Wider Screen 2/2005

"Muuttuva journalismi"

– Pääkirjoitus –

Tiedonvälitystä ja ennen kaikkea uutistiedon välitystä pidetään journalismin peruskivenä. Nykypäivän joukkotiedonvälityskenttä on pirstaleinen ja samaa voisi sanoa journalismista. Yhä lisääntyvä viestimien määrä asettaa journalismin väistämättä uusien haasteiden eteen ja alistaa sen muutoksille. Vaikka monasti on ennustettu toisin, niin uudet viestimet eivät ole siirtäneet vanhoja historiaan. Sanomalehdistö säilyi radiosta huolimatta, eikä televisiokaan tehnyt radiosta virkaheittoa ja internet ei ole syrjäyttänyt yhtäkään näistä. Ihmiset kuluttavat aikaa kaikkien joukkoviestimien parissa ja erikoistuminen on päivän sana.

Viestimien lisääntyessä on journalismia ryhdytty määrittämään niiden kautta. Puhutaan sanomalehtijournalismista, radiojournalismista, televisiojournalismista, verkkojournalismista ja niin edelleen. Tällaisessa määrittelyssä on kysymys välineestä, siitä mitkä ovat ne keinot, jolla tietoa välitetään. Määrittääkö väline myös journalismin sisältöä vai pitäisikö journalismi määrittää sisältönsä kautta, on kysymys, johon tässä yhteydessä väistämättä törmää. Uutisjournalismia, kulttuurijournalismia ja vaikkapa urheilujournalismia voidaan toteuttaa missä tahansa viestimessä. Väline ei määritäkään sisältöä, eikä sisältö välinettä.

Sama sisältö saa eri viestimissä erilaisia muotoja ja tämän vaikutusta tiedonvälityksessä ei luonnollisestikaan voi jättää huomiotta. Tänä päivänä suurissa mediataloissa samaa sisältöä muokataan useampien viestimien käyttöön. Tilanne on mielenkiintoinen. Siinä missä tekninen kehitys on mediakentällä lisännyt viestimien määrää, on sisällöntuotantoa taas pyritty keskittämään. Onko viestintävälineiden suuri määrä vain demokraattisen ja monipuolisen tiedonvälityksen silmälumetta, kun niiden kautta jaettava informaatio on tuotettu muutamissa yksiköissä?

Verkkojournalismi on terminä hyvä esimerkki. Tarkoitetaanko sillä vain journalismin teknisen jakelun luonnetta: tietokoneiden ja tietoverkkojen avulla tapahtuvaa tiedonvälitystä? Vai onko verkkojournalismilla jotain erityistä sisältöä, joka erottaa sen muusta journalismista? Ajatellaanpa vaikka sanomalehteä ja sen internetissä julkaistavaa näköisversiota tai "verkkolehteä". Edustaako sanomalehden verkkoversio verkkojournalismia sisällön kannalta, jos kysymys on vain sähköisesti julkaistavasta näköislehdestä, jossa on samat uutiset ja artikkelit kuin aamulla postiluukkuihin jaetussa painetussa lehdessä? Tai monipuolistavatko esimerkiksi isojen mediatalojen internet-sivut tiedonvälitystä, kun sivuilla oleva informaatio on käytännössä yhtenevää saman mediatalon radio- ja televisiokanavien välittämän informaation kanssa. Onko tällaisen verkkosivuston journalismi sisällöltään erityistä verkkojournalismia?

Verkko on ainakin vielä enemmän välineellinen kuin sisällöllinen määrite. Toisaalta verkko kokonaan uudenlaisena julkaisuympäristönä mahdollistaa luonteeltaan moninaisemman journalismin leviämisen. Verkkojulkaisun voi perustaa lähes kuka tahansa ja saattaa näin tuottamansa sisällön rajattoman vastaanottajakunnan saataville. Verkko synnyttää uudenlaisia journalismin muotoja, mutta ei sinällään määritä niiden sisältöä. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat blogit eli vanhanaikaisemmin ilmaistuina verkkopäiväkirjat. Aiemmin päiväkirjojen ja pöytälaatikkokirjoittelun kaltaiset tekstit on mielletty yksityisluonteisiksi. Verkossa julkaistuna ne voivat saada suurenkin yleisön, joten tällaisille teksteille hahmottuu väistämättä joukkotiedotuksellisia piirteitä. Journalismin käsitettä on jälleen laajennettava.

