Suomalaisen nykyelokuvan rakkauskäsityksistä

Kuutamolla (2002), Levottomat (2000), Lomalla (2000), Häjyt (1999), Rukajärven tie (1999), Minä ja Morrison (2001) ja Bad Luck Love (2000) näyttäisivät nostavan esille keskenään samankaltaisia käsityksiä rakkaudesta. Koska kyseessä on suhteellisen laaja otos vuosituhannen vaihteen ensi-illoista, voitaneen puhua tietyistä yleispiirteistä suomalaisten nykyelokuvien tavassa ymmärtää rakkaus.

Edellä mainittujen elokuvien keskeisin yhdistävä piirre on se, että rakkauden näkyvimmäksi muodoksi nousee sen täyttymättömyys. Elokuvissa käsitellään rakkautta tilanteissa, joissa sen toteutumisen tai lopullisen täyttymyksen tiellä on jokin mahdottomuutta luova tekijä kuten esimerkiksi välimatka, menneisyys tai muut ihmiset. Toki rakkauselokuvissa esiintyy lähes poikkeuksetta jokin este rakastavaisten välillä jo draamallisistakin syistä, mutta yleensä tarinan ratkaisussa päädytään synnyttämään harmoninen ja ongelmaton lopputilanne, jossa pääpari saa toisensa. Käsittelemissämme elokuvissa joko täydellisen rakkauden toteutumattomuudesta tulee ainoa realistinen mahdollisuus tai vähintäänkin saavuttamattoman rakkauden teemalla herkutellaan voimakkaasti.

Eräänä mielenkiintoisena yhtymäkohtana on myös se, että esimerkkielokuvissamme fyysinen matkan tekeminen tai ainakin tuon matkan mahdollisuus toimivat vertauskuvana keskushenkilöiden henkiselle matkalle. Nämä toimivat rituaalin kaltaisena toivon antajana tai puhdistajana, herättäjänä tai toisaalta suhteen kriisiyttäjänä. Matkat ovat keskeisesti muokkaamassa tarinahenkilöiden käsityksiä rakkaudesta.

Yksin yhdessä

Elokuvissa Bad Luck Love, Rukajärven tie, Minä ja Morrison ja Häjyt rakkauden täyttymättömyyden korostaminen näkyy paljaimmillaan. Bad Luck Lovessa rakkaus vaikuttaa olevan päähenkilö Alin kohdalla onnellisinta ja romanttisinta tarinan alussa hänen ollessaan vankilassa. Matka vankilaan muuttaa Alin suhtautumista rakastaan, Inkaa, kohtaan. Ero ja välimatka pyhittävät ja lujittavat tunteen katkeransuloisen kaipauksen kautta. Vankilassa mies näkee naisensa ainoastaan videokuvan välityksellä, jolloin rakkaus on täydellisimmillään henkisen läsnäolon ylittäessä fyysisen kosketuksen merkityksellisyydessään. Kun Ali vapautuu, konkreettinen läheisyys saavutetaan ja Inkakin tuntuu hetken uskovan yhteiseen unelmaan. Arjen myötä haaveisiin tulee kuitenkin mukaan epätäydellisyyttä ja tahroja. Alin rikollinen menneisyys, hänen sekopäinen veljensä, Inkan muut miessuhteet, taloudelliset ongelmat, yhteiskunnan byrokratia ja muut häiriötekijät estävät haavekuvien toteutumisen. Lopussa pari elää asiat näennäisesti kunnossa, mutta surumielinen kaipaus johonkin parempaan jää heidän välilleen.

Rukajärven tien lottana toimiva Kaarina ja hänen sulhasensa, upseerina palveleva Eero, ovat joutuneet toisistaan eroon sodan melskeessä. Heidän tiensä kohtaavat rintamalinjojen takana, ja he pääsevät kokemaan vielä yhden yhteisen rakkauden yön. Tämän jälkeen Eero lähtee joukkoineen tiedustelumatkalle ja toisaalla kuljetus, jossa Kaarina matkaa, ajaa vihollisen väijytykseen. Kaarina joutuu raiskauksen uhriksi. Eero saa viestin tapahtumasta ja luulee, että Kaarina on kuollut. Kaikesta tulee hänelle merkityksetöntä. Rakkaus on muuttunut miehelle saavuttamattomaksi. Eero alkaa toimia itsetuhoisesti ja alaisiaan vaarantaen. Lopussa pari löytää jälleen toisensa, mutta eron aikana tapahtuneet fyysiset ja henkiset kauheudet ovat kaivaneet heidän välilleen ylittämättömän kuilun.

