|
|
|
|
PLAY
MISTY FOR ME (1971) Ohjaus: Clint Eastwood |
 |
Ihailun raja tulee vastaan Yön painajainen (Play Misty for Me, 1971) on tavallaan yllätys vielä nykyäänkin katsottuna. 1960-luvulla radikalisoituneessa lännenelokuvassa sankarillisesti läpilyönyt Clint Eastwood ohjasi ensimmäiseksi elokuvakseen pienimuotoisen ja hosumattoman trillerin, josta ei ainakaan päällimmäiseksi hyökkää esiin Eastwoodin ohjauksissa sittemmin yhä ratkaisevampaan rooliin kehittynyt oma persoona ja arvomaailma. Toki hän näyttelee itse pääosan, mutta rooli ei ole Clintin uralla aivan tavanomainen. Yön painajainen kertoo elämässään hiukan eksyneen oloisesta ja melkeinpä pehmosta yöradion ankkurista Dave Garverista. Tällaisen "tavallisen jätkän" vastapainona on Daven studioon päivittäin soittava Evelyn (Jessica Walter), joka pyytää jokaisella kerralla kuunneltavakseen Erroll Garnerin klassisen jazztunnelmoinnin Misty. Eräänä iltana Dave kohtaa ihailijansa vakibaarissaan, luullakseen sattumalta. Heidän välilleen syntyy yhden yön suhde, jonka pohjalta pelottavan impulsiivisesti käyttäytyvä Evelyn luo heti perustan yhteiselle tulevaisuudelle. Daven lähtökohta suhteelle on huomattavasti varovaisempi. Vokotellessaan samaan aikaan entistä tyttöystäväänsä Tobieta (Donna Mills) mies saa hiljalleen huomata, kuinka häiriintyneesti Evelyn on häneen ihastunut. Teos on varsin esimerkillistä 1970-luvun amerikkalaista elokuvaa. Kamera seuraa hahmoja ja näiden välistä dialogia usein monien metrien päästä, mikä synnyttää vieraannuttavan vaikutuksen kuvan ja äänen välille. Kalifornian autiot rannikkomaisemat ovat keskeinen osa kuvausta heti alussa, jossa Dave lähtee entisen tyttöystävänsä tyhjän talon luota ajamaan työpaikalleen. Koko elokuvaa pitää yllä tietty unenomainen surumielisyys. Ihmiset ovat yksinäisiä ja epäonnistuvia ihmisssuhteissaan. Toiset kestävät sen paremmin, toiset saattavat haavoittua toden teolla. Teemaltaan Yön painajainen ei ole tippaakaan vanhentunut, vaikka julkisessa työssä piileviä vaaroja onkin elokuvissa aika usein kuvattu. Eastwood osaa luoda aiheeseen pirullisen jännityksen ohella myös tiettyä syvyyttä luotaamaalla Daven ajatusmaailmaa, kun tämä asteittain huomaa, kuinka sairas yksilö Evelyn itse asiassa on. Tänä päivänä on suoranainen ihme, ettei nykyinen interaktiivisuuden aika ole tuottanut lisää vastaavia idoliuden ja ihannoinnin välisiin vääristymiin yhtä painokkaasti pureutuvia elokuvia. Yön painajaisesta voi löytää myös Eastwood-maneereita. Daven radiotoimittajan työ kuvataan lähes yhtä kyseenalaistamattoman kunnioituksen kautta kuin Eastwoodin westerneissä ja toimintaelokuvissa pelastajan tai kostajan roolit. Jo alussa osoittuu, kuinka "miehen on lähdettävä suorittamaan tehtäväänsä". Työvuoron jälkeen Dave ajaa baariin, jossa anniskelija (Don Siegel) kertoo kuunnelleensa lähetyksen ja tokaisee arvoa-antavasti perään: "Toisten on näköjään tehtävä työtä leipänsä eteen." Huvittava repliikki siinäkin valossa, että heti Yön painajaisen jälkeen Eastwood oli nimiroolissa Siegelin myyttisessä Likaisessa Harryssa (Dirty Harry, 1971). Yön painajaisen keskivaiheilla on huomattavan irrallinen suvanto, jossa Dave kävelee Tobiensa kanssa kauniin luonnon keskellä – pimenevissä metsissä ja uljailla rantakallioilla. Kohtaus rakentuu alusta loppuun asti Roberta Flackin esittämälle Dee Bartonin herkän kauniille laululle First Time Ever I Saw Your Face, joka nousi elokuvan myötä listahitiksi. Kyseessä taitaa olla ensimmäinen todisteaineisto siitä, kuinka Eastwoodilla toisinaan on tarvetta karkailla puhtaan romantiikan viidakkoon. Eastwood on ainutlaatuinen ohjaaja ainakin siksi, että hän on onnistunut pitämään tällaisen 1970-luvun amerikkalaiselle elokuvalle ominaisen hiljaisen ja eteerisen kerronnan hengissä vielä 1990-luvullakin. Poliittinen presidenttitrilleri Rajaton valta (Absolute Power, 1997) oli yksi esimerkki hillityn vakavasta elokuvasta, joka pysyi uskottavasti aiheensa tasalla pysyttelemällä kaukana nykyelokuvaa vaivaavasta lapsekkaasta melskauksesta. Täytyy kuitenkin muistaa, että tällaiset elokuvat edustavat vain yhtä Clint Eastwoodin tapaa tehdä elokuvia. teksti: © Jukka Kangasjärvi |
[takaisin]
|
|
