Eduard Rozovskin haastattelu

Eduard Aleksandrovitš Rozovski (s. 14.12.1926), Pietarin elokuva-akatemian professori, elokuvaaja ja kansallisartisti muistaa vielä kirkkaasti sen päivän, jolloin hän istui kalliojyrkänteen huipulla Pohjois-Osetiassa yhdessä Vladimir Tšebotarevin kanssa kuvaamassa tämän esikoiselokuvaa. Siitä päivästä lähtien he molemmat tiesivät, että elokuvan Meren paholainen (Tšelovek-amfibija, 1961) tekeminen ei olisi mahdoton tehtävä heille.

– "Olimme kuvaamassa elokuvaa Syn Iristona (1960) loppukuvia keväällä 1959. Jyrkänteen huippu, jolla istuimme, oli miltei 3000 metrin korkeudessa. Allamme oli sininen taivas, vuoristoseudun kotkapariskunnan saattoi erottaa pieninä mustina pisteinä pilvien yläpuolella. Maata emme nähneet lainkaan, sillä pilvet peittivät näkyvyyden. Istuimme aivan kahden, vähän tylsistyneinä, useiden satojen kilometrien päässä muusta kuvausryhmästä. Sellaisen tunteen voi toisinaan kokea myös silloin kun hyvän elokuvan viimeinen kuva on kadonnut näkyvistä ja paluu arkeen on väistämättä edessä."

Edellisenä vuonna Rozovski oli toiminut ensimmäisen kerran kuvausryhmän pääkuvaajana liettualaisessa vallankumousrunoilijan elämäkertaelokuvassa Julius Janonis (1959). Hän valmistui kuvaajaksi VGIK:sta vuonna 1950, jonka jälkeen työskenteli Leningradin opetusfilmistudiossa (Lennautsfilm) vuoteen 1955. Lennautsfilmissä Rozovski työskenteli yhdessä opettajansa Aleksandr Levinskin kanssa. Levinski oli tuolloin keskittynyt kuvakompositioiden tieteelliseen kehittelyyn ja Rozovski toimi hänen assistenttinaan. Vuonna 1955 Eduard Rozovski siirtyi kokonaan Lenfilmin palvelukseen. Lenfilmillä Rozovskin opettajana ja ohjaajana toimi Leningradin elokuvakoulun perustaja ja Eisensteinin kuvaajana toiminut Andrei Nikolaevitš Moskvin.

Tšebotarev sai Lenfilmin tuotantoportaasta kirjeen pian elokuvan Syn Iristona kuvausten päätyttyä: elokuvan Meren paholainen käsikirjoitus on hyväksytty ja elokuva on saanut kuvausluvan. Meren paholaisen käsikirjoitus perustui pääasiallisesti Aleksandr Beljaevin romaaniin Amfibi (Tšelovek-amfibija, 1928).

– "Beljaevin romaanin kuvaamista filmille oli suunniteltu jo muutamia vuosia ennen kuvausluvan myöntämistä. Kun kuvauslupa vihdoin saatiin, niin ainoaksi suureksi ongelmaksi kehittyi kysymys, miten kuvataan. Minä en ollut koskaan elämäni aikana sukeltanut kertaakaan, eikä minulle ollut koskaan tullut edes mieleen, että vedenkin alla voisi kuvata filmejä."

Meren paholainen on romanttinen melodraama, jossa nuori Ihtiandr rakastuu kohtalokkaasti kauniiseen Guttiereen, jonka hän pelastaa varmalta hukkumiskuolemalta. Guttierella on kuitenkin jo sulhasehdokas, rikas helmikauppias Pedro Zurita, joka ostaa helmiä Guttieren köyhältä isältä, helmenkalastaja Baltazarilta. Ihtiandrin erikoislaatuisuus herättää kuitenkin kaunottaren kiinnostuksen. Ihtiandr on puoliksi ihminen ja puoliksi hai. Hänen kasvatusisänsä, professori Calvador teki aikoinaan pojalle keuhkojen lisäksi myös kidukset, jotta tämä pystyisi elämään sekä maalla että vedessä. Suurimman osan ajasta Ihtiandr elää kuitenkin vedessä haiden kanssa. Tästä syystä myös elokuvan kuvausryhmä joutui elämään suuren osan ajasta Mustanmeren aallokoissa vuonna 1960, jolloin elokuvan Meren paholainen kuvaukset käynnistettiin.

