Mitä blogit ovat?
A-lehdet oy:n Sähköiset mediat-yksikön kehitysjohtaja Matti Lintulahti (Lintulahti 2005) määrittelee blogin seuraavilla minimivaatimuksilla:
1. Lokimainen kronologiseen järjestykseen perustuva muoto.
2.Kommentoiva persoonallinen esitystapa.
Tätä voisi pitää eräänlaisena nyrkkisääntömääritelmänä. Tässä määritelmässä ei ole mitään ristiriitaista, koska se perustuu lähinnä muotoon eikä sisältöön. Siinä on juuri määritelmän vahvuus ja heikkous: toisaalta se onnistuu sulkemaan sisäänsä koko ilmiön kentän olemalla mahdollisimman yksinkertainen, toisaalta se ei kerro blogeista juuri mitään olemalla liiankin suppea. Kulttuurintutkijan kannalta muotoon perustuvat määritelmät eivät tavoita itse ilmiötä.
Ilmiön keskeinen piirre on blogien runsaus. Arvioiden haitari on suuri, mutta maailmanlaajuisesti puhutaan kymmenistä miljoonista. Aineiston laajuuden vuoksi sisällöt ja tyylit vaihtelevat niin paljon, että täsmällistä määritelmää on mahdotonta antaa.
Tällaisia ilmiöitä luokiteltaessa voisi käyttää kahta määrittelytapaa: perheyhtäläisyydet ja nimeäminen.
Wittgenstein ottaa esimerkiksi perheyhtäläisyydestä pelin käsitteen. Tunnistamme tietyt asiat peleiksi ilman mitään tiettyä yhdistävää tekijää niiden sukulaisuuden avulla. Esimerkiksi niinkin erilaiset asiat kuin pesäpallo, shakki, pokeri, Doom-tietokonepeli ja ruutuhyppely tiedetään peleiksi. (Aaltola 1979, 10) Samalla tapaa kohdatessamme verkossa hyvin erilaisia tekstejä tunnistamme ne blogeiksi.
Yksinkertaistaen voisi sanoa, että mitään asiaa ei ole olemassa, ennen kuin se nimetään. Blogien kohdalla tämä on erityisen totta. Sisällöllisesti ja tyylillisesti blogien kaltaista tekstiä on ollut jo kauan ennen webbiä, ja webissä on ylläpidetty henkilökohtaisia kotisivuja sen alkuajoista saakka. Kuitenkin vasta ilmiön nimeäminen blogiksi on antanut sille sen nykyisen muodon. Termin weblog keksijänä pidetään John Bargeria, ja lyhyempää versiota blog käytti ensimmäisenä Peter Merholtz. (http://en.wikipedia.org/wiki/Blogs)
Nimeäminen toimii kahteen suuntaan: kun tiedämme millaisia blogit ovat" ohjaa genre tulkintaamme. Toisaalta kirjoittajilla on valta nimetä tekstinsä blogiksi samalla tapaa kuin elokuvantekijät nimeävät elokuvan komediaksi, draamaksi, trilleriksi jne. huolimatta siitä mahtuuko se kriitikoiden kapeisiin määritelmiin.
Lintulahden määritelmässä on myös tiettyä normatiivisyyttä: se pyrkii määrittelemään paitsi mitä blogit ovat, myös mitä ne eivät ole. Jälkimmäiset määritelmät eivät pyri tarkkarajaisuuteen. Siksi ne ovat käyttökelpoisempia tutkittaessa mitä ilmiö itse asiassa pitää sisällään.
Postmodernin käsitettä on kritisoitu useilta tahoilta, mutta mielestäni se tässä tapauksessa toimii nykykulttuuriin viittaavana epookkiterminä. Postmodernille tyypillisinä piirteinä voidaan pitää 1. Uuden teknologian käyttö 2. Subjektiivisuus ja minä-keskeisyys 3. Subjektin häilyvyys 4. Julkisuuden pirstouminen 5. Hybridit Näiden piirteiden perusteella blogi näyttäisi olevan tyypillisesti postmoderni ilmiö.
