Elokuvan tekemisestä

Sidney Lumet vastaanotti palkinnon elämäntyöstään Oscar-gaalassa 27. helmikuuta 2005. Tämä ei tullut suurena yllätyksenä, sillä hänen elokuvansa ovat keränneet vuosikymmenten kuluessa yli viisikymmentä Oscar-ehdokkuutta. Nuoremmille sukupolville Lumet on kuitenkin saattanut jäädä vieraaksi, koska parhaat elokuvansa hän oli tehnyt jo parikymmentä vuotta sitten. Like on sopivasti julkaissut Sidney Lumet’n teoksen Elokuvan tekemisestä, joka tarjoaa mahdollisuuden tutustua ohjaajan elokuviin ja työskentelytapoihin.

Elokuvan tekemisestä on erittäin monipuolinen elokuvakirja, jonka kirjoittaja tuntee asiansa. Sidney Lumet on tehnyt mittavan uran niin teatterin, television kuin elokuvienkin parissa. Hänen tunnetuimpia elokuviaan ovat esikoisohjaus Valamiesten ratkaisu (1957), Hikinen iltapäivä (1975) ja Kasvot kuvaruudussa (1976). Pitkän uransa aikana hän on työskennellyt useiden Hollywood-ikonien kanssa, joihin lukeutuvat mm. Henry Fonda, Katharine Hepburn, Paul Newman, Marlon Brando, Al Pacino, William Holden, Faye Dunaway, Dustin Hoffman ja Sean Connery. Vuonna 1924 syntynyt Hollywood-veteraani työskentelee edelleen ja viimeistelee parhaillaan uutta Vin Dieselin tähdittämää elokuvaansa.

Elokuvan tekemisestä johdattelee lukijan kädestä pitäen elokuvan saloihin. Lumet esittelee koko tuotantoprosessin varsin mutkattomalla kirjoitustyylillään. Tuotannon eri vaiheet käsitellään yksityiskohtaisesti käsikirjoituksen valinnasta lähtien ja koenäytöksiin päätyen: ne voivat vielä pilata elokuvan, jos tuottajat ovat tyytymättömiä. Väliin mahtuvat myös luvut mm. näyttelijöiden ohjaamisesta, kamerasta, lavastuksesta, leikkauksesta ja elokuvan tyylistä.

Tuotannon eri osa-alueiden käsittely tapahtuu pitkälti ohjaajan omiin kokemuksiin perustuvien esimerkkien avulla. Lähes kokonaan yhdessä huoneessa kuvatusta Valamiesten ratkaisusta hän paljastaa, että se koostui kolmesta osasta, joista jokainen kuvattiin eri korkeudelta. Elokuvan edetessä kameraa laskettiin niin, että lopulta katto näkyi kuvassa luoden klaustrofobista tunnelmaa. Samoin leikkauksen rytmiä nopeutettiin kussakin elokuvan kolmanneksessa. Katsoja tiedostaa harvoin, kuinka hänen tunnereaktioitaan manipuloidaan.

Kaikki alkaa kuitenkin hyvän käsikirjoituksen valitsemisesta. Lumet’n mukaan "[k]äsikirjoituksen pitää pystyä pitämään katsoja epävarmuudessa, yllättämään, viihdyttämään, kiehtomaan ja kuitenkin loppuratkaisun hetkellä saamaan aikaan tunne, että näinhän tämän tarinan pitikin päättyä." (s. 44) Lumet myöntää tehneensä virhearvioita käsikirjoitusten valinnassa ja joskus hän ei yksinkertaisesti ole malttanut odottaa enää pidempään hyvää käsikirjoitusta.

Käsikirjoituksen valinnasta lähtien elokuvan tekemisessä kaksi kysymystä on ylitse muiden: "Mistä tässä tarinassa on kysymys?" ja "Miten kerron sen?". Edellinen on tärkeämpi ja liittyy siis teeman valintaan jälkimmäisen määrittäessä tyylin. Lumet korostaa toistuvasti, että teeman tulee ohjata tyyliä eikä päinvastoin. Lumet’n tapa ja kyky pelkistää elokuviensa teema yhdeksi aika yksiselitteiseksi virkkeeksi selittää ehkä osaltaan sitä, miksi hänen elokuviaan toisinaan luonnehditaan hieman ontoiksi ja yksiulotteisiksi.

