Tom(s) of America

Tony Scottin jonkinasteista kulttimainetta nauttiva Top Gun on huomionarvoinen elokuva siksi, että sen ilmiasun laidoilta ja syvänteistä löytyy mitä herkullisimpia esimerkkejä ihmisten välisestä kommunikaatiosta. Vaikka elokuva on istutettu sotaelokuva-genreen ja siitä löytyvät myös pakolliset romanttiset sivujuonet, varsinainen innostava aines löytyy julkisivun taakse piilotetusta kolmen kohtauksen kavalkadista, johon elokuvan olisi hyvin voinut tiivistää. Elokuva kokonaisuudessaan on täysin toisarvoinen, sillä kaikki oleellinen tiivistyy kahden lentäjäsankarin väliseen suhteeseen. Macho-miehet kukkoilevat tässä elokuvassa varsin monitasoisesti.

Kahden päähenkilön – Maverickin (Tom Cruise) ja Icemanin (Val Kilmer) – kamppailu alkaa sotilaiden pukuhuonetilasta, jossa miehet mittailevat toisiaan katseillaan. Kamppailua käydään lähinnä ruumiillisella tasolla meditatiivisin katsekontaktein ja pienin elein vastustajaa testaillen. Panokset ovat korkealla ja parhaasta ilmeestä palkitaan. Kamera kuvaa miesten taistelua läheltä, edeten lopulta kasvolähikuvan etäisyydelle. Ensimmäisen koitoksen voittajaksi selviytyy Iceman. Miehen purkanjyystäminen on viety niin äärimmilleen, että lentäjän kiiltävät hampaat ja voimakkaasti liikkuvat leukaperät korvaavat uusimmankin sotateknologian. Maverick riisutaan aseista helposti, epävarma virne ja pullistelevat niskalihakset eivät tällä kertaa auta lyhyenläntää ja kapinallista sankaria.

Seuraava todellinen mittelö käydään rantalentopallokentällä. Taistelupari ottaa yhteen nelinpelissä, jossa päähenkilöiden sidekick-hahmot Goose (Anthony Edwards) ja Slider (Rick Rossovich) peesaavat armoitettuja päämiehiään parhaansa mukaan. Lentopallossa ylävartalo on määrittävä tekijä. Auringonvalossa kylpevien miesten vahatut ihot loistavat kirkkaina, lähes vastustajan sokaisten. Kohtauksessa Maverick ja Goose ovat puolestaan niskanpäällä, mistä perinteisen pistelaskun lisäksi saadaan myös visuaalista todistusaineistoa. Maverickin lyödessä palloa kamera kuvaa miestä alakulmasta, jolloin miehen vartalo saa lähes kreikkalaisen jumalhahmon mittasuhteet. Maverick on moderni versio klassisesta kiekonheittäjä-veistoksesta (Discobolus, alkuperäinen veistos n. vuodelta 450 ennen ajanlaskun alkua). Maverickin jumalalliset ominaisuudet ovat läsnä myös varsinaisessa lyönnissä. Kun mies nousee yläilmoihin lyödäkseen pelivälineen vastustajan kenttään, pallon ja miehen käden kosketusta korostetaan tykin jyrähdystä muistuttavalla ääniefektillä. Keskeistä on myös se, että Maverick nousee jokaisen itseensä kohdistuneen iskun jälkeen haavoittumattomana. Sukeltaessaan pallon perään hiekkakentän pintaan hänen kosketuksensa maahan on lähinnä metafyysinen. Miehen hikiseen vartaloon ei tartu hiekanmuruakaan. Maverick 1 – Iceman 1.

Top Gun kulminoituu pakollisen viimeisen taistelukohtauksen jälkimaininkeihin. Miehet palaavat lentotukialukselleen taistelun jälkeen ja puhkeavat vahvan metaforiikan värittämään dialogiin. Sankarit lähestyvät toisiaan tasatilanteessa. Kumpikin varjelee maaliaan viimeiseen asti eikä hyökkäyksiin enää ryhdytä. Vastakkaisia puolia edustavat keskushyökkääjät syöttelevät kiekkoa toisilleen keskiviivan tuntumassa seuraavien sananparsien siivittämänä:

Iceman: You! You are still dangerous… but you can be my wingman anytime."
Maverick: Bullshit --- You can be mine!"

Katharsis saavutetaan miesten sotavarusteilla verhoiltujen ruumiiden iskeytyessä toisiaan vasten jämäkkään halaukseen. Ruumiillinen kontakti on vihdoin luotu yli 1,5 tunnin tunnustelun jälkeen. Monikymmenpäinen miesjoukko mylvii kaksikon ympärillä hieman Stanley Kubrickin 2001. Avaruusseikkailu -elokuvan (1968) apinajoukon tapaan. Siinä missä Kubrickin apinat oppivat tappamaan, Scottin miehiä ei ole kuitenkaan luotu oppimaan. Kaunis ja verbaalisesti hienosti muotoiltu yhtyminen sekä orastava vastustajan kunnioittaminen unohtuvat seuraavaan kohtaukseen siirtymisen myötä välittömästi. Tony Scottin seuraava ohjaustyö oli Beverly Hillsin Kyttä II (1987) ja maailmassa soditaan edelleen.