D.W. Griffithin Kansakunnan synty aikakautensa rotukysymysten heijastajana
Elokuun 12. päivänä vuonna 1978 Ku Klux Klan piti varojenkeräykseen ja jäsenvärväykseen keskittyneen tilaisuuden Oxnardissa, Kaliforniassa. Järjestö näytti samassa tilaisuudessa Kansakunnan synty -elokuvaa (The Birth of the Nation, 1915), jolloin mm. afroamerikkalaiset protestoivat sen esittämistä vastaan. Lopulta tunteet kuumenivat liikaa ja tilanne riistäytyi väkivaltaiseksi yhteenotoksi. (Staiger 1994, s. 195) Mielenkiintoisinta tapauksessa oli se, että tilaisuudessa näytetty kyseinen elokuva oli vuodelta 1915 ja sen ilmestymisestä oli näin ollen kulunut 63 vuotta. Elokuvan sanomassa täytyi olla jotain mikä herätti ja herättää edelleen erittäin voimakkaita tunteita sekä sen puolesta että vastaan. Kaikkein suurimman kohun Kansakunnan synty aiheutti ensi-iltansa jälkeen. Vaikka yhdysvaltalaisessa lehdistössä ei ollut varsinaisia elokuvakriitikoita, niin elokuvasta kirjoitettiin lukuisia artikkeleita ympäri maata. Tämä ei ollut sinänsä mikään ihme, kun ottaa huomioon kuinka suuren yleisön se tavoitti. Pelkästään New Yorkin alueella sitä esitettiin vuoden 1916 tammikuuhun mennessä 6 662 kertaa. (Carter 1971, s. 133) Se sai monet ihmiset ensimmäistä kertaa kiinnittämään huomiota elokuvan sisältöön ja siihen millaisia mahdollisuuksia se tarjosi erilaisten ideologioiden levittämiseen. (Geduld 1971, s. 8; Christensen 1987, s. 16)
Syntyjään etelävaltiolaisen D.W. Griffithin ohjaaman mykän elokuvan voi jakaa karkeasti kolmeen eri jaksoon: 1) Yhdysvallat ennen sisällissotaa, 2) Yhdysvaltain sisällissota, 3) jälleenrakennuskausi Etelässä sisällissodan jälkeen. Yli kolme tuntia kestävä ja näin pituudessaan elokuvan siihenastisen historian jättiläinen seuraa kahden valkoisen perheen, etelävaltiolaisen Cameronien ja pohjoisvaltiolaisen Stonemanien kautta Yhdysvaltojen ajautumista sisällissotaan. Myöhemmin elokuvassa kuvataan näiden kahden perheen vaiheita sisällissodan jälkeisellä jälleenrakennuskaudella, jolloin tapahtumat keskittyvät etelävaltioihin, pieneen Piedmontin kuvitteelliseen pikkukaupunkiin Etelä-Carolinassa.
Elokuvasta tuli lopulta sen käsikirjoituksena" toimineen pastori-kirjailija Thomas Dixonin kirjoittaman romaanin The Clansmanin (1905) kaltainen propagandistinen rasismin puolustuspuheenvuoro, jossa kannatettiin avoimesti mustan ja valkoisen rodun erottamista toisistaan. Kaikki elokuvan mustat ja mulatit, joita valkoiset pääasiassa itse esittivät, ovat karkeita stereotyyppisiä hahmoja, kun taas useimmat valkoiset hahmot kuvataan inhimillisinä ja sivistyneinä sankareina. Kansakunnan synty on historioitsija Leon Littwackin sanoja lainaten lietsonut toisaalta vastalauseita ja toisaalta rasismia enemmän kuin mikään toinen elokuva. (Littwack 1995, s. 140)
Tunteisiin vetoavat menneisyyden opetukset
Kun äärimmäisen rasistinen ja historiaa mieleisekseen vääristelevä elokuva Kansakunnan synty lopulta ilmestyi vuonna 1915 elokuvateattereihin, osoittautui se tehokkaimmaksi keinoksi varoittaa mustan väestön todellisista pyrkimyksistä ja samalla oikeuttaa mustiin kohdistuneet lynkkaukset. Kaikista varoittavin esimerkki löytyi Yhdysvaltojen omasta historiasta, josta Thomas Dixon oli ammentanut romaaniensa aiheet ja josta sitten D.W. Griffithkin elokuvansa aiheena innostui. Yhdysvaltojen elokuvahistoriassa ei Kansakunnan synnyn jälkeen ole koettu yhtä massiivista hyökkäystä jotain tiettyä ryhmää kohtaan. On kuitenkin huomioitavaa, että Griffithin elokuvan taakse asettui Kansakunnan synnyn ensi-illan jälkeen valkoisia yhdysvaltalaisia, jotka olivat usein merkittävässä hengellisessä tai maallisessa virassa. Afroamerikkalaiset ja liberaalit valkoiset ovat syyttäneet Griffithiä rasismista mutta hänen näkemyksiään ja tekojaan heitä kohtaan on myös puolustettu Yhdysvalloissa monin sanankääntein niin välittömästi ensi-illan jälkeen kuin myös vuosia sen jälkeen.
Griffithin puolustajat ovat esittäneet seuraavia argumentteja:
1) Griffith oli käyttänyt ns. blackface-näyttelijöitä vain sen vuoksi, että Etelä-Kaliforniassa oli ollut niin vähän mustia näyttelijöitä vuonna 1914, joten hän palkkasi niin monta mustaa kuin vain tunsi.
2) Oli mahdollista säästää rahaa, koska valkoinen mies pystyi näyttelemään kahta roolia mutta musta mies ei.
3) Griffith piti mustista eikä koskaan ollut tarkoittanut, että elokuva loukkaisi heitä.
4) Elokuvassa on myös hyviä" mustia.
