Kone on mielentila - Koneen kokemus.

Muistan elävästi, kun olin 9-vuotiaana katsomassa Risto Jarvan elokuvan Jäniksen vuosi. Siinä kulutuskapitalismin oravanpyörää epätoivoisesti pakeneva päähenkilö tuhoaa tietokoneen, johon on tallennettu hänen henkilötietonsa. Pikkupojan silmin tietokone vaikutti pelottavalta ja jotenkin luonnonvastaiselta möhkäleeltä. Vaikutelmaa lisäsi epäilemättä se, että olin aiemmin nähnyt Kubrickin 2001 – Avaruusseikkailun ja sen kaikkivaltiaan HAL-koneen. Jaakko Suomisen innostava väitöskirja Koneen kokemus palautti mieleen näitä oman lapsuuteni muistikuvia tietokoneiden fiktiivisistä kohtaamisista. Koneen kokemisen mielikuvassa kun fiktiolla saattaa olla ratkaiseva merkitys.

Koneen kokemus on mainio osoitus tietoteknistymisen historian tutkimuskentän laveudesta. Tietotekniikan historian ei tarvitse olla vain tylsää teknologisen kehityksen kronologista esittelyä, vaan sitä voi lähestyä laitehistoriaa huomattavasti laajemmasta perspektiivistä. Tietotekniikka on ollut pelkojen ja toiveiden kohde, johon on projisoitu hyvin erilaisia odotuksia ja uhkakuvia. Tietotekninen kehitys ei tarkoita vain mikrotietokoneita vaan yhtä hyvin robottifantasioita ja reikäkorttilaitteita, siis ajallisesti huomattavasti pidempää kehityskaarta kuin mitä IT-huuman retoriikasta voisi päätellä. Koneen kokemus antaa suomalaisen tietoteknistymisen kehitykselle laaja-alaisen historiallisen tulkinnan, jossa tekniikan sijaan keskiöön nousee mielikuva koneesta – koneen kulttuurinen kokeminen ja kohtaaminen.

Takakansi lupaa, että Koneen kokemus on "uraauurtava kokonaisesitys Suomen tietoteknistymisen varhaisvaiheista 1920-luvulta 1970-luvulle". Määritelmä uraauurtavuudesta pitää paikkansa, mutta kokonaisesityksen sijaan parempi termi olisi kokonaisvaltainen esitys. Kokonaisesitys aiheesta kun ei olisi näissä puitteissa mahdollista sellaisella perinpohjaisuudella, jolla tutkija kohteeseensa suhtautuu.

Tietokoneiden reaalisen käytön sijaan Suomisen tutkimuskohteena on tietotekniikan populaarijulkisuus. Johdannon jälkeen työ jakaantuu kolmeen toisistaan erottuvaan osioon. Ensimmäisessä käsitellään robottien kohtaamista, toisessa tietokonetta työssä ja tietokoneyhteisöjen syntyä sekä kolmannessa tietokoneen muuttumista henkilökohtaiseksi työkaluksi ja kulutustuotteeksi. Tämän temaattisen jaon sisään on rakennettu myös kronologia, joka alkaa 1920-luvun robottikuvitelmista ja päättyy 1970-luvun lopulle, mikrotietokoneen "vallankumouksen" kynnykselle. Osiot seuraavat toisiaan loogisesti, mutta ainakin sivumääräisesti robottifantasiat saavat enemmän huomiota kuin 1970-luvun tietokoneiden populaarijulkisuus.

Koneen kokemus on väitöskirja, ja sellaisena erinomaiseksi arvioitu. Syystä. Arvion voi allekirjoittaa myös tietotekniikkaan historiaan vähemmän vihkiytynyt lukija. Silti, kun teoksen ajallinen jänneväli ja temaattinen kirjo ovat näinkin laajoja, kriittisiä kysymyksiä nousee väistämättä esiin. Tutkimuskysymys ja aineiston valintaperusteet on artikuloitu melko väljästi. Herää kysymys, kuinka sattumanvaraisesti materiaali on valikoitunut? Osiot eivät ole painoarvoltaan edes lähtökohtaisesti tasapainossa, sillä käsittelyluvut ovat kaikki leimallisesti erilaisia – kuin pienoistutkimuksia, joissa käsitellyt kysymykset poikkeavat toisistaan.

