Wider Screen, nro 2-3/2001
"Taidetta ja roskaa"
[pääkirjoitus]
SISÄLLYS
Kömpelöä
tieteiskauhua?
- Howard Hawksin The Thing (1951)
Kimmo Ahonen
"Kun 1950-luvun tieteiselokuvasta kirjoitetaan, muistetaan lähes aina
mainita, kuinka The Thing sisältää poliittisen piilotekstin tai kuinka se heijastelee
mccarthyismin ilmapiiriä. Onko näin? Miten aikalaiset tulkitsivat elokuvaa ja mitkä
olivat tekijöiden motiivit? The Thingin tulkitsemisessa törmätään heti tuttuun
ongelmaan: kenen ääni elokuvassa puhuu?"
Taas kerran aikahyppy
tee!
- Rocky Horror Picture Show ja faniuden monet ulottuvuudet
Kanerva Eskola
"Kun pääsee oikean yleisön kanssa katsomaan Rocky Horror Picture
Show'ta huomaa heti, ettei kyse ole tavallisesta elokuvaesityksestä. Faniuden ja elokuvan
suhde on Rocky Horror Picture Show'n kaltaisen kulttiklassikon tapauksessa tiivis ja
monimutkainen. Rocky Horror Picture Show ei suinkaan ole ainoa elokuva, jolla on
aktiivisia faneja, mutta elokuvaan liittyvä fanikulttuuri kuitenkin poikkeaa monista
muista faniuksista."
Historialliset
tietokonepelit
- Pervoa viihdettä?
Pauli Heikkilä
"Julkisuudessa tietokonepeleistä puhutaan yleensä vain silloin, kun ne
sopivat syntipukiksi. Vähitellen pelit ovat nousset myös akateemisen tutkimuksen
kohteeksi ja yhdeksi hyväksytyksi harrastukseksi muiden joukkoon. Tietokonepelejä
pelaavat myös poliittiset päättäjät: esimerkiksi Osmo Soininvaara on tunnustanut
pelaavansa Civilization II -peliä."
Missä myydään kaksipuolisia hilavitkuttimia
- eli ajatuksia taiteen määrittelystä
Juha Rosenqvist
"Taiteen määrittely on eräs ikuisuusdilemma, johon on hahmoteltu
ratkaisua aina antiikin ajoista lähtien. Taiteen määrittely tänä tyylittömyyden
postmodernina aikana on edellyttänyt uudenlaisten periaatteiden ja ajattelutapojen
hyväksymistä. Taide ei ole enää pelkästään korkeakulttuuria, vaan uudenlainen
taiteen määrittelyn tapa laajentaa ajatusmaailmaa ja hyväksyy taiteeksi niin sarjakuvan
kuin elokuvankin, sillä taiteessa on kysymys merkityksellistämisestä."
Roskasta taiteeksi?
- John Carpenterin The Thingin vastaanotto
Janne Rovio
"The Thing sai ilmestyessään 1982 osakseen raa'an murskakritiikin niin
kotimaassaan kuin Suomessakin ja myös yleisö kaihtoi teosta, joten elokuvan kaupallinen
menestys jäi pieneksi. Ajan lehti on kuitenkin kääntynyt, ja nykyään The Thing
nauttii kulttiarvostusta: elokuvan faneihin on tunnustautunut mm. Quentin Tarantino, joka
on nimennyt sen erääksi kaikkien aikojen suosikikseen."
Doom ja
moraalipaniikki
- Doom-ilmiön synty vuonna 1993
Niklas von Schöneman
"Vuonna 1993 alunperin pc:lle julkaistu ja kohuttu peli puhuttaa
vieläkin. Doomista käytiin paljon julkista keskustelua 1990-luvulla. Keskusteluun
osallistuivat myös tahot, jotka eivät olleet tietokoneista ja peleistä kiinnostuneita.
Pelin sisältö, levinneisyys ja lukuisat lieveilmiöt johtivat eräänlaisen
moraalipaniikin syntyyn."
Roskaa
katsottavaksi, roskaa tutkittavaksi
- Liikkuva matkailumainos 1920- ja 30-luvun Italiassa
Taina Syrjämaa
"Millaisia olivat matkailun edistämiseksi teetetyt elokuvat ennen toista
maailmansotaa? Miten hahmottaa alan yleistä kehitystä ottaen huomioon myös laajempi
matkailunedistämisen, turismin ja elokuvan konteksti? Reittinä tähän maailmaan toimii
valikoima Istituto Lucen elokuva-arkistossa Roomassa säilyneitä italialaisia 1920-luvun
lopun ja 1930-luvun matkailuelokuvia."
Elokuvia
roskan ja taiteen hämäriltä rajamailta
- Cocktail, Moulin Rouge, Paradise Alley, Romeo + Juliet, Top Gun &
Viimeinen partiopoika, Topralli, WarGames
"Kahdeksan elokuvan problematisointi taiteen ja roskan rajalla on vain pieni
yritys hahmottaa ajatuspolkuja populaarikulttuurin kaatopaikan ja korkeakulttuurin
norsunluulinnan hämärillä rajamailla."
|