5) Myöhemmissä elokuvissaan Griffith kuvasi mustia hahmoja positiivisemmin
6) Griffith hillitsi Dixonin The Clansmanin rasismia
7) Griffith oli tarkka historiallisten faktojen suhteen, joskin hän saattoi ylitulkita menneisyyttä
(Armour 1981, s. 17)
Kansakunnan synty oli ensimmäinen laajasti mainostettu elokuva, jonka menestyksen eteen painettiin tuhansia esitteitä, pystytettiin valomainoksia ja käytettiin julkisuuden henkilöitä (Woodrow Wilson) kommentteja elokuvasta. Valkoisiin viittoihin ja hupullisiin hattuihin pukeutuneet näyttelijät ja jossain tapauksessa jopa oikeat klaanilaiset, ratsastivat kaupungeissa mainostaen elokuvaa. Elokuvan menestys oli ennennäkemätön. Eräät elokuvateatterit näyttivät Kansakunnan syntyä kuukausia; New Yorkissa sitä näytettiin koko vuosi. Suurimmat voitot elokuva keräsi Pohjoisesta ja Lännestä vastoin ennakko-odotuksia, joiden mukaan se tulisi menestymään vain Etelässä. Los Angelesissa sitä näytettiin täysille saleille yhtäjaksoisesti 42 viikkoa ja Chicagossakin 35 viikkoa. (Chadwick 2001, s. 130–132)
Afroamerikkalainen historioitsija, John Hope Franklin, onkin todennut että ne tuntemukset, joita Thomas Dixon kirjoissaan esitti ja Griffith käytti elokuvaansa tehdesssään eivät olleet yksinomaan etelävaltiolaisten hellimiä nostalgisia muistoja, vaan myös pohjoisvaltioissa asuneet tunsivat sympatiaa sisällissodan vuoksi kärsinyttä Etelää kohtaan. (Franklin 1980, s. 325) Griffith yritti luoda mielestään objektiivista kuvaa sisällissotaa edeltäneestä ajasta ja hän oli hyvin tarkka siitä, että historialliset faktat toisivat hänen elokuvaansa todellisuuden tuntua. Griffith paneutuikin laajalti aikalaistensa tekemään historiantutkimukseen, ja yksi hänen elokuvansa tähdistä, Lillian Gish, on sanonut, että "tosiasioiden tarkkuus oli uusi innovaatio elokuvissa". Lisäksi hän ja lukuisat elokuvan mainokset kertoivat, kuinka Griffith käytti elokuvaa tehdessään lähteinä mm. Harper´s Pictorial History of the Civil War -teosta, Nicolay ja Hayn Lincoln: A History ja lisäksi kirjaa Ku Klux Klanista, jonka olivat kirjoittaneet John C. Nester ja D. L. Wilson. Griffith oli kaiken lisäksi tutustunut Matthew Bradyn valokuviin sisällissodan ajoilta, suurimpien taistelujen karttoihin ja muihin Smithsonian-instituutin lähteisiin. Taistelukohtauksia suunnitellessaan hän oli haastatellut vanhoja sotaveteraaneja ja keskittyi siihen, että henkilöiden puvut olivat ajanmukaisia. (Gish, Lillian, "The Making of The Birth of A Nation". Silva 1971, s. 46–47. Ks, myös Armour 1981, s. 19)
Griffithin "pikkutarkkuus" historian suhteen ja toisaalta tarkastelu elokuvan ensi-illan jälkeisten reaktioiden välillä on ymmärrettävää, kun huomaa kuinka tärkeänä elokuvan nähneet ovat pitäneet juuri sen onnistunutta kuvausta menneisyydestä. Griffith kertoi elokuvan ensi-illan jälkeen Photoplay-nimisen lehden toimittajalle, kuinka historiankirjat tulisivat pian häviämään luokkahuoneista. Niitä korvaamaan tulisivat toiset samankaltaiset elokuvat kuin hänen ohjaamansa Kansakunnan synty. (1)
Dorothy Dix, joka tunnetaan paremmin sosiaalisia uudistuksia kannattaneena henkilönä, kertoi bostonilaisessa lehdessä, kuinka elokuva oli "elävöitettyä historiaa" ja kehoitti kaikkia katsomaan Kansakunnan synnyn. Sen näkeminen teki Dixin mielestä "ihmisistä parempia amerikkalaisia". Booth Tarkington, Burns Mantle ja monet muut historioitsijat katsoivat, että elokuva oli tärkeä sen "koulutuksellisen arvon" vuoksi. New Yorkissa opettajat veivät auktorien neuvojen mukaisesti oppilaitaan erikoisnäytöksiin. Massachusettsissa, Harvard Street Unitarian-kirkon pappi piti kolme saarnaa Kansakunnan syntyyn liittyen. Hänen mielestään "elokuva tuli säilyttää ja historiamme kirjoittaa uudelleen". (Merrit 1972, s. 28) Merkittävä pohjoisvaltiolainen protestanttinen kirkonmies sanoi, että "poika voi oppia enemmän oikeaa historiaa ja saada enemmän tuntumaa aikakauden ilmapiiriin istumalla kolme tuntia katsoen herra Griffithin taidolla tehtyä elokuvaa kuin viikkojen tai kuukausien opiskelulla luokkahuoneessa". (2)
Kaikista kuuluisimman kommentin elokuvan tiimoilta lausui kuitenkin Yhdysvaltojen presidentti Woodrow Wilson. Thomas Dixon oli kirjoittanut vanhalle koulutoverilleen, jota hän pyysi katsomaan elokuvan. Motiivinaan Dixonilla oli elokuvalle saatava myönteinen julkisuus itsensä presidentin avulla. Ei siis vain se, että Wilson sattui olemaan Dixonin vanha tuttu, vaan sen vuoksi että "se edusti uuden taiteenlajin syntyä – maailmanhistorian tehokkaimman koneiston laukaisemista, joka oli tarkoitettu muokkaamaan julkista mielipidettä". (Wade 1987, s. 125–126) Elokuvista pitävä presidentti halusi nähdä sen, mutta vaimonsa kuoleman takia suruaikaa viettävä Wilson ehdotti, että se esitettäisiin Valkoisessa talossa elokuvateatterin sijasta. Näytös järjestyi 18. päivä helmikuuta 1915, siis kymmenen päivää elokuvan ensi-illan jälkeen Elokuvan katsottuaan Wilson puristi sekä Dixonin että Griffithin kättä sanoen: "Aivan kuin historiaa olisi kirjoitettu salamoilla. Valitettavasti se kaikki on niin pelottavan totta". (Chadwick 2001, s. 122; Leab 1975, s. 37)
Myös Korkeimman oikeuden päällikkö, etelävaltiolainen Edward D. White näki Dixonin pyynnöstä 70-vuotiaana elämänsä ensimmäisen elokuvan, joka sattui olemaan Kansakunnan synty. Sen katsottuaan White ryhtyi muistelemaan, kuinka hän Ku Klux Klaanin jäsenenä oli ratsastanut pitkin New Orleansin katuja valkoinen kaapu päällään ja kivääri olallaan. (Cripps 1971, s. 115; Franklin 1989, s. 17) Elokuva herätti siis paitsi nostalgisia muistoja ja tunteita historian elävyydestä, mutta myös katkeria vastalauseita erityisesti afroamerikkalaisten ja liberaalien valkoisten taholta. Griffith itse korosti sitä, että hänen elokuvansa oli objektiivinen ja autenttinen kuvaus menneisyyden tapahtumista. Hänen mielestään Kansakunnan synty esitti sisällissodan ja jälleenrakennuskauden kokemukset hämmästyttävän realistisesti. "Te näette oikeasti mitä tapahtui", Griffith kertoi. "Elokuvassani ei ilmaista mielipiteitä. Te olette vain paikalla todistamassa historiaa". (Griffith, D.W., The Editor 24.4.1915, "Some Prophecies: Film and Theatre, Screenwriting, Education". Geduld 1971, s. 34–35) Griffith mainitsi toiveikkaana uuden taiteenlajin mahdollisuuksista, että "elokuvakamera on demokratian asiamies; se tasoittaa rotujen ja luokkien väliset raja-aidat". (Griffith, D.W, The Mentor, IX no. 6 1.7.1921, "Innovations and Expectations". Geduld 1971, s. 56–57) Historian lukemisen teki Griffithin mielestä tarpeettomaksi se, että "ihmissuku tulee ajattelemaan nopeammin, älykkäämmin ja laajamittaisemmin kuin koskaan ennen. Se tulee näkemään kaiken – ehdottomasti kaiken". (Griffith, D.W, "Some Prophecies: Film and Theatre, Screenwriting, Education") Missä julkaistu!
