti enemmän ja sanavalinnat olivat myös räikeämpiä. Vaikka edelleen puhuttiin Ranskan kahdesta leiristä, alettiin perustuslakia vastustavia nimittää yleisesti ranskalaisiksi. Kommenttejaan jutussa jakeli innokkaasti perustuslain kannattajat, jotka haukkuivat vastustajia lapsellisiin perusteluihin uskoviksi. Myös ulkoministeri oli syvästi pettynyt. Mielenkiintoinen kainalojuttu Ranskan vaikutusvallan heikkenemisestä tehosti myös sitä käsitystä, että Ranskassa oltiin päädytty äänestämään väärin. Ranska EU:n perustajajäsen oli äänillään aiheuttanut EU:lle kriisin, joka jutussa yhdistettiin myös Ranskan hallituksen todennäköiseen vaihtoon ja euron vakauden heikentymiseen, vaikka "perustuslaki ei sanotusti määrää taloudellisista uudistuksista".

Erikoista tässä jutussa oli se, että ranskalaiselle ei-äänten enemmistölle annettiin vain yksi puheenvuoro, jossa moitittiin perustuslakia "eliitin laatimaksi" sopimukseksi, joka "ei huomioi sosiaalisia kysymyksiä". Tämän kommentin takana oli kommunistipuolueen jäsen Pascal Carreu, mikä sinänsä on mielenkiintoinen valinta kaikista mahdollisista perustuslain vastustajista. Kommunistipuolue ei nimittäin sanana voi olla särähtämättä korvaan. EU:n perustuslain vastustajista luodaan siis hyvin erikoisia konnotaatioita, jotka jutun perusteella pitäisi selvästi huolestuttaa lukijaa. EU on päivässä joutunut pahaa kriisiin kummallisten ranskalaisten äänestettyä väärin ja vielä lapsellisin perustein.

Lehden yhtäkkinen käänne perustuslain puolelle on yllättävä. Se, mikä sunnuntain lehdessä oli vielä epämääräistä puuroa ja moniäänistä harmautta, onkin päivässä muuttunut hätkähdyttävän selkeäksi tappioksi. Ja lukija pitäisi samaistua näihin pettymyksen tunteisiin. Jutun mukaan "Gallian kukko ei käskien laulanut" ja tämän vuoksi se joutunee ilmeisesti teuraaksi Brysselissä. Onneekseen Ranska on kuitenkin iso perustajajäsen, jota ei pienen maan tavoin voida pudottaa unionin ulkopuolelle väärän äänestyksensä perusteella, ja koota sitten uusi unioni oikein äänestäneiden kesken. (Seppänen 2004, 155) Se voi ainoastaan sekoittaa pakkaa ja innosttaa myös muita äänestämään väärin. Tätä pelkoa Turun Sanomatkin lietsoo. Olisiko se sitten suuri katastrofi, jos näin pääsisi käymään? Lukija ei aivan pysty samaistumaan tähän tuotettuun pelkotilaan, sillä uhkakuvat ovat liian epämääräiset.

Kiristystä ja nöyrää asennetta

Sekä tiistain (31.5.2005) että keskiviikon (1.6.2005) Turun Sanomissa oltiin jo lähes turhauduttu Ranskan tilanteeseen ja keskityttiinkin lähinnä ennakoimaan Hollannin tulosta vastaavassa kansanäänestyksessä. Tiistain lehdessä Ranskan tyrmäävään päätökseen ottivat kantaa EU:n puheenjohtajamaan Luxemburgin pääministeri Jean-Claude Juncker, komission puheenjohtaja José Manuel Barroso ja parlamentin puheenjohtaja Joseph Borrell. Heidät esitettiin nöyrinä kansan äänten kuulijoina, jotka pyrkisivät kyllä tästedes "edistämään tämän euroopplaisen projektin parempaa ymmärtämystä". Ratifiointiprosessin jatkamista he kuitenkin kannattivat, ja etenkin Juncker oli sitä mieltä, ettei perustuslaki sopimus ole vielä kuollut.

