Howard Hawks - perustavanlaatuisen elokuvan puolesta

Seuratessaan Rio Bravon kaltaista elokuvaklassikkoa ajautuu kokija pohtimaan sen alkuperää, ainesten tasapainoa, hypnoottisuuden mysteeriä. Moni ohjaaja tahtoisi reseptin mukaansa, moni on sitä turhaan yrittänyt etsiskellä. Vaikka voimmekin tuhansien sivujen laajuudella tutkia tomuisen kaupunginkappaleen, reikärautain paukkeen, henkevän yhteislaulunumeron ja muiden elementtien välistä magnetismia, kätkee elokuva salaisuuden sisäänsä taitavasti. Kera Fellinin rosoisen Tien, virtaa konstailematon Rio Bravo niillä vesillä, joista ennen muuta aistimme inhimillisen kokemusmaailman ymmärryksen. Tunteistahan lienee kyse, sillä filmi, joka tuntuu hyvältä, kulkee vaivattomasti ja kestää vuosikymmeniä, ankkuroituu aina johonkin perustavanlaatuiseen – ainakin jos Howard Hawksilta kysytään.

"Mielestäni tehtävänämme on luoda viihdettä"

Jacques Rivette on määritellyt Howard Hawksin (1896–1977) yltäneen parhaimpaan saavutukseen jokaisessa amerikkalaisen elokuvan genressä. Aikanaan Rivette edusti Ranskan uuden aallon kriitikoita, sensitiivisiä senttareita, jotka availivat merkityksiä monien kevyiksi leimattujen ohjaajien taipaleista. Valokeilan juhlituimpia sankareita oli Hawks, jonka 1920-luvun alusta hienosti rullanneen uran kannalta nämä huomiot osoitettiin myöhään, 1960-luvulla. Samaan aikaan kun nuoret näkivät Hawksin ensi kertaa auterina, he saivat myös ensimmäiset kunnon kosketukset häneen persoonana ja elokuvien kommentaattorina. "Ranskalaiset ovat hassuja. He näkevät elokuvissani kaikkea, mitä niissä todellakaan ei ole." Yleisön reaktio oli tärkein, ja yleisö kyllä tunsi, vaikkeivät ohjaajaa nimeltä, hänen työnsä: Arpinaama, Meidän vastaeronneitten kesken, Kirjava satama, Hätä ei lue lakia, Rio Bravo ja Syvä uni, muiden muassa.

Hawksin elokuvat ilmaisevat sisällöllistä kulmikkuutta hyvin käsitettävällä, puhtaalla ja genretietoisella tavalla. Hänen elokuvansa eivät "näytä" monimutkaisilta näyttäessään monikudoksisia maailmoja. Elokuvan parissa 60 vuotta työskennellyt Hawks ohjasi komediaa, westerniä, sotaelokuvaa, gangsterielokuvaa, seikkailua, spektaakkelia – julkaisten suunnilleen kaikkea paitsi kovaa pornoa.

Huolimatta viljelemistään kritiikeistä yhteiskuntarakenteita kohtaan Hawksin luomistyö vaikuttaa omistetun yhteisöllisyydelle tai pikemminkin ystävyydelle, rakkaudelle ja välittämiselle – inhimillisille ryhmille petollisten koneistojen sisällä. Esimerkiksi Rio Bravosta ja Kersantti Yorkista näemme, kuinka puhtaalla tavalla Hawks kykeni ilmaisemaan Chaplinin kaltaista "infantiilia" uskoa ihmiseen, tunnemaailmaa, joka edustaa taiteilijan henkilökohtaista vastakuvaa kollektiivisemmalle näkemykselle.

Hawksin tuotantoon kietoutuu myös kyynisemmästä kieliviä sävyjä, tarkkanäköistä ja satiirista nykyajan kuvaa, joka ilmenee erityisen hienosti hänen komedioissaan. Hawks kaihtoi itsestään selvää, alleviivattua huumoria. Hän käänsi konventionaalisen päälaelleen, kuten teoksessaan Meidän vastaeronneitten kesken, yhdessä kaikkien aikojen screwball-komediassa, väkevässä vinoutuneen maailman kuvassa, jossa lähes kaikki henkilöhahmot ovat moraalisesti enemmän kuin arveluttavia.