– "Työ eteni hiljalleen. Päivisin tutkimme käsikirjoitusta ja suunnittelimme kuvauspöytäkirjoja ja aikatauluja. Iltaisin treenasimme saunassa. Lopulta kuvausryhmään ilmestyi, en enää muista kenen toimesta tai ehdotuksesta, nuori poika liikuntatieteelisestä tiedekunnasta, jonka tehtävänä oli opettaa koko filmiryhmälle uimataitoa, sukeltamista sekä hengenpelastuksen alkeita. Lopuksi kaikille kuvausryhmän jäsenille tehtiin tiukka terveystarkastus, jossa kiinnitettiin erityinen huomio fyysiseen kuntoon. Jokaisen meistä oli opeteltava elämään ja työskentelemään vedessä. Me suoritimme vesimetodologian kurssin yliopistossa ja kävimme sukelluskurssin. Jokaisen piti läpäistä tentti vesimetodologiasta, saada sukeltajan diplomi sekä suoriutua testistä, joka koski sukellusaluksen hallintaa 40 metrin syvyydessä. Loppujen lopuksi kaikki 25 henkisen kuvausruhmän työntekijät saivat käteensä diplomin ja läpäisivät vaadittavat tentit."

Cousteaun räpylänjäljillä

– "Avoimia kysymyksiä oli projektin alkuvaiheessa nelinkertainen määrä verrattuna vastauksiin. Tiesimme ainoastaan, että Cousteau oli Ranskassa juuri vuonna 1958 kuvannut veden alla pitkän elokuvan."

Kuvauslupaa anottaessa tätä seikkaa painotettiin. Kuvauslupa-anomukseen oli kirjoitettu tärpiksi: Jos Ranskassa on pystytty kuvaamaan pitkä elokuva veden alla, niin miksei myös Neuvostoliitossa." Oletettavasti tällä korostetulla kohdalla oli myös vaikutusta kuvausluvan myöntämiseen, vaikkakin projektin oli laskettu tulevan tavallista kalliimmaksi. Meren paholainen on ollut yksi kalleimmista elokuvaprojekteista koko neuvostoelokuvan historiassa, ellei jopa se kaikkein kallein.

– "Kalliiksi projektin tekivät kaikki tarvittavat lisävarusteet. Happi maksoi paljon. Meillä oli myös vanhempi sukellusopettaja, joka sanoi meille happilaitteitten käyttöä harjoitellessamme: ’Delfiinit uivat veden alla vaivattomasti 3-4 minuuttia ja tulevat sekunniksi pinnalle hengittämään. Teidän täytyy pystyä samaan.’ Ensin me ajattelimme, että hänen on pakko vitsailla, mutta myöhemmin tajusimme, että hän oli oikeassa. Kun happilaitteita oppi käyttämään oikein ja hengitysrytmi tasaantui, huomasimme, että tulemme toimeen yhdellä hengenvedolla veden alla suunnilleen juuri tuon ajan."

Elokuvaa tehtiin kaikenkaikkiaan reilut kaksi vuotta. Esivalmistelut ja filmiryhmän koulutus kuvauksiin veden alla veivät jopa pidemmän ajan kuin itse elokuvan kuvaus ja valmistaminen. Rozovski sanoo juuri tämän elokuvan tekovaiheiden jääneen hänen mieleensä muita projekteja kirkkaammin. Ehkä sen takia, että Meren paholainen oli hänen ensimmäisiä isoja kuvaustöitään ja myös sen takia, että kuvauspaikoilla sattui ja tapahtui kaikkea.