Blogit kansalaisjournalismina
Blogien aiheiden kirjo on laaja, useimmat eivät edes pyri tiedonvälitykseen perinteisessä mielessä. Sen vuoksi ei ole viisasta vetää yhtäläisyysmerkkejä blogin ja (kansalais)journalismin välille. Toisaalta ei ole järkevää myöskään jaotella blogeja journalistisiksi ja ei-journalistisiksi, koska rajaa kategorioiden välillä olisi kuitenkin mahdoton vetää. Kaikki kuitenkin osallistuvat jollakin tapaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, kirjoittajien intentiot vain vaihtelevat.
Määrittelen yhteiskunnallisen keskustelun laajasti, ymmärtäen sillä käytännössä kaiken yhteiskuntaan sisältyvän. En siis rajaa yhteiskunnallista keskustelua vain puoluepolitiikaan, vaan käsitän sillä yleisesti ihmisten tavan kokea omaa ympäröivä yhteiskunta ja kulttuuri. Kaikki keskustelu mitä yhteiskunnassa käydään rakentaa osaltaan sen arvomaailmaa.
Blogit rikkovat yksityisen ja julkisen rajan: ne tuovat yksilön kokemusmaailman julkiseen sfääriin. Ne ovat ruohonjuuritason ihmisen tapa saada äänensä kuuluviin. Tästä syystä subjektiivisuutta ei edes koeteta peitellä: kyse on yksityisen ihmisen mielipiteistä jotka hän tuo mukaan keskusteluun. Omalla tavallaan subjektiivisuus on myös tae: omana itsenään esiintyessään henkilö on sanojensa todistaja Perinteisen journalismin neutraalius on etäistä: sillä ei ole kertojaa, kun taas blogien kertova subjekti seisoo sanojensa takana. Kertoja itse vakuuttaa meille että hänen sanansa ovat totta. Kulttuurintutkija Juhan Förnäs puhuu autettisista teksteistä" (Förnäs 1998, 331). Hänen mukaansa autenttiset tekstit ovat todenmukaisia, koska ne ovat vilpittömiä, ja niillä on selkeä suhde tekijäänsä. Teksteistä autenttisia tekee niiden itsereflektiivisyys.
Subjektiivisuus muodostaa ongelman puolueettomuuden kannalta. Toisaalta, mikään taho ei voi koskaan olla täysin objektiivinen tulkinnoissaan. Oman subjektiivisuuden esilletuominen voi jopa edistää puolueettomuutta: kirjoittajan taustat ovat selvästi nähtävissä. Mikäli esim. kirjoittajan vakaumukset tuodaan esiin, tulkitaan teksti laajemmassa kontekstissa. Objektiivisuuteen pyrkivälläkin kirjoittajalla on oma ideologiansa, mutta mikäli sitä ei tuoda ilmi, on kirjoittajan intentioita vaikeampi selvittää.
Nimimerkin takaa on helppo huudella
Verkkoon on helppo kirjoittaa anonyymisti tai nimimerkin takaa. Kari A. Hintikan mukaan Sosiaalisessa mielessä tietoverkko muistuttaa puhelimen treffilinjoja." (Hintikka 1999, 12) Mikäli näin on, asettaa se (tieto)verkon journalistisen uskottavuuden kyseenalaiseen valoon.
Perinteistä journalismia tuottavat suuret organisaatiot, jotka altistetaan yhteiskunnalliselle kritiikille, joita sääntelevät lait ja säädökset, ja joiden työntekijät ovat alalle koulutettuja ammattilaisia. Moniportaiset julkaisukanavat takaavat, ettei mitään harkitsematonta saateta julkisuuteen ja että aina löytyy joku, joka kantaa asiasta vastuun (joskaan tämä ei tietenkään tarkoita sanoa, että suuret media-alan yritykset olisivat erehtymättömiä). Sen sijaan yksittäinen verkkoon kirjoittelija toisenlaisessa asemassa. Toki häntäkin sitovat samat lait, mutta kukaan ei käytännössä häntä ehdi valvoa.
