Miehessä pitää olla jazzia: A Perfect World / Täydellinen maailma & The Bridges of Madison County / Hiljaiset sillat

Rakkauden opetuksia

Armottoman (Unforgiven, 1992) tuoma maine ja kunnia nostivat Clint Eastwoodin elokuvatekijänä aivan uuteen asemaan. Spagettiwesternien lonely riderista ja Likaisesta Harrysta oli varttunut seestyneen hillitty, vanha ja viisas mies, jolle suotiin nyt oikeus opettaa kovassa nuoruudessaan kohtaamiaan oppeja. Tuskin monikaan kyseenalaistaa Armottoman asemaa yhtenä vuosikymmenensä elokuvana, mutta sitäkin harvempi on uskaltanut tai osannut linjata Armottoman jälkeisiä Eastwoodin elokuvia Täydellinen maailma ja Hiljaiset sillat vastaavaan arvoon. Niin Täydellinen maailma kuin Hiljaiset sillatkin ovat varttuneen miehen tyylikkäitä tarinoita elämästä, elämän niistä asioista, jotka todellisuudessa ovat tärkeitä. Raavaan miehen toteamuksissa rakkaudesta ja hellyydestä on rujoa herkkyyttä, joka maailmastamme ja sen kertomuksista niin usein puuttuu.

A Perfect World / Täydellinen maailma Eastwood on toki käsitellyt miehisen herkkiä elämänarvoja jo ennen 1990-lukuakin. Jo varhaisemmissa teoksissaan Eastwood on todistanut olevansa muutakin kuin nihilistinen pyssysankari, mistä erinomainen esimerkki on miehen liiaksikin unohdettu Honkytonk Man (1982), joka tavallaan tapaili samoja polkuja kuin Täydellinen maailma ja Hiljaiset sillat. Tarinoissa on korostuvasti läsnä yllättävän ihmissuhteen merkitys: Täydellisessä maailmassa vankikarkuri Butchin (Kevin Costner) ja hänen panttivangikseen ottaman Philip-pojan (T.J. Lowther) isä–poika-suhde ja Hiljaisissa silloissa valokuvaaja Kincaidin (Eastwood) ja perheenäiti Francescan (Meryl Streep) rakastaja–puoliso-suhde. Kumpikin ihmissuhde alkaa sattuman kautta ja kummankin suhteen merkitsijäksi nousee elämää kunnioittava rakkaus.

Täydellisessä maailmassa Butchille nousee omaa vapautta tärkeämmäksi miehisen roolimallin antaminen ja aatteellisen mielen vapauden opettaminen Philipille. Hiljaisissa silloissa Kincaid taas osoittaa Francescalle vilpittömän ja hellän rakkauden oikeutuksen. Lopulta ihmiset omaksuvat näiden suhteidensa kautta äärimmäisen kaunista epäitsekkyyttä ja elämän arvostusta. Kummankin tarinan lopussa uhrautumisesta kasvaa elämää kunnioittava vapaus. Eastwood opettaa, että rakkaus ei saa missään suhteessa olla kahle, ei vanhemman kahle lapseen eikä aviopuolison tai perheen kahle toiseen puolisoon. Rakkaus on vapautta. Rakkauden pitää kunnioittaa ja arvostaa toista ihmistä henkisesti vapaana ja vapaana elävänä olentona. Rakkautta on myös se, että toiselle on annettava mahdollisuus mennä; on osattava luovuttaa ja päästää irti oikeassa tilanteessa ja oikeamielisenä.

Kummassakin elokuvassa tarinan ihmisten merkittävimmiksi nousevat ihmissuhteet ovat lyhyitä mutta arvokkaita. Suhteet syntyvät intuitiivisesti, kukoistavat intohimoisesti ja kuolevat arvokkaasti. Tosiasiassa ihmiselämä on niin lyhyt, että tällaisille vakaumuksiltaan puhtaille ja vilpittömille suhteille olisi osattava antaa niiden ansaitsema arvo. Ehkäpä oikeamielinen luovuttaminen, anteeksianto ja kunnioittava rakkaus voisivat tehdä tästä maailmastamme hiljaisen täydellisen. Ehkä. Sen paremmin Täydellinen maailma kuin Hiljaiset sillatkaan eivät ole elämää suurempia elokuvia, ne vain opettavat meille pieteetillä elämän aitoja ja todellisia arvoja.