Varietyn Mark Vance kehui Griffithiä mieheksi, joka tunsi Etelän, ja joka osasi tehdä kaikkia valkoisia luokkia miellyttävän elokuvan. Vaikka Vance totesi, että elokuva joutuisi epäilemättä sensuurin uhriksi, niin hän kuitenkin lisäsi, että se oli vain sensuroijien vakiintunut tapa. Mitään varsinaista syytä, kuten afroamerikkalaisten negatiivinen kuvaus, hän ei tälle sensuurille esittänyt. Griffith oli Vancen mielestä tehnyt elokuvan puolesta enemmän kuin kukaan muu ennen häntä. (Vance, Mark, Variety 12.3.1915. Lang 1994, s. 173–175) Myöskään The Moving Picture Worldin toimittajan W. Stephen Bushin arvostelusta ei puuttunut elokuvaa ja sen ohjaajaa imartelevia ylisanoja. Ku Klux Klan sai Bushilta maininnan "Etelän ristiretkeläiset", jotka ratsastivat urheasti pelastamaan viattomia neitoja "ilkeiden afrikkalaisten" kynsistä. Toisaalta Bush huomautti elokuvan rotuennakkoluuloja ruokkivasta jälleenrakennuskauden kuvauksesta. Kun hän oli Liberty Theatressa New Yorkissa katsomassa Kansakunnan syntyä, näytännön aikana oli samanaikaisesti kuulunut sekä vihellyksiä että aplodeja. Arvostelunsa lopussa Bush paljasti kuitenkin todellisen kantansa, sillä hän uskoi, että Etelässä, jossa jälleenrakennuskauden kauheat kokemukset olivat vielä tuoreessa muistissa, elokuva saavuttaisi suosiota. (Bush, Stephen W, The Moving Picture World, vol. 23, 13.3.1915, Lang 1994, s. 176–178)
Atlanta Journalin Ward Greene vertasi Kansakunnan syntyä Raamatun luomiskertomukseen. Greenen arvostelussa elokuva nousi Etelän syntytarinaksi, jota yleisö, vauvasta vaariin, oli mykistyneenä seurannut. Kerratessaan elokuvan juonen kulkua Greene kertoi, kuinka Flora Cameron pakeni "vallasta huumaantunutta mustaa" pakoon. Samalla hän tuli maininneeksi lyhyestä kohtauksesta, jossa White-Armed Joe-niminen valkoinen mies tappelee yksin kymmentä mustaa vastaan. Seuraavaksi Greene selitti, kuinka Ku Klux Klan pelasti Piedmontin "hullujen neekereiden" käsistä. Juuri kyseinen kohtaus auttoi Greenen mielestä ihmisiä paremmin ymmärtämään, kuinka heidän esi-isänsä olivat taistelleet Etelän puolesta. Rotuennakkoluuloja tai epäoikeudenmukaisuutta Greene ei katsonut elokuvan levittävän. Päinvastoin se suorastaan ylisti mustia, nimenomaan vanhoja uskollisia palvelijoita, jotka olivat joutuneet pelkäämään harhaanjohdettuja fanaatikkoja. (Greene, Ward, The Atlanta Journal 7.12.1915, Lang 1994, s. 179–182) Greenen arvostelussa esille nostetut kohtaukset olivat rasismissaan räikeimpiä, mutta valkoisen etelävaltiolaisen mielestä selvimpiä esimerkkejä mustan väestön huonoista ominaisuuksista.
Tuskin oli mikään sattuma, että Kansakunnan synnyn ja Ku Klux Klanin mainokset olivat vierekkäin etelävaltiolaisessa Atlanta Constitution-lehdessä 8.12.1915. (Lähde: Leab 1973, s. 35)
Toinen atlantalainen Ned McIntosh kirjoitti Atlanta Constitution -lehdessä, miten elokuvaa katsonut yleisö oli liikkunut sen aikana tunnetilasta toiseen. Kuinka se kyynelehtien oli katsonut, kun Etelää nöyryytettiin mustan vallan alla. Syvää inhoa tuntien se oli seurannut, kuinka rotujenväliset avioliitot oli yritetty saada lainvoimaisiksi. Seisaaltaan hurraten yleisö oli katsonut, kuinka Ku Klux Klan oli pelastanut Piedmontin. Vasta-argumenttina elokuvan kritisoijille McIntosh kertoi, kuinka koulujen historianopetuskin tulisi kieltää, jos historiallisiin faktoihin perustuva Kansakunnan syntykin haluttiin asettaa esittämiskieltoon. (McIntosh, Ned, The Atlanta Constitution 7.12.1915, Lang 1994, s. 183–185)
Elokuvaan kohdistunutta kritiikkiä ja sensurointipyrkimyksiä Griffith piti tarpeettomina, koska niitä vastaan taistelemiseen kului rahaa yhteensä 250 000 dollaria. Griffith pitikin sensoreiden ja poliitikkojen päätarkoituksena afro-amerikkalaisten äänten kalastelun. Kiistojen voittajana Griffith piti kuitenkin elokuvan tekijöitä, koska hänen omien sanojensa mukaan elokuvan nähtyään sen vastustajatkin olivat vaihtaneet leiriä, eikä esteitä elokuvan esittämiselle enää ollut. (Gordon, Henry Stephen, Photoplay X, October, 1916, "How I Made The Birth of a Nation". Interview with David Wark Griffith, Geduld 1971, s. 41) Siis Griffith näki käynnissä olevan kamppailun pyrkimyksenä tukahduttaa elokuvassa esiintynyt totuus; jälleen kerran valkoiset carpetbaggerit" olivat yrittämässä hyötyä hänen mielestään itseään puolustamaan kykenemättömien afroamerikkalaisten äänillä.
45-sivuisessa pamfletissaan The Rise and Fall of Free Speech In America (1916) Griffith kutsui elokuvaa "työtä tekevän miehen yliopistoksi". Hänen mukaansa elokuvan mahdollisuudet historian opettamiseen olivat universaalit, koska se tavoitti kaikki, ei vain muutamaa harvaa yliopistoissa. Suvaitsemattomuus ja monotonia, kaksi suurinta sotien aiheuttajaa Griffithin mielestä, olisivat voitettavissa elokuvan avulla. Samalla Griffith vaatii elokuville samanlaista sananvapautta kuin lehdistöllä. Sensuuri loukkasi Yhdysvaltain kansalaisten perusoikeuksiin kuuluvaa sananvapautta, jonka katoamisen myötä vapaus näyttää epämieluisia asioita häviää, jolloin seurauksena on moraalinen rappio. (Griffith, D.W, The Rise and Fall of Free Speech in America", Geduld 1971, s. 43–45)
Kansakunnan synnyn tulkitsema historia ei poikennut yhtään 1900-luvun alussa tehdystä virallisesta historiantutkimuksesta niin Etelässä kuin Pohjoisessakaan. Jos Griffith ja hänen apulaisensa lukivat samojen historioitsijoiden (James Rhodes, John Burgess ja William Dunning) kirjoja kuin muutkin hänen aikalaisensa, niin käsitys siitä, että Etelä ei ollut millään tavalla vastuussa ei sen enempää orjuudesta kuin sisällissodastakaan, oli yhteinen niin Griffithillä kuin historioitsijoillakin (Chadwick 2001, s. 125. Ks. myös 29–31). Yhteinen käsitys menneisyydestä niin Pohjoisessa kuin Etelässäkin vaikutti varmasti osaltaan siihen, että elokuva menestyi erinomaisesti myös Pohjoisen kaupungeissa. New York Timesin toimittaja kutsui Kansakunnan syntyä kehuen "vaikuttavaksi uudeksi kuvitukseksi elokuvakameran mittapuun mukaan", mutta samalla mainitsi sen "tulenaraksi" ja "erimielisyyttä aiheuttavaksi". (New York Times 4.3.1915 "The Birth of a Nation"; New York Times 7.3.1915 "Negroes Object to Film"). Näissä arvosteluissa käy parhaiten ilmi Kansakunnan syntyyn kohdistunut kahtalainen suhtautuminen sen ensi-illan jälkeen; toisaalta se huomioitiin elokuvan alalla merkkiteokseksi ja historialliseksi, opetusarvoa sisältäväksi dokumentiksi, ja toisaalta taas ristiriitaiseksi, rotuennakkoluuloja ruokkivaksi propagandaksi.