Förnäsin autenttinen teksti problematisoituu kun kirjoittava subjekti katoaa. Autenttisen tekstin ajatukseen kuuluu että kirjoittaja reflektoi itseään. Mutta kun voimme omaksua postmodernissa tilanteessa miltei minkä tahansa identiteetin, katoaa se itse", jota reflektoidaan. (esim. Hall 1999) Lukiessamme jonkun selostusta arkipäivän elämästään uskomme hänen olevan vilpitön, eli teksti on autenttinen. Mutta koska kirjoittaja ei ole tiedossamme, voi skaala ulottua mistä tahansa viattomasta identiteeteillä leikittelystä suoranaisiin huijauksiin.
Varmaa kuitenkin on, että blogaaminen edustaa itsereflektion ääripäätä. Siinä kirjoittaja kirjoittaa itsensä mukaan tekstiin hyvin vahvasti, ja usein jopa nimenomaan itsestään. Olisi tuskin liiottelua väittää blogaamista jopa narsistiseksi.
Blogien vaihtoehtojulkisuus
Hannu Nieminen kirjoittaa:
[…]julkisuus on fragmentoitumassa. Myöhäismodernille [postmodernille] ominainen sosiaalinen ja kulttuurinen eriytymiskehitys on johtamassa siihen, että modernille ominaisista kansallisista yhteinäiskulttuureista ja niiden julkisuusrakenteista ollaan siirtymässä kohti kansallisvaltioista riippumattomia autonomisempia julkisuuksia. (Nieminen 2001, 186)
Useat alan harrastajat kokevat yhteenkuuluvuutta. Blogaajayhteisöt muodostavat valtajulkisuudelle vaihtoehtoisen osajulkisuuden. Tähän julkisuuteen viitataan usein nimellä blogosfääri" (tai leikillisesti blogistania). Nimitys on kansainvälisesti levinnyt, esim. englanniksi blogosphere" tai ruotsiksi bloggosfär".
Nieminen pohtii artikkelissaan Julkisuuden kohtalo myöhäismodernissa, globalisaatio vai pirstoutuminen kahta eri teesiä: 1. Julkisuus on kansainvälistymässä" 2. Julkisuus on fragmentoitumassa."
Nieminen puhuu globalisaatiosta joka rikkoo kansallisvaltioiden rajoja. Käytännössä kansainvälistyminen tapahtuu suurten mediatalojen fuusioituessa ylikansallisiksi yhtiöiksi, jotka levittävät kaupallista (amerikkalaista) yhtenäiskulttuuria ympäri maailmaa. Blogien tapauksessa yritysten rooli on vähäinen, koska blogit ovat, ainakin vielä, enimmäkseen epäkaupallisia. Sillä että palveluntarjoajat ovat kansainvälisiä on mielestäni vain vähäinen merkitys. Internet mahdollistaa maailmanlaajuisen julkaisun, joten ainakin teoriassa blogit ylittävät valtioiden rajat.
Julkisuus on fragmentoitumassa. Nieminen määrittelee vaihtoehtojulkisuuden: vaihtoehtojulkisuus pyrkii kiertämään tämän sidonnaisuuden [valtajulkisuuteen] kieltämällä valtajulkisuuden kokonaan: sen perustana on oma julkisuuden tuotanto- ja levityskoneisto, joka ei tähtääkään kilpailemaan valtajulkisuuden kanssa, vaan rakentamaan kulttuurista ja/tai elämäntavallista vaihtoehtoa.
En ole varma pyrkiikö blogi-julkisuus kieltämään valtajulkisuuden, mutta varmasti totta on, ettei se pyri kilpailemaan valtajulkisuuden kanssa. Blogit ovat kansalaiskeskustelun väline, ja tuovat oman lisänsä perinteisten ylhäältä alas -mallin mukaan toimivien tiedotusvälineiden rinnalle.
Blogit muodostavat oman alakulttuurin, jolla on oma autonominen julkisuutensa. Samat teemat kiertävät blogista toiseen, hyperlinkkien avulla on helppo viitata muihin kirjoittajiin. Usein koherentti alakulttuuri rajoittuu tietyn kielialueen sisälle, huolimatta tekniikan suomista mahdollisuuksista. Esimerkiksi Blogilista.fi listaa vain suomalaisia blogeja. Se ylläpitää myös listaa yleisimmin linkitetyistä blogeista. Listasta selviää, että suomalaiset blogit muodostavat tiukan yhteisön.
