SISÄLLYS
Brittiläisen elokuvajournalismin ja -kasvatuksen vaiheet
ja Screen-aikakauslehden linjat 196976
Harri Kilpi
Screen yksi sana, joka kertoo paljon useimmille elokuvan
tutkijoille. Screen: niukka, tieteellisen aikakauskirjan tapainen, spartalainen
taittotyyli, joka huokuu arvovaltaa. Screen: 1970-luvulla maailmanmaineeseen
noussut Korkean Teorian keskusfoorumi. Tässä esseessä kertaan englantilaisen
elokuvajournalismin ja -kasvatuksen yleisiä linjoja 1950- ja 60-luvuilla sekä kartoitan Screenin
syntymän journalistista ympäristöä, sen alkutaivalta suhteellisen
käytännönläheisenä ja kansankielisenä elokuva- ja mediakasvatuksen julkaisuna.
Tarkastelen myös sen muuntautumista teoreettisen tai pikemminkin Teoreettisen
ja tulkinnallisen spekulaation areenaksi.
- Silta maailmojen välissä?
Elokuvasta kasvatuksen mediumina
Jukka Sihvonen
Toisin kuin sellainen mediakasvatus, joka nojaa käsityksiin
joukkoviestinnästä tai tajuntateollisuudesta, elokuvakasvatus on perinteisesti ollut
kokonaishahmotukseltaan huomattavasti laaja-alaisempi. Kasvatustehtävää ei ole ehdoin
tahdoin tarvinnut perustella ideologisen manipuloinnin, poliittisen propagandan tai
valheellisen mainonnan asettamin edellytyksin. Elokuvan taiteellinen, viihteellinen ja
fiktiivinen, kuvitteellinen luonne on hyväksytty ikään kuin annettuna. Paljolti
samoista syistä elokuva on kuitenkin saanut omanlaisensa erityiskäsittelyn tarkkailun,
valvonnan ja viimein sensuurin kohteena.

- Mediassa, mediasta,
mediaan
haasteena kasvattajien kasvattaminen
Jussi Kaisjoki
Vanhakantaisesta moralismista ja vasta-aineajattelusta on jo yleisesti
edetty, median lukutaito- ja kriittisyyspuheen kautta, kohti kokonaisvaltaisen mediatajun
ja -tietoisuuden korostusta. Sekä viihteellinen, taiteellinen että tiedollinen
viestintä nykymedian teksteissä usein erottamattomasti yhteen kietoutuneina
kuuluvat kiistatta kykyyn elää maailmassa.
- Elokuvakerronnan
nyansseista historiallisiin jatkumoihin
David Bordwellin Suomenvierailu
Ilona Hongisto
Amerikkalainen elokuvatutkija David Bordwell vieraili Suomessa
Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalin 2004 aikana. Vierailunsa aikana Bordwell piti kolme
luentoa, kaksi Helsingissä ja yhden Turussa. Bordwellin elokuvatutkimuksessa on
historiantutkimuksen, kognitiivisen elokuvatutkimuksen sekä konstruktivistisen ajattelun
juonteita. Suomessa Bordwellin teokset tunnetaan hyvin ja ne ovat ahkerassa käytössä
esimerkiksi Helsingin yliopiston elokuva- ja tv-tutkimuksen sekä Turun yliopiston
mediatutkimuksen peruskursseilla.

- Afrikka sarvikuonojen maa
Marjo Kaartinen: Neekerikammo. Kirjoituksia vieraan pelosta.
Kimmo Ahonen
Rotuja paremmuusjärjestykseen laittavien vanhasten vastapainoksi
kannattaa lukea dosentti Marjo Kaartisen teos Neekerikammo, jossa luodataan
suomalaisten matkailijoiden Afrikka-kuvausten rasismia, piilorasismia ja toiseuden
kohtaamista. Neekerikammo on tärkeä, joskaan ei ongelmaton kannanotto
arvokeskusteluun. Neekerikammo ei ole aihettaan varovaisesti lähestyvä tutkimus,
vaan pikemminkin lukijaa haastava kulttuuripuheenvuoro. Kirjan lukeminen herättää
ajatuksia ja myös halua väittää kirjoittajalle vastaan.
- Ihmisen ja koneen suhde
Jussi Parikka: Koneoppi
Juha Rosenqvist
Ihmisen ja koneen välinen suhde mietityttää niin filosofiassa,
tieteisfiktiossa kuin arkielämässäkin. Monipolvisen suhteen tarkastelu tieteellisestä
näkökulmasta on kulttuurintutkimuksen ydintä kulttuurin, joka määrittää niin
ihmistä kuin konetta. Tutkimuksellisesti kyseessä ei ole uusi aihe tai uusi kirja. Koneopin
ansio on kuitenkin todettava heti kättelyssä: kyseessä on selkeästi ja ennen kaikkea
ymmärrettävästi kirjoitettu esitys asiasta ja aiheesta, jota useimmiten on käsitelty
pelkkänä väsyttävänä aparaattien historiana tai vastakohtaisesti tukahdutettu
epäselvään terminologiamuminaan.
(16.12.2004)
|