Lehti oli kuitenkin käyttänyt koko sivun perustuslaki-aiheen pohtimiseen, mikä osoittanee lievää epäillystä siitä, että kaikki ei johtomiesten puheista huolimatta ole aivan korjattavissa. Yhdessä kainalossa oli pantu Matti Vanhanen todistamaan, että "Ranskan kansanäänestyksen tuloksella ei ole välittömiä vaikutuksia EU:n toimintaan", toisessa todettiin Ranskan pääpuolueiden "ajautuneen kriisiin"ja gallupissa suomalaiset selkeästi ihmettelivät päätöstä siitä, ettei Suomessa vastaavaa kansanäänestystä edes järjestetä. Sivulta huokui eliitin selkeäsanainen valta epäröivään ja virheitä tekevään kansaan nähden. Ranskassa päädyttiin kriisiin ei-äänten vuoksi; Suomessa ei anneta tällaista virhettä päästä tapahtumaan.

Turun Sanomien sunnuntain lehdessä luvattiin perustuslain "demokratisoivan unionin toimintaa", mutta miksi sitten juuri demokratian puolesta puhuva kansanäänestys voi aiheuttaa kriisin? Tiistain koko sivun juttua kuvittaa vanha ranskalaisnainen, joka näyttää hymyssä suin pitkää nenää perustuslaille nuorempien huutaessa suut ammollaan taka-alalla. Lehti esittää kansan riehakkaana ja lapsenmielisenä massana, jolle vastakohtana ovat EU:n tyynet ja vakuuttelevat virkamiehet, joista ei ole esillä kuvia. Näin tämä EU:n poliittinen johto välttyy pudottautumasta kansan tasolle, kiihkeisiin mielipiteisiin, vaan pysyttelee norsunluutornissaan päätöksiä tekemässä. Voisiko tämä olla todisteena sille, ettei kansa ollut ihan väärässä väittäessään EU:n vieraantuneen kansan tahdosta? Oliko kansanäänestys siis vain näennäinen demokratian osoitus ja median tarkoitus tässä vain tuoda esille, että kansa muka todella voisi horjuttaa EU:n vankkaa mahtia?

Keskiviikon Turun Sanomat jokseenkin tukee tätä pelottavaa oletusta. Hollannin kansanäänestyksestä ei enää kirjoitella ympäripyöreään tyyliin kuten Ranskan kansanäänestystä edeltäneessä jutussa. Jutun pointti on tuoda Hollannin pääministerin Jan Peter Balkenenden johdolla julki, että Hollannille koittaa huonot ajat, mikäli ei-äänet voittavat. Hän mm. puhuu Hollannin tulevaisuudesta kuin se oli täysin sidoksissa EU:n perustuslain hyväksymiseen. Jutun otsikointi selittää Balkenenden hädän, sillä se epäilee perustuslain "kaatuvan myös Hollannissa". EU:n perustuslaki on Balkenenden mukaan yhtä kuin tulevaisuus, ja kuka nyt tulevaisuutensa haluaisi äänestää pois. Hollannin johto näyttäytyy hermostuneena ja omaan tahtoonsa pakottavana voimana, jota todella pelottaa perustuslain hylkääminen. Miksi? Miten EU:n perustuslaki voisi pelastaa Hollanin tulevaisuuden? Perustuslain epämääräisen moniulotteinen luonne ja johtomiesten maanmainiot lupailut sen suomasta onnesta alkavat kumota toisiaan.

Kenen puolella media on?

Hollanti torjui myös EU:n perustuslain ja vielä selkeämmin numeroin kuin Ranska. Turun Sanomien torstain (2.6.2005) lehdessä ollut suru-uutinen EU:n perustuslain yhä jyrkkenevästä alamäestä on tunnelmaltaan synkkä. Peli on jutun mukaan menetetty, mutta ratifiointikierrosta jatketaan, jotta "kaikki jäsenmaat saisivat ilmaista kantansa" ja "lopullisten johtopäätösten vetämiselle saataisiin vielä jatkoaikaa". Lehti tuntuu olevan pahoillaan EU:n johdon tappion puolesta. Ehkä juuri kohentaakseen kansalaisten uskoa Euroopan Unioniin, lehti on julkaissut samalla sivulla Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksen johtajan, Teija Tiilikaisen haastattelun. Tiilikainen kieltää melkeinpä kaikki mahdollisuudet ahdistukseen siitä, että EU:n perustuslaki hanke nyt kuivuisi täysin. Hänet esitetään näin lähinnä kansalaisten ja EU:n kannustajana, valmentajana, joka ei ole vielä antanut periksi. Ranskan ja Hollannin huolet ovat hänen mukaansa "koskeneet paljolti sopimuksen ulkopuolisia asioita". Kuka sitten kertoisi, mitä ne sopimuksen sisäiset asiat ovat?