Mitä blogi on syönyt? Sillisalaattia?
Blogeja kutsutaan usein verkkopäiväkirjoiksi. Kirjoittajat itse kritisoivat kyseistä määritelmää, mutta yleensä sen jälkimmäistä osaa: blogien katsotaan olevan muutakin kuin päiväkirjoja. Sen sijaan määrite verkko" otetaan itsestäänselvyytenä, eli se, että blogit julkaistaan verkossa. Näin ollen blogia määrittäisi nimenomaan väline: se on tekstiä ja kuvia internetissä.
Blogit määritellään keskeisesti juuri sen kautta, että ne julkaistaan verkoitse. Kolumneja, pakinoita ja nurkkanovelleja on ilmestynyt yhtä kauan kuin sanomalehtiäkin, eli Suomessa 1730-luvulta alkaen. Mutta vaikka ne sisällöltään voisivatkin olla samankaltaisia kuin blogit, ei niitä silti sellaisiksi kutsuta. Vastaavasti useat tunnetut sanomalehdet (esim. Le Monde) ovat palkanneet verkkosivuileen blogaajia. Heidän kirjoituksiaan kutsutaan blogiksi, eikä suinkaan esim. kolumniksi, kuten tehtäisiin paperilehden tapauksessa.
Mikään genre ei kuitenkaan ilmesty tyhjästä. Blogien kirjoitustyylillä on pitkät juurensa jo ajalta ennen webbiä, vaikka itse käsite onkin tullut vasta verkon myötä. Kuitenkin uusi tekniikkaa on antanut tavallisille" ihmisille mahdollisuuden julkaista ajatuksiaan. Tekninen puoli on siis tekijä joka on synnyttänyt ilmiön, mutta se ei ole ilmiön koko sisältö.
Hybridiksi kutsutaan ilmiötä, joka yhdistelee eri muotoja. Blogi on hybridi juuri siinä mielessä, että se yhdistelee luovasti olemassa olevia tekstigenrejä. Kokonaisuutena ilmiö sulattaa itseensä valtavan määrän erilaisia tekstejä. Seuraavassa nimeän niistä viisi. Yksittäinen blogi ei tietenkään sulata itseensä näistä kaikkia, vaan erikoistuu muutamiin, mutta koko ilmiötä tarkasteltaessa on vaikutteita saatu näistä kaikista.
a) Päiväkirja. Tämä on genreistä ilmeisin: juuri päiväkirjaan kirjoitetaan henkilökohtaisia merkintöjä omasta arkielämästä. Muodoltaan päiväkirjat etenevät kronologisesti, jokaista päivää vastaa yleensä yksi merkintä. Kuitenkin merkittävä ero on, että päiväkirjat ovat yksityisiä, niitä kirjoitetaan ennenkaikkea itselleen. Verkkoon kirjoittamisella on kuitenkin päämääränä saada tekstinsä julki.
b) Joukkotiedotus. Etenkin amerikkalaisessa keskustelussa blogeja pidetään tärkeänä uutena joukkotiedotuksen tapana. Erityisesti yritykset panostavat blogeihin tiedotusvälineenä. Vain muotoon liittyvän määritelmän mukaan myös yritykset voivat julkaista tiedotteitaan kronologisessa järjestyksessä ja kutsua tätä blogiksi. Kulttuurintutkimuksen kannalta on kuitenkin mielenkiintoisempaa, että blogit ovat koko kansan harrastus, eikä vain organisaatioiden viestintäväline.
c) Essee. Usein blogimerkinnät ovat yleisluontoisen pohdiskelevia.
d) Kaunokirjallisuus. Blogeissa korostuu ns. poeettinen funktio, eli sanomisen tapa on yhtä tärkeä tai tärkeämpi kuin itse sisältö. Blogeja siis luetaan ja kirjoitetaan puhtaasti esteettisistä syistä. On yleistä, että kirjoittajat laittavat ns. tyypillisen blogitekstin väliin runoja tai proosaa.
e) Kolumni tai pakina. Lehdessä ilmestyvät kolumnit ja pakinat ovat muodoltaan tavallista uutistekstiä vapaampia ja keskittyvät ajankohtaisiin aiheisiin. Perinteisistä genreistä juuri ne ovat tyylillisesti lähimpänä blogia.