Kahden tärkeimmän valinnan lisäksi ohjaajan on yhteistyössä lavastajien, kuvaajien, näyttelijöiden, tuottajien, maskeeraajien ja puvustajien kanssa tehtävä lukuisia päätöksiä, jotka vaikuttavat lopulliseen elokuvaan. "Elokuvan tekemisessä ei ole pieniä päätöksiä. Jokainen päätös joko edistää hyvän lopputuloksen syntyä tai romahduttaa koko elokuvan minun niskaani kuukausien kuluttua." (s. 16) Lumet vertaa elokuvan tekemistä mosaiikin tekemiseen: "Jokainen tilanne on kuin pikkuruinen laatta. Se väritetään, muotoillaan ja kiillotetaan niin hyvin kuin osataan. Laattoja tehdään kuusi- tai seitsemänsataa, kenties tuhat. [...] Sitten ne kirjaimellisesti liimataan yhteen ja toivotaan, että tulos vastaa alkuperäistä tarkoitusta. Mutta jos haluaa lopullisen mosaiikin näyttävän joltain, on parempi tietää, mihin pyrkii jo silloin, kun työstää noita pikkuruisia laattoja." (s. 74)

Lopulliseen elokuvaan vaikuttaa niin suuri joukko tekijöitä, että se ei ole palautettavissa yksinomaan ohjaajan valintoihin: "Minä olen riippuvainen säästä, budjetista, siitä, mitä naispääosanesittäjä on syönyt aamiaiseksi ja siitä, keneen miespääosanesittäjä on rakastunut. Olen riippuvainen useamman kuin sadan eri ihmisen kyvyistä ja kummallisuuksista, mielialoista ja egoista, poliittisista näkemyksistä ja persoonallisuuksista. Ja tämä koskee pelkkää elokuvan tekemistä. Tässä kohdin en edes aloita keskustelua studiosta, rahoituksesta, levityksestä, markkinoinnista ynnä muusta." (s. 27)

Lumet painottaa, että elokuvan tekemisen ydinasia on saada kaikki tuotantoon osallistuvat tekemään samaa elokuvaa. Tärkeää tämän päämäärän saavuttamiseksi on palkata tuotantoon oikeat ihmiset ja keskustella heidän kanssaan elokuvasta hyvissä ajoin, jotta konflikteilta vältyttäisiin varsinaisessa tuotantovaiheessa. Kuvauksia edeltävät harjoitukset kestävät yleensä kaksi viikkoa ja niihin kutsutaan näyttelijöiden lisäksi myös käsikirjoittaja, joka voi tarvittaessa valottaa roolihenkilöitä. Näin syntyy yhteisymmärrys elokuvan tavoitteista ja keinoista. "Koska juuri ohjaaja sanoo ‘kopioidaan’, hänellä on paljon valtaa. Mutta parhaisiin tuloksiin päästään, kun hänen ei tarvitse käyttää sitä." (s. 63) Eli parhaassa tapauksessa tuotantotiimissä vallitsee yksimielisyys siitä, minkälaista elokuvaa ollaan tekemässä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikesta ollaan samaa mieltä. Lumet sanoo haluavansa työskennellä parhaiden kanssa, koska he pakottavat perustelemaan valinnat.

Näyttelijöiden ohjaaminen nousee toistuvasti esiin. Tässä asiassa Lumet onkin erityisen ansioitunut. Epäonnistunutkin Sidney Lumet’n elokuva on usein hyvin näytelty. Harjoitukset ovat tässäkin avainasemassa, sillä niiden aikana näyttelijät tutustuvat toisiinsa, kokoavat roolinsa ja sovittavat roolihenkilönsä kokonaisuuden osaksi. Samalla ohjaajan ja näyttelijän välille tulee syntyä luottamus, jota Lumet pitää ensiarvoisen tärkeänä. Toinen aihe, joka kulkee mukana läpi teoksen, on jatkuva kamppailu tuottajien ja studioiden kanssa. Vaikka hän välillä kritisoikin näiden toimintaa, Lumet myös tunnustaa olevansa hyvin kiitollinen siitä, että hänen käyttöönsä uskotaan elokuvien tekemiseen vaadittavia rahasummia.

Vaikka Elokuvan tekemisestä on opas elokuvien tekemiseen, se on myös huikean ajanjakson Hollywoodin historiaa kattava muistelmateos. Päähuomio pysyy silti tiukasti elokuvassa ja sen tekemisen taiteessa. Lumet ei osoita katkeruutta entisiä työkavereitaan kohtaan eikä paljasta mitään kiusallisia yksityiskohtia Hollywood-tähtien edesottamuksista. Jos kuitenkin joitain ikäviä asioita täytyy käsitellä, Lumet käsittelee ongelmia varsin yleisellä tasolla nimiä mainitsematta. Juoruista kiinnostuneille kirjaa ei voikaan suositella, vaikka kirjassa onkin runsaasti huvittavia anekdootteja pitkältä uralta.

Elokuvan tekemisestä on todella helppolukuinen ja mielenkiintoinen elokuvakirja. Ohjaajan tekemien lukemattomien valintojen perustelut avaavat kiinnostavia näkökulmia elokuvien analysoimiseen, vaikka teos samalla onkin jonkinlainen ohjaajan käsikirja. Tästä syystä se sopii kenelle tahansa elokuvista kiinnostuneelle tai sen parissa työskentelevälle. Näyttelijöiden ohjaamista Lumet käsittelee niin laajasti ja varmaotteisesti, että sen luulisi herättävän kiinnostusta myös teatterissa työskentelevien piirissä.