Vääristeltyä ja propagandistista historiaa
Jo kuukautta ennen Kansakunnan synnyn ensi-iltaa New Yorkissa NAACP päätti aloittaa maanlaajuisen kampanjan elokuvan esittämiskiellon puolesta. Järjestö katsoi, että elokuva olisi uhka yhteiskuntarauhalle. NAACP:n monet valkoiset tukijat olivat kuitenkin elokuvan sensuroimista vastaan. (The Crisis, Vol 10, May-June 1915, "The Birth of a Nation", Silva 1971, s. 64–66) NAACP onnistui viivyttämään useita elokuvan esityksiä mm. heittelemällä kananmunia valkokankaalle tai hajupommeja elokuvasaleihin. (New York Times 15.4.1915 "Egg Negro Scenes in Liberty Film Play") Tapahtumat kehittyivät usein valkoisten ja mustien välisiksi yhteenotoiksi. Bostonissa pormestari James Michael Curley joutui määräämään 260 poliisia rauhoittamaan elokuvaesityksen jälkeistä mellakkaa. Seuraavana päivänä pidetyssä Curleyn johtamassa julkisessa keskustelutilaisuudessa päätettiin, että elokuva olisi esityskiellossa yhden päivän, jonka jälkeen sitä alettaisiin esittää normaalisti. (Leab 1975, s. 23; Cripps 1977, s. 59–60)
The Crisis julkaisi Fighting Race Calumny -nimisen artikkelin, johon oli kirjattu NAACP:n suorittamat toimenpiteet Kansakunnan syntyä vastaan muutaman kuukauden ajalta (helmikuu-toukokuu). Järjestön toiminta oli erittäin aktiivista huolimatta sen nuoresta iästä, sillä se pyrki vaikuttamaan virkamiehiin sensuurikysymyksissä ja elokuvan kieltämiseen yhteiskuntarauhaan vedoten. Taistelun" keskus oli Boston, jossa tapahtui pienimuotoinen välikohtaus D.W Griffithin ja Moorfield Storeyn, erään NAACP:n johtohenkilön välillä. Griffith oli luvannut antaa 10 000 dollaria sille, joka löytää hänen elokuvastaan epätarkkuuksia historian suhteen. Storey kysyikin Griffithiltä pitikö tieto, jonka mukaan värillinen varakuvernööri olisi pakottanut valkoisen naisen kanssansa naimisiin paikkansa? Griffith vastasi, että Storeyn olisi tultava katsomaan hänen elokuvansa, jonka jälkeen hän ojensi Storeylle kätensä. Storey kieltäytyi ja ei suostunut kättelemään Griffithin kanssa. (The Crisis (Vol 10) May-June 1915, "Fighting Race Calumny", Silva 1971, s. 66-73)
Griffith yritti tyynnytellä elokuvan kritisoijia poistamalla joitain elokuvan kohtauksia, lisäämällä tekstejä elokuvaansa ja näyttämällä mustien edistystä" kuvatessaan Hampton Institutea elokuvan lopussa. Poistettuihin osiin kuului kohtaus, jossa juopuneet mustat riistävät valkoisia naisia sisätiloihin raiskatakseen heidät. Myös kohtaus, jossa afrikkalaisia pakkomuutetaan Lincolnin ratkaisun" mukaisesti Afrikkaan joutui leikattavaksi. Flora Cameronin raiskaisyritys ja sitä seurannut Gusin lynkkaaminen olivat tiettävästi olleet paljon raaempia, kuin leikkausten jälkeen. (Staiger 1994, s. 198)
Elokuvaan kohdistunut kritiikki sanomalehdistössä koski useimmiten sen esittämää kuvaa jälleenrakennuskaudesta, jota leimasi elokuvan mukaan mustien mielivalta ja terrori. Faktat tuolta kaudelta olivat kriitikoiden mielestä epätarkkoja ja esimerkit eivät olleet riittävän kattavia kuvaamaan koko aikakauden tapahtumat. Toiseksi kritisoitiin mustan väestön kuvaamista, joka oli antanut mustista väärän kuvan niin yksilöinä kuin rotuna. Mustat nähtiin joko julmina valkoisten sortajina tai heille alistuvina palvelijoina. Kolmanneksi kritisoinnin teemaksi kohotettiin elokuvassa esiintynyt lynkkauksen glorifiointi. Kirjoittajien mielestä oli ironista, että samaan aikaan kun esim. murhat ja ryöstöt oli sensuroitu muista elokuvista, niin Kansakunnan synnyssä näytetään kaikki. Kun ottaa huomioon, ettei nyrkkeilyn raskaansarjan mestarin, afroamerikkalaisen Jack Johnsonin, ottelufilmejä saanut kuljettaa osavaltioista toiseen, mutta Kansakunnan synnyn väkivaltaisempia kohtauksia saatiin näyttää ilman kieltoja, niin tilanne oli nurinkurinen. Neljänneksi Kansakunnan synty opetti kriitikoiden mielestä, että afroamerikkalaiset tulisi poistaa Yhdysvalloista, joka oli epädemokraattista, epäkristillistä ja vastoin lakeja. Lisäksi Kansakunnan synty oli omiaan vahvistamaan värillisiin kohdistuneita ennakkoluuloja, jotka olivat uhaksi koko yhteiskunnalle. (Ibid., s. 201–202)
Mustien ja valkoisten kirjoittamat tulikivenkatkuiset artikkelit Kansakunnan synnystä pyrkivät saattamaan sen esityskieltoon, mutta toisin kävi. Kaikki julkisuus oli hyvää julkisuutta, sillä jokaista negatiivista kirjoitusta oli odottamassa kaksi positiivista kirjoitusta, jotka kehuivat elokuvan eri osa-alueita. (Chadwick 2001, s. 124) Historioitsija Thomas Crippsin mukaan Kansakunnan synnyn vastainen afroamerikkalainen rintama kärsi mustien sisäisistä riidoista. Toiset halusivat vaientaa keskustelun ja toiset painottaa elokuvaa vastaan käytävää taistelua. Militantimpi siipi väitti, että jos rasismi olisi kohdistunut joko juutalaisiin, niin elokuvantekijät olisivat jo aikaa sitten pyytäneet anteeksi. Booker T. Washingtonin Tuskegeen ryhmä", joka oli huomattavasti maltillisemmalla kannalla, luotti enemmän valkoisiin tukijoihinsa, joilla olisi valta tukahduttaa keskustelu. (Cripps 1977, s. 57) Booker T. Washington itse asiassa antoi Griffithille henkilökohtaisesti luvan käyttää Hampton Insitutea elokuvansa lopussa. (Cripps 1971, s. 123–124) Tämä ei varmastikaan ollut NAACP:n mieleen, joka vaati koko elokuvan kieltämistä.