Koska blogeissa yleensä on kommentointimahdollisuus, muistuttavat ne myös internetin keskustelupalstoja. Tai keskustelua ylipäätään.
Mielestäni blogi ei kuitenkaan ole pelkästään jo olemassa olevien genrejen uudelleenkierrätystä, vaan oma genrensä, jolla on omat sääntönsä ja persoonalliset piirteensä. Tällä hetkellä blogi on siinä suhteessa läpinäkyvä", että on nähtävissä mistä pienemmistä osista hybridin kokonaisuus koostuu. Olettaisin kuitenkin että pian blogi eriytyy genrenä entistä enemmän ja lakkaamme pitämästä sitä päiväkirjan ja kolumnin tai minkä hyvänsä sekoituksena.
Lopuksi
Blogia on koetettu määritellä toisaalta sen muotopiirteiden kautta, toisaalta vertaamalla sitä muihin tekstilajeihin. Nämä määrittelyt eivät kuitenkaan johda mihinkään. Kulttuurin tutkijan kannalta tulee hyväksyä että kyseessä on oma itsenäinen genrensä, joka ei palaudu muihin tekstilajeihin. Sillä on kuitenkin oma historiansa: se liittyy ilman saumakohtia muuhun tekstiperinteeseen.
Jokainen aikakausi luo omat genrensä. Blogi on meidän aikamme tuotos. Se kuvastaa tyypillisesti juuri 2000-lukulaista, postmodernia yhteiskuntaa, jota leimaa pirstoutuneisuus, oman minuuden korostaminen ja vaihtoehtoisuus. Blogi käyttää julkaisussaan hyväkseen uuden informaatioteknologian mahdollisuuksia, mikä liittää sen nimenomaan postgutenbergiläiseen" teknologiauskoiseen aikaamme. Vaikka blogi näyttäisi sulattaneen itseensä aineksia useista muista genreistä, on se silti oma itsenäinen muotonsa, jolla on omat lakinsa.
Olen siis määritellyt blogin 1. postmodernille ajalle (ts. nykyajalle, 2000-luvulle) tyypilliseksi genreksi 2. uudeksi, omaksi ilmiökseen, joka on muutakin kuin vain olemassaolevien tekstigenrejen siirtämistä verkkoon 3. ilmiöksi joka on monimutkainen ja vailla tarkkoja rajoja. Tämän kaltainen määrittely, pikemmin kuin normatiivinen tai pelkkään muotoon perustuva, on joustava ja kertoo meille itse ilmiöstä enemmän.
Lähteet
Painetut
Aaltola J: Merkitys Wittgensteinin myöhäisajattelussa. Jyväskylän yliopiston filosofian laitos, Jyväskylä 1979.
Förnäs, Johan: Kulttuuriteoria. Vastapaino, Tampere 1998.
Bolten, David Jay: Identity. Teoksessa Thomas Swiss (toim.) Unspun. New york University press, 2000.
Hall, Stuart: Identiteetti. Vastapaino, Tampere 1999.
Hintikka, Kari A.: Uusi media, viestintäkanava ja elinympäristö. Teoksessa Johdatus uuteen mediaan. Edita, Helsinki 1996.
Nieminen, Hannu: Julkisuuden kohtalo myöhäismodernissa: globalisaatio vai pirstoutuminen. Teoksessa Anu Koivunen (toim.) Populaarin lumo, mediat ja arki. Turun yliopisto 2001.
Internet:
Blogilista [http://blogilista.fi] (10.6.2005)
Lintulahti, Matti: Blogiopas. [http://www.typepad.com/t/trackback/2219309] (10.6.2005)
Wikipedia, weblog. [http://en.wikipedia.org/wiki/Blog] (10.6.2005)