"En käytä hauskoja vuorosanoja. (...) Ne muuttuvat hauskoiksi niiden asenteen vuoksi, niiden asenteiden vuoksi, jotka ovat itse sanojen vastaisia."

Hawks tuolissa

Haastatteluissa Hawks ei koskaan innostunut elokuviensa allegoristen kulmien viilaamisesta. Hän pysytteli käytännönläheisempien muistojen maailmassa; kuvaustilanteissa ja tuotantopalavereissa, känni-illoissa ja krapula-aamuissa, lentämisessä ja ratsastamisessa, nyrkkitappeluissa ja hyvännäköisissä mimmeissä. Hawks oli ankara kriitikko suhteessa elokuvateollisuuteen sekä sen tuotteisiin, ennen muuta itse valvomiinsa.

Yksi Hawksin innokkaista haastattelijoista oli toimittajaystävä Joseph McBride, joka vuonna 1982 julkaisi kirjan nimeltä Hawks on Hawks. Kirja perustuu yhdeksään toimittajan ja ohjaajalegendan väliseen keskusteluun, jotka on nauhoitettu vuosien 1970 ja 1977 välisenä aikana. Tämä viihteellinen teos on juuri singahtanut Like-kustantamon painosta Hannu Tervaharjun napakkana suomennoksena.

Ohjaajan elokuvien kannalta Hawks on Hawks -kirjasta ei sisällöllisesti muodostu erityisen avartavaa, mutta se lennättää sitäkin antoisamman kirjon anekdootteja, joiden kautta hahmottuu rikas kuvan ohjaajan suhteesta omaan työhönsä sekä sen rinnalla tuikkineisiin persoonallisuuksiin. Tämä merkitsee myös Hollywoodin ajallista läpivalaisua, 1910-luvulta aina 1970-luvun loppupuolelle, jolloin Hawks vielä kaavaili uusia projekteja ja kommentoi kärkevästi sen ajan elokuvateollisuutta, jossa ei hänen mukaansa tehty mitään oikein.

Harvan herran kertomukset paikasta Hollywood(land) omaavat yhtä paljon kokemuspohjaa ja kredibiliteettiä kuin Hawksin. Kenties yli ohjaajanmaineensa hänet tunnettiin hyvin tiukkana ja taloudellisena tuottajana. Paitsi taiteilija, hän oli liikemies ja miljonääri. Hänen monimielinen roolinsa tarjosi hänelle mahdollisuuden sukkuloida kaupungin kiilto- kuin varjopuolillakin, niin liike-elämän kuin taiteenkin ulottuvuuksissa. Hawks sai aikanaan osuvan kuvauksen nukkavierulta kollegaltaan ja viskinystävältä Don Siegeliltä: "Hän näyttää ohjaajalta, hän käyttäytyy kuin ohjaaja, hän puhuu kuin ohjaaja, ja hän on helvetin hyvä ohjaaja."

Joseph McBride on yhdeksän haastattelunsa pohjalta jakanut Hawksin puheita 37:n eri otsikon alle, mikä 272-sivuisen kirjan kannalta merkitsee hyvin nopeata ja myös epäjohdonmukaista edentää – mutta ei sentään tylsää. Monet luvut kietoutuvat Hawksin tuntemien yhteistyökumppanien ja ystävien kuten Humphrey Bogartin, Ernest Hemingwayn, William Faulknerin, Samuel Goldwynin, Marilyn Monroen ja John Fordin ympärille. Tämän kaliiberin hahmoista irtoaa luonnollisesti hyvää viihdettä ja vitsiä. Ja oikeastaan enemmänkin: persoonallisuudet olivat Hawksille kaikki kaikessa, hänen elokuviensa voimanlähde, avain tarinan hylkäämiseen, havaintojen tie kohti ihmisen ontologista eksistenssiä.