Eurobarometrin tekemien haastattelujen mukaan suurin osa suomalaisista oli sitä mieltä, että sekä tiedotusvälineiden että poliitikkojen pitäisi kertoa enemmän, mitä konventti tekee. (Kiljunen 2004, 10) Sehän on heidän tehtävänsä, ja mikäli he eivät ole hoitaneet hommiaan kunnolla, ei voi myöskään odottaa kansan toimivan johdonmukaisesti. Turun Sanomien uutisointi EU:n perustuslakia koskien oli tutkimani viikon aikana melko selkeästi EU myönteistä, vaikkakin tiedonvälitysluonteestaan johtuen lehdessä toki tuotiin myös negatiivisia kantoja esille. Perusteluja sekä puolesta että vastaan kannoille sai kaivamalla kaivaa, eikä niitä siltikään tuntunut löytyvän. Tämä saattaa kieliä osaltaan siitä, ettei EU:n toiminnasta ehkä haluta paljastaa kaikkea. Kansa ei ole tyhmää, vaikka heiltä evättäisiinkin pääsy joihinkin tietoihin. Salailun kyllä aistii ja sen tuottama epäillyksen tunne heikentää luottamusta, jota kuitenkin tunnutaan kovasti EU:n johdossakin kaivattavan.

Mistä sitten johtuukaan, että Turun Sanomien linja tuntui olevan niin kovasti sama kuin EU:n johdolla? Yksi syy saattaa olla se, että Turun Sanomat keskittynee lähinnä uutis- ja asiajournalismiin, jolloin tiedonvälityksellinen puoli korostuu kriittisen tutkinnan kustannuksella. Toisaalta lehden on vaikea saada tietoa, jota selkeästi pidätellään julkisuudelta. Koko Eurooppaa palveleva EU:n perustuslaki jää Turun Sanomien uutisoinnissa jokseenkin harhaanjohtavaksi käsitteeksi. Vaikka lehdessä on julkaistu lyhyitä yhteenvetoja siitä, mitä tämä perustuslaki pitää sisällään, ei mielestäni missään vaiheessa tarpeeksi metsästetä vastauksia niihin peruskysymyksiin, joita lukija odottaa. Minkään päivän lehdessä ei erotella tarpeeksi vakuuttavasti puolestapuhujien ja vastustajien perusteluita valintoihinsa.

Seurauksia perustuslain hylkäämiselle kertyy lehden sivuilla paljonkin, mutta syitä tähän ei sen kummemmin selvitellä. Toivotaan vaan ratifioinnin jatkuvan, vaikka yksi johtohahmoina toimineista maista onkin tipahtanut kyydistä. Miten ylipäätään on mahdollista että valtioliitto tai liittovaltio, miksi EU:ta kukin haluaakin kutsua, voisi joutua kriisiin yhden ainoan maan vuoksi? Vai oliko tämä vain EU:n johdon pelkoa siitä, että kansa ehkä kiinnostuisi näin liikaa perustuslain sisällöstä, jolloin se ei ehkä menisi useammassa muussakaan maassa läpi? (Seppänen 2004, 10–11) Turun Sanomat pitävät linjansa EU:n päämiesten kanssa visusti samalla tasolla ja antavat kansan öykkäröidä. Epäkohtiin puututaan näennäisesti pinta-tasolla, muttei uskalleta lopulta sukeltaa syvemmälle totuuden alkulähteille. Mielestäni on mielenkiintoista, miksi näin on, sillä eihän totuus ole tulenarkaa materiaalia – sitä piilottelevat ihmiset ovat.

[tulostettava tekstiversio]