Elokuvassa Minä ja Morrison elämänsä suunnan kadottanut Milla törmää Akiin ja lyhyen hetken rakkaus tuntuu eheyttävän kummankin elämän. Lopullisen rakkauden täyttymisen symboliksi muodostuu poismuutto etelämeren saarelle. Sekavat huumebisnekset, joiden tuotoilla matka on tarkoitus toteuttaa, vievät kuitenkin parin yhä syvemmälle ongelmiin. Matkahaaveiden todennäköisyys on yhteydessä suhteen kestävyyteen. Elokuvan onnellisin hetki tuntuu olevan silloin, kun Akin kuoleman kautta on lopullisesti varmistunut, etteivät hän ja Milla voi saada toisiaan. Heidän rakkautensa on lopulta kohonnut tasolle, jossa mikään ei voi sitä vahingoittaa.

Häjyissä yhdistyy käytännössä Bad Luck Loven ja Minä ja Morrisonin perusteemat. Toisen päähenkilön, Jussin, ja hänen rikostoverinsa siskon välinen suhde ei voi toteutua Jussin rikollisen käyttäytymisen ja siskon avioliiton takia. Parilla on vain heidän tarunhohtoinen yhteinen menneisyytensä, johon he voivat projisoida rakkautensa. Välillä annetaan aavistuksenomainen toiveen mahdollisuus suhteen toteutumisesta. Tämä vain korostaa täyttymättömyyden tuskaa; samanaikaista toivoa ja toivottomuutta. Lopussa Jussin kuolema jättää rakkauden ikiaikaisesti toteutumatta fyysisellä tasolla.

Yhdessä yksin

Levottomat, Kuutamolla ja Lomalla kuvaavat rakkauden täyttymättömyyttä vähemmän traagisin ottein kuin edellä kuvatut elokuvat. Levottomien keskushenkilö on nuori lääkäri Ari, joka väittää, ettei mikään tunnu miltään. Elokuva vihjaa, että Ari etsii alitajuisella tasolla rakkautta, mutta täyttää tietoisessa toiminnassaan rakkauden tyhjää aukkoa seksisekoiluilla. Toisaalta vihjataan, että Ari oikeasti on hyvä jätkä, jonka elämä vain on vaikeaa. Äiti tekee kuolemaa sairaalassa, mistä johtuen Ari-raukan on vaikea sitoutua kenenkään kanssa. Myös työ ambulanssilääkärinä on raskasta, ja työpäivän päätteeksi Aria kuvataan kuin raiskattua suihkussa kyyristyneenä. Paljasta pintaa ja synnintekoa näytetään Levottomissa suorastaan innolla. Elokuvassa tehdään suurin piirtein kaikki ne virheet, jotka sitä ainoaa oikeaa odotellessa vain voi tehdä, kunnes lopussa seuraa opetus. Päähenkilö kun ei ymmärrä, että kaikki mitä tarvitaan on vain se oikea".

Kun aito rakkaus viimein tulee Arin kohdalle Hanna-Riikan muodossa, paneminenkin muuttuu rakasteluksi. Sen lisäksi, että Hanna-Riikka rukoilee ennen menemistään Arin vuoteeseen, elokuvan aikana käytetään ensimmäistä kertaa kondomia, hyväillään ja esileikitellään sekä ollaan seksin aikana kasvotusten ja katsekontaktissa. Seuraavana aamuna Ari on elokuvassa ensimmäistä kertaa unessa ja ottaa herättyään kontaktia naiseen. Hän jopa kertoo Hanna-Riikalle tatuoinnistaan, johon liittyvää tarinaa hän ei ole pyynnöistä huolimatta kertonut muille naisille. Vasta nyt Ari näyttää huomaavan, että se, kun mikään ei tuntunut miltään, olikin tyhjyyden ääretöntä raskautta.

Tässä vaiheessa Levottomien sisäsiittoinen ihmissuhdesotku on kuitenkin ajautunut siihen pisteeseen, että Arin ja Hanna-Riikan välisen rakkauden täydellistyminen on mahdotonta. Tarvitaan Arin matka vieraalle maalle, mikä toimii eräänlaisena puhdistavana rituaalina. Tämän jälkeenkin voidaan arvailla, täydellistyykö Arin ja Hanna-Riikan rakkaus. Elokuva ei sitä loppuun asti kerro, mutta tarinan hengen mukaisesti annetaan ymmärtää, että kunnollinen suhde pitää rakentaa perusteellisesti ja hitaasti. Tätä noudattelee jopa leikkausnopeus kuvattaessa oikean- tai vääränlaista seksiä, tunnetta tai tilaa.