Jos viestintävälineiden tekninen kehitys mahdollistaa uusia keinoja tiedonvälitykselle ja haastaa samalla journalismin perinteisiä käsityksiä, niin yhtä lailla yhteiskunnan muutkin muutokset avaavat uusia näkökulmia ja herättävät uusia kysymyksiä. Joukkotiedotuksen viihteellistymistä ei suotta ole koettu ongelmaksi journalismin kannalta. Mihin vedetään asiallisen tiedonvälityksen ja viihteen raja? Entä missä menee riippumattoman tiedonvälityksen ja mainonnan raja? Mielikuvat on liitetty mainostajien temmellyskentälle siinä missä asiatiedon välittäminen on ollut journalistien työsarkaa. Mielikuvat ja tunteisiin vetoaminen ovat yhä hallitsevampia elementtejä myös tiedonvälityksessä.

Tämä Wider Screenin teemanumero on sikäli historiallinen, että se on lehden seitsemänvuotisen taipaleen ensimmäinen kokonaan opiskelijoiden teksteistä koottu teemanumero. Wider Screen on tehnyt paljon tuotteliasta yhteistyötä Turun yliopiston eri oppiaineiden kanssa ja opiskelijoiden tekstejä on julkaistu aiemminkin – onhan kyseessä yksi lehden perustehtävä: tarjota julkaisufoorumi juuri opiskelijoille. Tällä kertaa yhteistyö kattoi kokonaisen kurssin, jonka suorittamiseen sisältyi artikkelin kirjoittaminen Wider Screeniin.

Yliopistomaailmassa tuotetaan opiskelijoiden toimesta huomattava määrä hyviä ajatuksia, uusia huomioita, toimivia keskustelunavauksia ja teräviä tekstejä, joita ei koskaan julkaista. Useimpien opintosuorituksina tehtävien tekstien, kuten esseiden ja tutkielmien, vastaanottajakunta muodostuu vain tekstin tarkastavasta opettajasta. Monessa tekstissä olisi potentiaalia laajemmallekin vastaanottajakunnalle.

Tiedonvälityksen ähkyaikana julkaistavan tiedon lisääminen saattaa vaikuttaa jo ylimitoitetulta ja turhalta, mutta perusteetonta se ei ole. Maailma tuskin kaatuu tiedonmäärään, jos tiedonvälitystä voidaan kohdentaa ja kehittää. Se, että opiskelijoita ohjataan jäsentämään ja työstämään ajatuksistaan luettavia ja ymmärrettäviä, on jo itsessään tiedonvälityksen kehittämistä.

Tutkimus ja tieto on harvoin hyödyksi, jos sitä ei ymmärrettävässä muodossa kyetä saattamaan laajempaan tietoisuuteen. Tässä asiassa akateemisella maailmalla olisi edelleen parannettavaa. Eräs varsin helposti hyödynnettävä parannuskeino on ohjata opiskelijoita jo varhaisessa vaiheessa työstämään teksteistään julkaistavia. Tekstin tuottamisen prosessi on kovin erilainen, kun sitä ohjaa tietoisuus yhdestä ja tunnetusta vastaanottajasta tai jos vastaanottajakunta on laaja ja avoin.

Tehokkuusajattelun aikana rahaa ja resursseja yliopistoissa tuskin riittää mihinkään ylimääräiseen, joten yhteistyö yliopiston ulkopuolisten organisaatioiden kanssa on välttämätöntä. Puheissa ja julkisuudessa näillä yhteistyökumppaneilla viitataan usein suuriin ja kaupallisiin toimijoihin, yrityksiin, jotka yliopistoyhteistyön kautta avaavat oviaan osaajille. Yhteistyö voi toimia myös pienemmässä mittakaavassa, joka usein on lähempänä itse opiskelijaa ja voi olla toteuttavissa konkreettisesti opetuksen osana ilman suuria yhteistyöhankkeita.

Löyhästi "muuttuvaksi journalismiksi" nimetty Wider Screenin numero on syntynyt keväällä 2005 Turun yliopiston mediatutkimuksen journalismin analyysi- ja harjoituskurssilla tehtyjen esseiden pohjalta. Ainakaan kurssille osallistuneet opiskelijat eivät vierastaneet ajatusta julkaistavan version muokkaamisesta, sillä jokainen esseenkirjoittaja toimitti artikkeliversion saamansa palautteen ja kommentoinnin ohjaamana. Tällainen toimitusprosessi tarjoaa opiskelijalle edes pienen evästyksen kehittyä kirjoittajana ja ajatustensa ilmaisijana. Opetusta voi monipuolistaa melko vähäisillä ja käytännönläheisilläkin toimilla.

Juha Rosenqvist

[tulostettava versio: htm & pdf]