The New Republic -nimisen lehden toimittaja, Francis Hackett huomautti, ettei Kansakunnan syntyä arvostellessa voi katsoa sitä vain spektaakkelina, koska se on paljon enemmän kuin spektaakkeli. Se oli hänen mukaansa Thomas Dixonin etelävaltiolainen tulkinta historiasta, joka oli tyypillisen paternalistinen. Dixonin oma vääristynyt persoonallisuus vaikutti Hackettin mukaan siihen, että mustat kuvattiin niin uhkaavina. Hackett luetteli useita elokuvassa esiintyneitä kohtauksia ja niihin liittyneitä tekstejä, samalla kertoen kuinka voimakkaita ne ovat Wilsonin lainausten kera muokkaamaan yleisön käsitystä roistomaisista mustista ja sankarillisista valkoisista. "Niin voimakas vaikutelma on, että yleisö osoittaa suosiotaan, kun valkoinen sankari kieltäytyy kättelemästä neekerin kanssa". Historian tuntemuksen suhteen Hackett vertasi Dixonia "keltaisen lehdistön" -edustajaan. koska hänkin muutteli totuutta mieleisekseen. Elokuva oli hänen mukaansa "henkinen salamurha" mustaa väestöä kohtaan. (Hackett, Francis, The New Republic (vol. 7) 20.3.1915 "Brotherly Love", Lang 1994, s. 161–163)
"Joukko rehellisiä yhdysvaltalaisia valamiehiä" julistaa, että Thomas Dixon on syyllistynyt historiantulkinnassaan valehteluun. Piirros on julkaistu alunperin NAACP:n The Crisis -lehden vuoden 1915 joulukuun numerossa. (Lähde: Leab 1973, s. 38)
Kansakunnan synnyn historian tulkintaan puututtiin myös New York Globen pääkirjoituksessa 6.4.1915. Toisaalta siinä arvosteltiin, kuinka Etelä oli tosiasiassa selvinnyt helpolla häviäjän asemassaan Pohjoisen armollisuuden ansiosta, ja oli jokaisen etelävaltiolaisen kannalta häpeällistä, kuinka väärin historiaa oli kuvattu. Suurin epäkohta elokuvassa oli arvostelun mukaan se, kuinka afroamerikkalaisia oli kuvattu. He olivat olleet plantaasien valkoisten naisten ja lasten turvana sisällissodan aikana, jolloin heidän kuvaaminen naisten jahtaajina ja inhottavina vihollisina jälleenrakennuskaudella oli virheellistä. Sitä paitsi valkoisilla ei ole mitään aihetta syyttää mustia tehdyistä julmuuksista heitä kohtaan – katsomatta itseään sitä ennen peiliin. New York Globen mukaan mikään muu rotu kuin afroamerikkalaiset eivät olleet kohdanneet samanlaista raakuutta ja vääryyttä historian aikana, joka ulottui nykypäivään saakka. Valkoinen mies ei ole arvostelun mukaan ollut oikeudenmukainen mustaa kohtaan. Elokuvan nimikin, Kansakunnan synty, oli itse asiassa loukkaus Washingtonia ja Lincolnia kohtaan, jotka pyrkivät siihen, että Yhdysvallat olisi yhtenäinen kansakunta eikä joukko itsenäisiä osavaltioita. Arvostelussa on myös aimo annos kitkerää yhteiskuntakritiikkiä: orjajärjestelmän vääryydestä mustia kohtaan, sisällissodan voittajien välinpitämättömyydestä mustia kohtaan sekä afroamerikkalaisten taloudellisesta ja poliittisesti epätasa-arvosta Yhdysvalloissa. (New York Globe 6.4.1915, pääk. Capitalizing Race Hatred", Lang 1994, s. 164–165)
Ei kestänyt kauaakaan, kun D.W Griffithin ja Thomas Dixonin vastineet New York Globen arvostelulle julkaistiin samaisessa lehdessä. Dixon kirjoitti lehden päätoimittajalle, että kolmen eri kirkkokunnan edustajat eivät olleet ehdottaneet ainuttakaan muutosta elokuvaan sen nähtyään. He olivat Dixonin mukaan listanneet kuusi asiaa, jotka elokuva yleisölleen välittää:
"1)Se yhdistää ja opettaa rakastamaan koko maatamme.
2) Se opettaa pojillemme kansakuntamme historiaa tavalla, joka saa heidät tietoisiksi isiemme uhrauksista sisällissodassa ja jälleenrakennuskauden aikana.
3) Se pyrkii estämään kansalaistemme tason laskemista neekeriveren kanssa.
4) Se näyttää sodan hirveyden ja turhuuden riitojen ratkaisijana.
5) Se vahvistaa Lincolnin ratkaisun oikeellisuuden neekeriongelman selvittämisessä tulevaisuudessa ja glorifioi hänen hahmonsa yhdysvaltalaisen demokratian jaloimpana esimerkkinä.
6) Se antaa Daniel Websterille ensimmäisen kerran Yhdysvaltain historiassa oikean paikan tuntemamme modernin kansakunnan inspiroivana luojana."
Dixon kiinnitti myös huomiota Thaddeus Stevensiin, ja siihen kuinka päätoimittaja oli kehunut häntä anteeksiantavaiseksi. Dixonin mielestä Lincoln oli ollut sellainen, mutta Stevens kaukana siitä. Stevens oli elänyt mustan naisen kanssa ja oli vieläpä tullut haudatuksi mustien hautausmaalle. Dixon oli jopa niin vakuuttunut Stevensin elämään liittyneistä faktoista, että hän oli varmistukseksi valmis pyytämään asiantuntijalausunnon kolmelta arvostetulta historioitsijoilta. Vastineensa lopuksi Dixon ilmoitti, ettei hänen tarkoituksensa ole hyökätä nykymustia vastaan. "Onko rikos kertoa pahasta mustasta miehestä, kun meillä on niin paljon pahoja valkoisiakin?", Dixon päätti kirjoituksensa. (Dixon, Thomas, New York Globe 10.4.1915, "Reply to the New York Globe", Lang 1994, s. 166–167)
D.W. Griffithin vastine julkaistiin samana päivänä kuin Dixonin. Hän väitti joutuneensa julkisen ja järjestelmällisen ajojahdin kohteeksi, jonka kärki oli suunnattu elokuvataidetta ja Kansakunnan synnyn kertomaa faktoihin perustunutta tositarinaa vastaan. Griffith painotti kirjoituksessaan, että elokuvan tapahtumien ei ole tarkoitettu viittaavan mihinkään nykypäivän rotuun tai ihmisiin. Hän ei kuitenkaan puhunut suoraan afroamerikkalaisista, joita Griffith rodulla voidaan ymmärtää tarkoitettaneen. Orjuus oli Griffithin mielestä ollut taloudellisessa mielessä virhe. Sen sijaan jälleenrakennuskausi ja sen kuvaus elokuvassa, ja ennen kaikkea uskolliset mustat orjat, jotka olivat valmiita kuolemaan valkoisten ystäviensä puolesta, saivat Griffithin mielestä ansaitun huomion hänen elokuvassaan. (Griffith, D. W, New York Globe 10.4.1915, "Reply to the New York Globe", Lang 1994, s. 168–170)
Griffth mainitsi kirjoituksessaan, kuinka useat poliitikot, kirjailijat, papit ja maallikot ovat lähettäneet hänelle ylistäviä kirjeitä Kansakunnan syntyä koskien. Jopa kymmenen rehtoria oli ilmoittanut hänelle näyttävänsä oppilailleen elokuvan, koska sen avulla he oppisivat historiaa. Kun Griffith vielä kertoi, kuinka 100 000 elokuvan nähnyttä New Yorkin asukasta ei voi olla väärässä, selviää että Griffith halusi kirjoituksellaan osoittaa, kuinka suuri enemmistö piti elokuvasta. Kritisoiva vähemmistö, kuten NAACP, oli Griffithin mielestä liikkeellä ainoastaan saadakseen valkoisten ja mustien keskinäiset avioliitot lainvoimaisiksi. (Ibid.)