Kuutamolla-elokuvan päähenkilö Iiris haaveilee täydellisestä romanssista, sellaisesta, jonka voi nähdä elokuvissa. Kun Iiris tapaa Markon, romanssi ensi alkuun tuntuu olevankin juuri sitä, mitä Iiris on aina halunnut. Mies täyttää pintapuolisesti Iiriksen käsitykset unelmien prinssistä. Sukkelasanainen, komea ja tummaääninen Marko ihailee hänen kanssaan auringonlaskua rannalla ja he nukkuvat luonnossa kunnon heinälatoromantiikan hengessä. Pian käy kuitenkin selväksi, että suhde ei tyydytä Iiristä. Marko alkaa olla yhä enemmän poissa, puhelimessa tai yksin juhlimassa. Silti Iiris pitää härkäpäisesti kiinni unelmistaan Markon suhteen, vielä senkin jälkeen, kun tämä jättää hänet. Todellisuus tuntui näennäisesti toteuttaneen hänen unelmansa, Markon lähtiessä Iiris murtuu pilvilinnojensa mukana.

Erinäisten vaiheiden jälkeen pari yrittää vielä palata uudelleen yhteen, mutta juuri ennen ulkomaille muuttoa Iiris tajuaa, että hän ei ole elänyt Markon vaan unelmansa kanssa. Sen sijaan, että koettaisi toteuttaa rakkautta siten, miltä se sivustakatsojasta näyttää, Iirksen pitää alkaa keskittyä siihen, miltä se tuntuu. Aiemmin tyttö uskoi, että rakkauden pitäisi toteuttaa tiettyjä käytänteitä, mutta nyt hänen pitää siirtyä omasta haavetodellisuudestaan tosielämään", ikään kuin vaihtaa todellisuuden tasoa. Samalla Iiris saa elämänsä muutenkin haltuunsa. Levottomissa Ari ei siis edes uskonut, että voisi saavuttaa rakkautta, jolloin hän lopulta saikin puhtaan symbolina moraalisen naisen, joka oli vielä ammatiltaankin pappi. Iiris puolestaan unelmoi vääränlaisesta rakkaudesta ja saakin elokuvan lopussa parikseen korostetun tavallisen ja arkisen kumppanin. Rakkaus siis kohtaa mahdollisimman epätodennäköisissä tilanteissa, eikä se täyty sellaisena kuin aluksi oletetaan.

Lomalla sijoittuu etelän lomakohteeseen, jonne Jussi ja Lena ovat matkanneet kahden poikansa kanssa. Pariskunnan avioliitto on ilmeisen huonossa jamassa ja loman on tarkoitus toimia suhteen eheyttäjänä. Jussi tapaa sattumalta Siirin, jonka kanssa hänellä on yhteinen rikollinen menneisyys. Samanaikaisesti Lena seikkailee hotellin kokin kanssa. Elokuva siis seuraa monia suhteita, joiden täyttyminen tuntuu olevan mahdotonta. Jussin rakkauden täyttymystä avioliitossa varjostaa menneisyys ja lopulta myös miehen menneisyyteen kuuluva suhde on mahdoton naisen petollisuuden vuoksi. Lenankin romanssi kokin kanssa osoittautuu täysin mahdottomaksi. Perhe palaa Suomeen. Elokuvan lopussa ollaan tilanteessa, jossa pariskunnan täytyy lähteä puhdistavalle merimatkalle pyyhkiäkseen keskinäisen suhteensa täyttymystä estävät liat pois. He lähtevät symbolisesti toiseen todellisuuteen samalla tavalla kuin myös Iiris ja Arikin siirtyivät todellisuudesta toiseen.

Yksi plus yksi on kolme

Tarkastelemamme elokuvat ovat tietyiltä osin romanttisen rakkauskäsityksen vastaisia. Anthony Giddensin mukaan 1800-luvulla syntyneessä romanttisen rakkauden ideassa on keskeistä jatkuva rakkauden tarve, jonka tyydyttäminen poistaisi vajavaisuuden tunteen ja tekisi identiteetistä kokonaisen. Tästä jatkaen voidaan siis sanoa, että romanttisessa rakkauskäsityksessä samanaikainen henkisen ja fyysisen yhteyden toteutuminen on mahdollinen ja rikkomaton onnellisuus saavutettavissa.