Epäilemättä joku voi kritisoida teosta myös "rusinat pullasta" -menetelmästä, jossa lähdemateriaali ja teoreettinen viitekehys valitaan sen mukaan, mikä kätevimmin palvelee argumentin rakentamista. Itse näkisin kuitenkin tämän pikemminkin vahvuutena kuin heikkoutena, siis pyrkimyksen holistiseen tutkimusotteeseen. Juuri se tekee teoksesta leimallisesti kulttuurihistoriallisen tutkimuksen. Sitä paitsi Koneen kokemus on lähdemateriaalin valikoinnissa ja johtopäätösten tekemisessä huomattavasti johdonmukaisempi kuin vaikkapa Paul N. Edwardsin USA:n tietotekniikan historiaa kylmän sodan osana tarkasteleva The Closed World, joka kuuluu Suomisen tutkimuksellisiin esikuviin.

Tietotekniikan populaarijulkisuus on käsitteenä niin laaja, että rönsyilyä ja toisaalla satunnaiselta tuntuvaa lähdevalikointia on mahdoton välttää. Suomisen luennassa populaarijulkisuuteen kuuluvat niin sanoma- ja aikakauslehdet, tietotekniikan ammatti- ja harrastelehdet, sarjakuvat, elokuvat kuin teatterikin. Lähdemateriaalin mosaiikki on melkoinen, ja jos tavoitteena olisi oikeasti kokonaisesitys, teos olisi paisunut 10-osaiseksi. Toisaalta, lähteiden käyttö on teoksen eri osissa hyvinkin erityyppistä. Robottikuvitelmia hahmottaessaan tekijä käyttää hyvin laajaa ja monipuolista lähdepohjaa, kun taas 1970-luvun tietoteknistymistä käsiteltäessä vastaava metodi ei enää onnistuisi jo potentiaalisen lähdemateriaalin runsauden vuoksi. Hän siirtyy jouhevasti tieteisfiktion mentaalisista teksteistä atk-alan ammattilehtien roolikuviin tai tietokoneisiin pilapiirroksissa ja sarjakuvissa.

Suominen osoittaa vakuuttavasti, että tietotekninen muutos ei ollut vain tekninen vaan ennen kaikkea kulttuurinen. Siksi Koneen kokemus toimii - sitä mitenkään erityisesti julistamatta - eräänlaisena antiteesinä laitteiden kehitystä sekä suurten keksijöiden ja yritysjohtajien saavutuksia umpioituneesti esittelevälle insinöörihistorialle, jossa teknologisen kehityksen nähdään deterministisesti uusintavan itseään. Koneen kokemuksen moniulotteisessa luennassa teknologisten vempaimien kokemusta tarkastellaan osana pitkän aikavälin historiallista kehitystä ja kulttuurista aikalaiskontekstia. Koneiden suunnittelijoiden ohella huomioiduksi tulevat näin niiden "kokijat", koneiden ja niiden erilaisten representaatioiden käyttö mielikuvien ja fantasioinnin välineenä.

Jaakko Suominen ansaitsee erityismaininnan sujuvasta ja jargonista vapaasta kielenkäytöstä. Väitöskirjatekstiksi se on notkeaa ja ilmavaa. Pidän muutenkin kirjoittajan henkseleitä paukuttamattomasta, ehkä hetkittäin varovaisesta tyylistä, josta kuultaa terve tutkimuksellinen nöyryys. Kaiken kaikkiaan Koneen kokemuksessa yhdistyvät onnistuneesti laajan lähdemateriaalin pohjalta tapahtuva perustutkimus ja tulkinnallisempi tutkimusote. Ei tarvita suuria ennustajan lahjoja sen toteamiseen, että se tulee olemaan runsaasti siteerattu perusteos - tai "välitilinpäätös" niin kuin kirjoittaja maltilliselle tyylilleen uskollisena itse määrittelee - johon tietotekniikan historiaa spesifimmin tarkastelevat tutkimukset tulevat ahkerasti viittaamaan. Siis merkittävä tutkimuksellinen aluevaltaus, joka toimii samalla innoittajana muille tutkijoille.

Koneen kokemus on konkreettinen osoitus kulttuurihistoriallisesta lähestymistavasta tietotekniikan historiaan. Sillä lopulta, kuten Suominen asian osuvasti ilmaisee, teknologian populaarikulttuurin tutkimus on pohjimmiltaan tutkimusta ihmisten käsityksistä itsestään ja paikastaan maailmassa.