– "Voin vielä elävästi kuulla valaistussuunnittelija Viktor Litovtšenkon äänen, kun hän antoi viimeisiä teknisiä neuvoja valonnäyttäjänä vierelläni sukeltaneelle Tonja Ivanovalle: ’ Jos hai nappaa sinulta puolet jalasta, niin älä hätäänny, äläkä ainakaan suunnittele kirkuvasi, sillä silloin sinä varmasti hukut. Ui rauhallisesti kaislikkoon äläkä unohda sammuttaa valonheitintä, sillä jos valonheittimen akku loppuu, me olemme pahassa pulassa’. Tämä oli tietenkin Litovtšenkon mustaa huumoria, sillä kyllähän me tiesimme, että Mustanmeren hait syövät vain pahaisia kaloja."

Oikuttelevia tähtiä

Elokuvan päätähdistä, Ihtiandria näytelleestä Vladimir Korenevista ja Guttierea näytelleestä Anastasia Vertinskajasta tuli 1960-luvun neuvostokansan seksisymboleja. Meren paholainen oli Korenevin debyyttielokuva, jonka jälkeen nuori neuvostoyleisön suosikkipoika esiintyi useissa klassikkoelokuvissa. Korenev teki menestyksekkään uran myös teatterinäyttämöllä. Naispääosan esittäjä Anastasia Vertinskaja oli kuuluisan näyttelijäsuvun vesa ja näyttämöestradien ehdoton diiva. Hänet nähtiin myös lukuisissa muissa Rozovskin kuvaamissa elokuvissa. Rozovski muistelee Vertinskajaa lämmöllä, vaikka hänen persoonansa oli joskus myös raivostuttava. Hän ei halunnut nähdä itsestään valkokankaalla yhtään kuvaa, joissa hänen luonnollinen ikääntymisensä tuli näkyviin. Vertinskajaa vaikeampiakin näyttelijöitä kyllä löytyi tuon ajan Neuvostoliitosta.

– "Mustanmeren hait ovat olleet kaikkein vaikeimmin ohjattavia näyttelijöitä. Tuhlasimme paljon filmiä siihen, että kuvasimme kohtauksia, joissa haiden olisi pitänyt uida reippaasti kuvauskohteen editse. Näitä kohtauksia kuvatessa kävi useimmiten niin, että hait eivät halunneet uida lainkaan, ja juuri silloin, kun ne lähtivät uimaan, me olimme sammuttaneet kameramme filmiä säästääksemme."

Seikkailuelokuva Meren paholainen valmistui vuonna 1961, mutta Lenfilmin studioensi-illan jälkeen se makasi kaksi vuotta unohdettujen elokuvien hyllyllä. Vasta muutaman vuoden kuluttua valmistumisestaan elokuva näytettiin ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle.

– "Surullista oli, että niin suurella vaivalla tehtyä elokuvaa ei näytetty yleisölle. Seikkailuelokuvien katsottiin olevan tarpeeton elokuvalaji Neuvostoliiton kansalaisille. Amfibian valmistuttua studio päätti, että Neuvostoliitto ei tarvitse enää veden alla kuvattuja elokuvia. Amfibia oli siis ensimmäinen ja viimeinen Neuvostoliitossa veden alla kuvattu pitkä elokuva."

Kaiken kaikkiaan Rozovski pitää neuvostoaikaa elokuvan kannalta rikkaana ja erityisen tasokkaana. Vaikka elokuvakohtaiset budjetit olivat pieniä, työryhmän ammattitaito ja etenkin rakkaus työtä kohtaan oli huomionarvoista.

– "Lännessä on kautta aikojen kuvattu elokuvia hyvälaatuiselle filmille. Neuvostoliiton aikana meidän käytettävissämme oli vain halpaa ja laadultaan keskitasoa huonompaa filmimateriaalia. Kuvaajien ammattitaito oli kuitenkin länsimaisia kuvaajia huomattavasti korkeammalla. Me halusimme saada aikaan hyvää jälkeä filmin laadusta huolimatta. Me teimme kaikkemme kuvaustapojen kehittämiseksi ja kuvallisen laadun parantamiseksi. Minun aikanani juuri kuviin keskitettiin paljon huomiota. Nykyään yritän omalla tavallani jatkaa tätä itselleni tärkeää perinnettä opetustyössäni."

Eduard Rozovski toimii Pietarin elokuvainstituutissa kuvaustaiteen professorina. Vuonna 2004 hänen oppilaansa Andrei Vorobjov palkittiin Cannesin elokuvafestivaaleilla.