Jos romanttisen rakkauskäsityksen mukaan kahdesta ihmisestä tulee yksi rakkauden täydellistyessä saman ihon alla, niin käsittelemissämme elokuvissa puolestaan kahdesta tulee kolme: kahden ihmisen lisäksi yhtälössä on jokin kolmas elementti rakastavaisten välillä. Rakkaussuhteet – silloinkin, kun ne toteutuvat – eivät ole täydellisiä tai unelmien kaltaisia, vaan niissä on pakosta enemmän tai vähemmän jotain arkista tai etäisyyttä luovaa. Aineistomme elokuvissa suhteet joko toteutuvat jollain tapaa epätäydellisinä tai eivät toteudu ja jäävät elämään vain unelmina.

Toki Levottomat-, Kuutamolla- ja Lomalla-elokuvien loppuja voidaan tulkita myös siten, että niissä lopulta saavutetaan täyttymyksen tila. Nämä kolme elokuvaa poikkeavatkin neljästä muusta siinä, että ne lopukkeissaan ratkaisevat täyttymättömyyden ongelman positiiviseen suuntaan. Elokuvien epilogit ovat kuitenkin hyvin irrallisia. Kuten olemme yrittäneet todistella, niissä siirtyminen puhtaaseen ja ongelmattomaan rakkauden täyttymyksen tilaan on kuin siirtymistä toisenlaiseen todellisuuteen. Tämä siirtymä pikemminkin alleviivaa kuin lievittää sitä täyttymättömyydessä rypemistä, joka hallitsee suurinta osaa tarinoista. Osaltaan se, että Lomalla-elokuvassa lähdetään matkalle, Kuutamolla-elokuvassa Iiris kokee valaistuksen ja Levottomissa Ari tekee molempia, toimii samanlaisena taivaaseenastumisena kuin Häjyissä ja Minä ja Morrisonissa kirjaimellisesti tapahtuu kuoleman myötä. Näin raakataan pois maalliset häiriötekijät rakkautta kiusaamasta. Lisäksi elokuvissa ei riitä pelkkä rakkaus täyttymystä luomassa, vaan tarvitaan erilaisia suorituksia, matkoja ja asenteenmuutoksia päämäärän saavuttamiseen.

Joissain paikoin elokuvissa siis tunnutaankin suorastaan hekumoitavan masokistisesti rakkauden samanaikaisella läsnä- ja poissaololla, saavuttamattomuudella, jopa kuvittelemattomuudella. Tällainen täyttymätön rakkaus korotetaan ikään kuin ideaaliksi, jossa todellinen rakkaus näyttää olevan mahdollista vain haaveiden tasolla ja välimatkan oikeuttamana. Käsittelemämme elokuvat väittävät, etteivät unelmat ja todellisuus ole sama asia rakkaudesta puhuttaessa. Esimerkiksi elokuvissa Rukajärven tie tai Kuutamolla hetket, joissa rakkaudessa yhdistyvät sekä henkiset että ruumiilliset puolet, ovat ohikiitäviä. Niihin on sisäänkirjoitettuna hetkellisyys: tietoisuus luopumisesta ja väistämättömästä erosta on hallitsevana mukana. Näissä elokuvissa löytyvät samasta parisuhteesta sekä etäältä ihannoitu unelma että käytännössä eletty sopimusliitto. Marko on ideana täydellinen, käytännössä väärä; Eero ja Kaarina ovat kokeneet jo lyhyesti täydellisen onnen, mutta saavat lopulta turmellun suhteen.

Näillä tavoin elokuvat ovat rakkauselokuvina itsereflektiivisiä. Ne rapauttavat lukemattomien rakkauselokuvien esittämää käsitystä siitä, että rakkaus yksinään kykenee parantamaan olemassa olevat ongelmat. Elokuvat eivät kuitenkaan mielestämme ole itseironisia, vaan ne ottavat sanomansa varsin vakavasti. Vaikka elokuvat tuntuvatkin olevan raadollisia suhteessaan romanttiseen rakkauteen, ne korostavat kuitenkin yhä ajatusta Siitä Ainoasta Oikeasta.