Griffith ja Dixon olivat vakaasti sitä mieltä, että historiantulkinta oli ollut elokuvassa niin tarkkaa kuin se vain ylipäätään voi olla. Itse asiassa Griffith oli vuonna 1915 kirjoittanut, että jos joku haluaisi kuvata elokuvassaan Lännen historiaa, niin hänen tulisi "näyttää myös kaikki intiaanien julmuudet valkoisia kohtaan" (3) Dixon vetosi puolestaan siihen, että historiallinen totuus perustui kansalliseen yksimielisyyteen. Hänen mukaansa Kansakunnan synty "ilmaisi koko Etelän valkoisen väestön kiihkeän uskon. Jos olen väärässä, niin he ovat väärässä. Ne Etelässä asuvat valkoiset, joilla on erilainen käsitys jälleenrakennuskaudesta kuin minulla, voitaisiin asuttaa puolen eekkerin kokoiselle alueelle". (Dixon, Thomas, Boston Journal 26.4.1915, "Fair Play for The Birth of a Nation", Silva 1971, s. 90–95) Griffith ja muut vastasivat mustan väestön kuvaamista koskevaan syytökseen siten, että mustat jälleenrakennuskauden aikana kuvattiin autenttisina, sellaisina kuin he olivat olleet. Toisaalta kaikki mustat eivät olleet elokuvassa pahoja, vaan nämä "uskolliset sielut" tasapainottivat elokuvan puolustajien mielestä mustien kuvaamista. (Staiger 1994, s. 202)
NAACP:n Bostonin ala-osaston julkaisemassa, alunperin 47-sivuisessa pamfletissa, Fighting a Vicious Film: Protest Against The Birth of a Nation, ei hyökätty niinkään D.W. Griffithiä vastaan, vaan järjestön arkkivihollista Thomas Dixonia vastaan. Dixon oli "aivot" elokuvan takana, joka pyrki sen avulla poistamaan kaikki mustat Yhdysvalloista. NAACP käytti samaa taktiikkaa kuin elokuvan puolustajat, jotka keräsivät suosituksia mieluiten merkkihenkilöiltä, sillä NAACP:n vastaavalla listalla näkyi korkeassa asemassa olevia virkamiehiä ja kirkonmiehiä. (NAACP, "Fighting A Vicious Film: Protest Against The Birth of a Nation", Geduld 1971, s. 94–103)
Yksi elokuvan kritisoijista oli pastori Rolfe Cobleigh Massachusettsin osavaltiosta. Hän kertoi pamfletissa käyneensä kirjeenvaihtoa sekä Griffithin että Dixonin vaatien näiltä selitystä selkeästi afroamerikkalaisille vihamielisestä elokuvasta. Lopulta Dixon oli pyytänyt Cobleighin toimistoonsa keskustelemaan asian tiimoilta. Dixon yritti Cobleighin omien sanojen mukaan käännyttää hänetkin elokuvan puolustajien puolelle mutta tuloksetta. (Ibid., 97–100) Cobleigh taivutteli viimein Dixonin kertomaan mikä oli elokuvan todellinen tarkoitus. Dixon kertoi vuolaasti, kuinka hän yritti opettaa, erityisesti lapsille, millainen Yhdysvaltojen historia oli oikeasti jälleenrakennuskaudella ollut. Etelän alennustila, mustien mielivalta ja terrori, valkoisten naisten alituinen pelko joutumisesta mustien raiskaamiksi olivat Dixonin mukaan keinoja varoittaa, eritoten valkoisia naisia, afroamerikkalaisten vaarallisuudesta. Ku Klux Klan edusti Dixonin mielestä Etelän parhaiden miesten yhteenliittymää, joka oli muodostettu suojelemaan valkoisia naisia mustien miesten seksuaalisilta mielihaluilta. Dixonin ratkaisu Yhdysvaltojen rotuongelmiin oli varsin yksiselitteinen: kaikki afroamerikkalaiset oli siirrettävä joko Etelä-Amerikkaan tai Afrikkaan. Cobleigh oli kysynyt Dixonilta, kuinka oli mahdollista siirtää 10 miljoonaa mustaa Yhdysvalloista pois. Dixon uskoi vakaasti, että jos yleinen mielipide saadaan kannattamaan tätä ajatusta, niin Yhdysvallat pääsee mustista eroon jo yhden vuosisadan aikana. Keskustelu päättyi siihen, että Dixon kehotti Cobleighia katsomaan elokuvan ja antoi hänelle jopa kaksi vapaalippua. Kansakunnan synnyn näkeminen ei onnistunut muuttamaan Cobleighin mielipiteitä, vaan edelleen hän piti elokuvaa epädemokraattisena, epäkristillisenä ja laittomana, koska sen propaganda kohdistui väärin perustein afroamerikkalaisia kohtaan. (Ibid., s. 98–99)
Oswald Garrison Willardin mielestä oli ollut aivan tarpeetonta nöyryyttää 10 miljoonaa mustaa Yhdysvaltain kansalaista kuvaamalla heidät ainoastaan petomaisina. A.E. Pillsbury oli huolissaan siitä, etteivät ihmiset tiedä mitään historiasta, jolloin nähdessään historiaa suuri enemmistö uskoo siihen enemmän kuin lukemaansa tai kuulemaansa historiaan. W.H. Lewis piti elokuvaa "kolmen mailin mittaisena saastana", joka opetti Etelälle suotuista propagandaa oikeuttamaan segregaatio ja lynkkaukset. Kaikki em. henkilöt olivat NAACP-aktiiveja. (Ibid., s. 100–102; Cripps 1971, s. 117) NAACP:n pamfletissa julkaistiin lisäksi presidentti Wilsonin neuvonantajan J.P. Tumultyn 28.4.1915 kirjoittama kirje, jossa hän kielsi presidentin milloinkaan antaneen elokuvaa ihannoivia lausuntoja. Sen esittäminen Valkoisessa talossa oli ollut vain presidentin vanhan tuttavan järjestämä. (NAACP, Fighting A Vicious Film: Protest Against The Birth of a Nation , s. 102) "Vanha tuttava", eli Thomas Dixon, kirjoitti toukokuussa 1915 Tumultylle kirjeen, jossa hän selitti tarkemmin Kansakunnan synnyn tarkoitusperiä: "Elokuvani todellinen tarkoitus oli mullistaa Pohjoisen mielipiteet historian esityksellä, jonka muuttaisi jokaisen yleisöstäni kunnon demokraatiksi! Jokainen, joka tulee ulos teattereistamme, on Etelän puolella koko ikänsä." Muutamaa kuukautta myöhemmin hän kirjoitti suoraan presidentti Wilsonille: "Elokuva on muuttamassa koko väestön sekä Pohjoisessa että Lännessä Etelää ymmärtäviksi äänestäjiksi. Sinun rotuerottelupolitiikastasi ei ikinä tule ongelmaa." (Franklin 1989, s. 20–21)