Kirjansa esipuheessa McBride irrottaa Hawksin tämän yhä elävästä maineesta "vain" tasokkaana genre-elokuvan tekijänä: "... olisi osuvampaa asettaa hänet Ozun, Maccareyn ja Rohmerin kaltaisten behavioristien ohjaajien rinnalle ottaen huomioon kuinka intiimillä tavalla hän keskittyy kuvaamaan luonteiden hienovireisiä nyansseja dialogin rakenteen ja fyysisen ilmaisun keinoin." Hawks eli näyttelijöistään ja hänen näyttelijänsä elivät hänestä. Lukuisat esiintyjät saivat parhaat hetkensä Hawksilta. Ohjaaja osasi hyödyntää tähtien persoonalliset ominaisuudet, parhaat puolet.

Palavasti palaava ohjaaja

Hawksin tuotannon analyyttisen lähestymisen kannalta kirjan antoisimmat otteet liittyvät ohjaajan puheisiin elokuviensa yhteneväisyydestä, toiston merkityksestä. Haastatteluissa Hawks luovii samanhenkisten aihelmien ja metodien ympärillä, oli keskustelunkohteena sitten hänen komediansa tai westerninsä. Ehkä tämä on alitajuista. Yhtä kaikki tulee selväksi, että Hawksin kohdalla ihmiselämän perusteeseihin palaaminen, tiettyjen luonteenpiirteiden tarkentaminen ja ihmiskohtaloiden varioiminen merkitsee retrospektiivissä paljon.

Western-kolmikosta Rio Bravo, El Dorado ja Rio Lobo kaksi jälkimmäistä ovat ensimmäisen muunnelmia. Teemojen ja kohtauksien toistaminen ja uudistaminen on Hawksin tuotannon avainperiaatteita. Jokainen taiteilija omaa suosikkimyyttinsä, joista ei pääse irti. Edellä mainittu western-kolmikko edustaa Sam Peckinpah'n tuotannon lailla paitsi jäntevää "toimintaelokuvaa", myös kosketusvoimaista filiaa.

"Joka ikinen kohtaus on jo tehty. Tehtävänä on tehdä ne hieman eri tavalla. Seota hieman eri tavalla. Varastaa hieman eri tavalla." Hawks ei uudistanut vain omia kohtauksiaan, vaan myös muiden. Entinen yhteistyökumppani Howard Hughes veti hänet jopa oikeuteen elokuvansa The Outlaw kaksintaistelujakson plagioimisesta.

Kompromissien Hollywood

Itsenäinen tuottajanrooli tarjosi Hawksille kokonaiskontrollin elokuviinsa, leikkausta myöten. Taloudellinen funtsiminen merkitsi turhien otosten välttelyä, ja tässä mielessä Hawks oli hyvinkin bressonilainen tekijä.

"Viidentoista tai kahdenkymmenen vuoden ajan olen tehnyt työtä edellisten elokuvieni voittojen turvin enkä millekään yhtiölle, joten olen hiton kiinnostunut siitä, kuinka paljon ne maksavat ja kuinka paljon tuottavat voittoa. Mutta mielestäni sillä ei ole minkäänlaista vaikutusta elokuvantekooni. Mielestäni ideana on pyrkiä tekemään niin hyvää jälkeä kuin mahdollista, mutta rahaa ei myöskään saa heittää menemään. Jos tekee niin, elokuvien tekeminen saattaa loppua melkoisen pian."

Tuottajana Hawks oli yhtä pesunkestävä kuin kuka tahansa miljoonaluokan peluri. "En sano tätä mielelläni, mutta en usko, että yksikään niistä elokuvista, joista en pitänyt, olisi menestynyt kehuttavasti."

Ja jottei massojen taajuudella tapahtuvan taloudellisen manipuloinnin ja taiteen tekemisen dualistinen kudelma jäisi millään muotoa selviöksi, tulee loppuun toistaa tämä sitaatti:

"Mielestämme tehtävänämme on luoda viihdettä."