Kaksi kummajaista

DEMENTIA
(1953)
Ohjaus: John J. Parker

&

THE THIEF
Varas
(1952)
Ohjaus: Russell Rouse

Kaksi kummajaista

Amerikkalaiseen viihteeseen vihkiytyneenä minua ovat aina kiehtoneet keskinkertaisuuksille tavalla tai toisella pyllistelevät hyvät" ja huonot" jenkkifilmit. Seuraavat kaksi elokuvaa tuskin siis kuuluvat parhaimpien näkemieni elokuvien joukkoon, mutta ne erottuvat silti niin silmiin pistävästi suuresta massasta, ettei teoksia voi sivuuttaa olankohautuksella. Erikoisuutena on se, että kummassakaan elokuvassa ei puhuta yhtään vuorosanaa, vaikka ne ovat valmistuneet äänen valtakaudella 1950-luvulla.

John J. Parkerin ohjaama Dementia (1953) on vahvasti surrealistinen psykofilmi, jonka myöhempiin lähisukulaisiin kuuluvat monet David Lynchin teokset, varsinkin Eraserhead (1978) ja Mulholland Drive (2001). Näin elokuvan ensimmäistä kertaa sumuisessa Lontoossa joskus 1970-luvun alussa ja sen vaikutus oli sen verran vangitseva, etten uskaltanut pimeässä kävellä hotelliini vaan turvauduin taksiin. Dementian mykkyys lienee paljolti niukan budjetin pakottama ratkaisu (Parkerin ohella tuottajana toimi toinen pääosan esittäjistä, Bruno VeSota), mutta muutamia kömpelyyksiä lukuun ottamatta pelkkä musiikkitausta tehostaa karmivasti pelokkaan naisen unenomaisia kokemuksia Los Angelesin autioilla kaduilla, hotelleissa, yökerhoissa ja hautausmaalla. Myöhemmin elokuva muokattiin helppotajuisemmaksi lisäämällä siihen taustaselostus ja päästämällä uudelleen teatterilevitykseen nimellä Daughter of Horror (1957).

"One of the strangest movies ever made."
Jim Morton

Russell Rousen ohjaama Varas (The Thief, 1952) nähtiin aikoinaan Suomenkin valkokankailla. Tietääkseni se on Nykyajan (1936) jälkeen ensimmäinen ilman minkäänlaista dialogia tuotettu amerikkalainen valtavirtafilmi. Kyseessä on kylmän sodan vainoharhoja hyytävästi peilaava vakoilujännäri kommunistista, joka toimii nimettömänä linkkinä laittomassa järjestössä ja tallentaa New Yorkissa salaisia atomikaavoja mikrofilmille. Rouse oli aina parhaimmillaan kuvatessaan Hollywoodin ulkopuolisia maisemia; Varas ja New Yorkin alamaailma (New York Confidential, 1955) ovat sisarteoksia tihentäessään suurkaupungin hermostunutta ilmapiiriä yksinäisten, eristettyjen päähenkilöiden ympärille. Ray Milland näyttelee säikkyä vakoojaa tavalla, joka herättää nykykatsojassa enemmän sääliä kuin vihaa.

"The moment at the end, as Milland waits despairingly for word of his escape, and the teasingly sexy girl across the hall closes her door in his face as she realises he is watching her, is one Bresson might have been proud of."
Tom Milne