Kansakunnan synnyn vastustuksesta paikallisella tasolla kertovat useat Ohion osavaltiossa toimineiden afroamerikkalaisten sanomalehtien kirjoittamat arvostelut. Cleveland Advocaten kirjeenvaihtaja raportoi Richmondista, Virginian osavaltiosta, kuinka Griffith oli onnistunut huijaamaan pohjoisvaltiolaisia, mutta Etelässä elokuvaa ei esitettäisi kahta viikkoa kauempaa, koska sen aihe on liian arka etelävaltiolaisille. Toisessa artikkelissa toivottiin, että paikallisjohtajat kuuntelisivat värillisten vetoomuksia, jotta elokuvaa ("tai saastaa") ei esitettäisi missään NAACP:n Clevelandin ja Toledon ala-osastot uskoivat vielä huhtikuussa 1915 voivansa pitää Kansakunnan synnyn poissa Ohiosta, kuten he olivat pitäneet New Governor -elokuvankin (tunnetaan myös nimellä The Nigger) (4) Vuoden 1916 alun numerossa lehden sivuilla juhlittiin Kansakunnan synnyn kärsimää tappiota, sillä Ohion osavaltio oli päättänyt kieltää elokuvan esittämisen sen rajojen sisäpuolella. Kuitenkin jo yli vuoden päästä noin 200 afroamerikkalaista marssi rauhallisissa merkeissä Clevelandin kaduilla sen esittämistä vastaan. Taistelu esittämiskieltoa vastaan jatkui, sillä kuvernöörin vaihduttua elokuvaa sai taas esittää elokuvateattereissa. Cleveland Advocatessa kerrottiin, kuinka "värilliset" eivät lepäisi ennen kuin Griffithin "pahamaineinen" elokuva olisi esityskiellossa. Kyseisellä elokuvalla katsottiin lehdessä olevan osaa rotuennakkoluulojen kasvattamiseen, epäjärjestyksen luomiseen ja jopa mellakointiin. (5)
Ohion kuvernööri Coxin vetoomus Kansakunnan synnyn tuottajille vetää elokuva pois elokuvateattereista, koska on sota, sai Ohio State Monitorin kysymään ivallisesti eikö se ole yhtä vaarallinen rauhankin vallitessa. Coxhan oli antanut elokuvan pyöriä teattereissa jo kaksi vuotta hänen suostumuksellaan. Coxia syytettiin "takkinsa kääntämisestä", sillä nyt hän halusi olla "värillisten" ystävä. Tultuaan kuvernööriksi Kansakunnan synnyn tuottajien suosiollisella avustuksella, hän oli vääryydellä sallinut elokuvan esittämisen Ohiossa. Coxia syytettiin suoraan jopa lain omavaltaisesta tulkinnasta, koska hän oli sallinut elokuvan esittämisen. Clevelandin pormestari Karbia nimitettiin "lampaaksi", koska hän ei ollut luvannut mustille minkäänlaista apua yritykseen kieltää Kansakunnan synnyn esittäminen. (6)
Ohiossa ilmestyneiden afroamerikkalaisten kirjoituksia tarkastelemalla käy selville, kuinka huolissaan alueen musta väestö ja sen valkoiset tukijat olivat Kansakunnan synnyn vaikutuksista heidän paikalliseen yhteisöönsä. Pitkään jatkunut sinnikäs taistelu" elokuvan esittämiskiellon puolesta kesti monta vuotta, vaikka välillä kielto kuvernöörin toimesta kumottiinkin. Mielenkiintoista on huomata, että Kansakunnan synty sai Ohiossa aikaan epäilyjä sen kytköksistä jopa kuvernöörin valintaan. Kiistelyä elokuvan puolesta ja vastaan käytiin siis myös paikallisilla areenoilla, eikä ainoastaan valtalehtien sivuilla tai suurkaupunkien kaduilla.
Kansakunnan synnyn esittämä tulkinta Yhdysvaltojen menneisyydestä herätti kiivaita kannanottoja sen totuudellisuuden puolesta ja myös sitä vastaan. On kuitenkin otettava huomioon, että Griffithin elokuva ei poikennut millään tavalla ns. valtavirran historiakäsityksestä. Sitä oli jo vuosikymmeniä ruokkinut paitsi kirjallisuus niin myös virallinen historiankirjoitus. Poikkeuksellista Kansakunnan synnyn kohdalla on sen herättämä kiivas yhteiskunnallinen keskustelu, joka ei johtunut vain sen elokuvallisista ansioista, jotka olivat vuonna 1915 elokuvan lyhyen historian aikana ennen näkemättömät. Koskaan ennen ei valkokankaalla oltu nähty mitään yhtä henkeä salpaavaa, eikä mitään sellaista mikä jakoi ihmiset kahteen vastakkaiseen leiriin. Siten ei ollutkaan ihme, että elokuvaa katsottiin dokumenttina, joka kertoi menneisyyden tapahtumat niin kuin ne oikeasti olivat olleet. Elokuva herätti kuitenkin afroamerikkalaiset vaatimaan yhä pontevammin tasavertaisempaa kohtelua, mutta kehityksen katkaisi myös samanaikainen Ku Klux Klanin herääminen vuosikymmenien unesta. Tästä on osaltaan kiittäminen" D.W. Griffithin elokuvaa, joka tasoitti tietä järjestön toiselle tulemiselle.
Kansakunnan synty pyrki olemaan objektiivinen elokuva, mitä se ei kuitenkaan ollut. Sen näkökulma oli puhtaasti etelävaltiolainen ja ennen kaikkea valkoinen. Kuvaamalla radikaalirepublikaanit ja heidän afroamerikkalaiset ystävänsä roistojen rooleissa ja Etelän aristokraatit ja myöhemmin Ku Klux Klaanin jäsenet sankareina, Griffithin todistelut elokuvan arvovapaudesta tuntuvat naurettavilta nykyperspektiivistä tarkasteltuna. Vuonna 1915 ne olivat kuitenkin monelle katsojalle täyttä totta. Elokuva oli mediana varsin uusi, jolloin myös sen vaikutus ihmisiin ja heidän ajatusmaailmaansa oli suuri. Se upposi valmiiksi muokattuun maaperään, sillä yleinen käsitys historiasta oli sama kuin elokuvankin esittämä. Griffithin toiveet ja odotukset elokuvan rajattomista mahdollisuuksista tuntuvat myös utopistisilta. Valkokankaalla ei oltu kuitenkaan nähty ennen Griffithin elokuvaa mitään niin taidokkaasti ja suurella budjetilla tehtyä pitkää elokuvaa. Elokuva tarjosi menneisyydestä ratkaisumallin oman aikansa valkoisten ongelmiin; kysymys oli vuonna 1915 siitä kuinka mustan väestön kanssa tulisi menetellä.
Kansakunnan synty ei ollut ainoastaan D.W Griffithin ja Thomas Dixonin kuvitelma, vaan sen jakoivat miljoonat valkoiset yhdysvaltalaiset heidän kanssaan. Kansakunnan synty, oli oikeastaan vain valkoinen valistuselokuva", joka kertoi Jim Crow -järjestelmän tarpeellisuudesta katsojilleen enemmän kuin tuhat sanaa. Kuvat mielipuolisista vallanhaluisista mustista raiskaajista syöpyivät valkoisten katsojien alitajuntaan ajankohtana, jolloin Kansakunnan synnyn kaltaiselle elokuvalle oli olemassa selvä kysyntä. Valkoinen väestönosa, joka kannatti rotuerottelua ja oli valmis turvautumaan väkivaltaan pitääkseen uudella tavalla röyhkeän mustan väestön ikeensä alla, sai elokuvasta puolestajapuhujansa.
Viitteet
1.Gordon, Henry Stephen: D.W Griffith Recalls the Making of The Birth of A Nation, Teoksessa Focus on The Birth of A Nation. Fred Silva (ed.). Prentice-Hall, Eaglewoods Cliffs New Jersey 1971, s. 59. Kts myös Griffith, D.W, The Editor 24.4.1915 ja Some Prophecies: Film and Theatre, Screenwriting, Education. Teoksessa Focus on D.W Griffith. Harry M. Geduld (ed.). Prentice-Hall, Eaglewoods Cliffs New Jersey 1971), s. 34–35. [takaisin]
2. Parkhurst, Charles H: The Birth of a Nation. Pastori Charles H. Parkhurstin kirjoittama arvostelu ilmestyi lukuisissa sanomalehdissä ympäri Yhdysvaltoja osana Kansakunnan synnyn julkisuuskampanjaa. "Boy can learn more true history and get more of the atmosphere of the period by sitting for three hours before the film which Mr. Griffith has produced with such artistic skill than by weeks and months of study in the classroom". Teoksessa Silva 1971, s. 102–103. [takaisin]
3.Griffith, D.W: The Motion Picture and Witch Burners. "You could not even portray the drama of the days of ´49 to ´70 in the golden west. If you tell the story of this period, you must show the atrocities committed by the Indians against the whites". Griffithin artikkeli ilmestyi lukuisissa sanomalehdissä ympäri Yhdysvaltoja osana elokuvan julkisuuskampanjaa. Teoksessa Silva 1971, s. 96–99. [takaisin]
4. Birth of a Nation Again. Cleveland Advocate (Vol 2 no. 26) 11.6.1915; Oppose Birth of Nation. Cleveland Advocate (Vol 2 no. 20) 25.9.1915. Teoksessa Cripps, Thomas: Slow Fade to Black: The Negro in American Film, 1900–1942, s. 63. Oxford University Press, London 1977. Clevelandissä NAACP:n työtä Kansakunnan syntyä vastaan oli helpottamassa valkoisten liberaalien tuki. Artikkelit ovat luettavissa myös Ohio Historical Societyn ylläpitämällä sivustolla: http://dbs.ohiohistory.org/africanam (16.4.2003). [takaisin]
5. Birth of a Nation Loses its Battle. Cleveland Advocate (Vol 3 no. 8) 7.1.1916; Race is Terribly Upset Over ´Birth of a Nation. Cleveland Advocate (Vol 3 no. 49) 14.4.1917; We´ll Fight to the End Against ´Birth of Nation´, Is Verdict of Race in Ohio. Cleveland Advocate (Vol 3 no. 40) 10.2 1917. Ks. http://dbs.ohiohistory.org/africanam (16.4.2003). [takaisin]
6. Gov. Cox Admits Birth of A Nation. Ohio State Monitor (Vol 1 nro. 20) 19.10.1918; Did He Evade the Law and Allow the Birth of a Nation. Ohio State Monitor (Vol 1 no. 20) 19.10.1918; Mayor and the Birth of a Nation. Ohio State Monitor (Vol 2 nro. 20) 1.11.1919. Ks. http://dbs.ohiohistory.org/africanam (16.4.2003). [takaisin]
Kirjallisuus
Armour, Robert A: History written in Jagged Lightning: Realistic South vs. Romantic South in the Birth of a Nation. Teoksessa Warren French (ed.): The South and film. University Press of Mississippi, Jackson 1981, s. 14–21.
Carter, Everett: Cultural History Written with Lightning: The Significance of The Birth of a Nation. Teoksessa Fred Silva (ed.): Focus on The Birth of a Nation. Prentice Hall, Eaglewood Cliffs, New Jersey 1971, s. 133-143.
Chadwick, Bruce: The Reel Civil War. Mythmaking in American Film. Alfred A. Knopf, New York 2001.
Christensen, Terry: Reel politics: American political movies from Birth of a Nation to Platoon. Basil Blackwell, New York 1987.
Cripps, Thomas: The Reaction of the Negro to the Motion Picture Birth of a Nation. Teoksessa Fred Silva (ed.): Focus on The Birth of a Nation. Prentice Hall, Eaglewood Cliffs, New Jersey 1971, s. 111–125.
Cripps, Thomas: Slow Fade to Black: The Negro in American Film, 1900-1942. Oxford University Press, London 1977.
Franklin, John Hope: From Slavery to Freedom. A History of Negro Americans. Alfred A.Knopf, New York 1980, s. 5.
Franklin, John Hope: The Birth of a Nation: Propaganda as History. Teoksessa John Hope Franklin: Race and History. Selected Essays 1938-1988. Louisiana State University Press, Baton Rouge & Lontoo 1989, s. 10–23.
Geduld, Harry M. (ed): Focus on D.W Griffith. Prentice-Hall, Eaglewoods Cliffs New Jersey 1971.
Lang, Robert (ed.): The Birth of a Nation: D.W Griffith, Director. Rutgers University Press, New Brunswick & New Jersey 1994.
Leab, Daniel J: From Sambo to Superspade. The black experience in motion pictures. Houghton Mifflin, Boston 1975.
Littwack, Leon: The Birth of a Nation. Teoksessa Mark Carnes (ed.): Past Imperfect: History According to the Movies. Henry Holt and Company Inc., New York 1995, s. 136–141.
Merrit, Russell: Dixon, Griffith and the Southern Legend. Cinema Journal vol XII No 1 (Spring 1972), s. 26-45.
Silva, Fred (ed.): Focus on The Birth of a Nation. Prentice Hall, Eaglewood Cliffs, New Jersey 1971.
Staiger, Janet: The Birth of a Nation: Reconsidering Its Reception. Teoksessa Robert Lang (ed.): The Birth of a Nation: D.W Griffith, director. Rutgers University Press, New Brunswick & New Jersey 1994, s. 195–213.
Toplin, Robert Brent: History by Hollywood. The use and abuse of the American Past. University of Illinois Press, Chicago 1996.
Wade, Wyn Graig,: The Fiery Cross. The Ku Klux Klan in America. Simon & Schuster, New York 1987.