Lauri Timonen – Wider Screen 1/2001

THE BEQUILED
Korpraali McB
(1971)
Ohjaus: Don Siegel

Korpraali McB (The Beguiled, 1971) ei aikoinaan menestynyt kaupallisesti – ja syy tähän lienee pitkälti siinä, että Universalin mainoskampanja esitteli elokuvan standardiwesterninä. Toisaalta monet eurooppalaiset kriitikot olivat hulluina elokuvaan nimittäen sitä mestarityöksi ja yhdeksi 1970-luvun tärkeimmistä teoksista.

Eastwoodille tarjottiin elokuvan Kourallinen dynamiittia (Two Mules for Sister Sara, 1969) aikoihin luettavaksi Korpraali McB:n käsikirjoitusta ja tämä innostui aiheesta välittömästi. Tekstin nähtyään ohjaaja Don Siegel totesi Clintille, että elokuvasta saattaisi tulla heidän hienoin yhteistyönsä. Eastwoodin uran tässä vaiheessa näin outoon aiheeseen tarttuminen oli rohkea veto: dominoivien naisten ikeen alla salaista haaremiaan pitävässä McB:ssä voi jopa nähdä tiettyä pilkallisuutta Eastwoodin miehekkäämpiä vakiohahmoja kohtaan.

Korpraali McB:llä ei ole muuta yhtymäkohtaa westerngenreen kuin aikakausi ja Amerikan sisällissodan läsnäolo. Sen tapahtumat voisi sijoittaa mihin tahansa aikaan, ja Siegel ja kuvaaja Bruce Surtees viljelevät taukoamatta viittauksia 1800-luvun Euroopan palatseihin ja maalauksellisiin asetelmiin – tyttöjen istuessa ruokapöydän ympärillä taustalla kilisee klassinen cembalo-musiikki. Erityisesti tätä ilmiötä korostaa elokuvan puhdas sukulaisuus Roger Cormanille ja Edgar Allan Poelle. Kuvamaailmassa on lukematon määrä Corman/Poe-viittauksia: kartano ulkopuolelta sateen läpi nähtynä, etäältä kuvatut haamumaiset naisvahdit kartanon katolla, lepattava kynttilä pimeässä käytävässä kulkevan tytön kädessä, muotokuva Marthasta ja tämän veljestä eli muisto suvun pimeästä menneisyydestä. Elokuvan yhtenä henkilönä on korppi ja Eastwoodin alussa tapailemilla säkeillä "aseisiin tarttuneiden nuorten miesten kohtaloista ja nuorista neidoista" on selvä yhteys Poen runouteen ja pimeän romanttiseen maailmaan.

Elokuvan juoniasetelma on pelkistetty mutta samalla julman paljastava. Alussa Eastwoodin esittämä jenkkisotilas löydetään haavoittuneena metsästä ja tuodaan nuorten naisten kouluun piiloon ja toipumaan. Pitkään ilman miestä eläneet naiset alkavat kukin tavallaan reagoida muukalaisen läsnäoloon, ja parannuttuaan tämä huomaa tilanteensa edut. Koulun johtajatar Martha (Geraldine Page) on tiukimmin korpraalia vastaan, mutta tilanteen kehittyessä hänenkin himonsa heräävät. McB yllätetään kuitenkin yöllä toisesta huoneesta nuoren Carolin kanssa ja tämän jälkeen yksi rakastuneista naisista työntää miehen raivon vallassa alas portaita. McB:n jo parantunut jalka loukkaantuu uudelleen. Tässä vaiheessa kauhu ottaa elokuvassa vahvemman roolin. Mystisissä olosuhteissa ja kuin oppilaidensa kanssa tehdyllä sanattomalla sopimuksella Martha päättää amputoida McB:n jalan. Amputaatio voidaan tulkita sekä Marthan kostoksi siitä, ettei McB valinnut häntä sänkykumppanikseen, että jonkinlaiseksi kastraatioksi, miehuuden irtileikkaamiseksi.

Toisaalta McB:n miehuus toimii leikkauksenkin jälkeen ja vihoissaan hän uhkaa jäädä taloon ja käyttää mielensä mukaan nuorten naisten seksuaalisia palveluksia. Kännisen raivon vallassa McB tappaa vahingossa häneen rakastuneen nuoren Amyn kilpikonnan, ja elokuvan psykologinen loppuhuipennus rakennetaan juuri tämän detaljin kautta. Naiset päättävät yhteisesti tappaa McB:n, mutta eivät sano sitä ääneen. Hienossa neuvonpitokohtauksessa Martha pyytää Amya poimimaan McB:lle metsästä sieniä tietäen, että nuoressa tytössä asuu viha ja kostonhimo. Aterialla korpraali syö myrkkysieniä, kunnes tajuaa tilanteen. Tätä ennen hän on jo ehtinyt pyytää anteeksi huonoa käytöstään ja luvannut lähteä pois naisten luota. McB kaatuu pöydästä kuolleena lattialle naisten katsellessa. Viimeisessä käänteessä selviää, että sienet eivät olleetkaan myrkyllisiä ja että McB kuoli ilmeisesti sydänkohtaukseen. Tämä loppushokki kuullaan naisten välisessä dialogissa ja näin ollen sen voi myös katsoa olevan osa heidän ulkomaailmaa varten valmistelemaansa selitystä.

Elokuvassa on monia hienoviritteisiä asetelmia, kuten lähes nunnaluostarimaisen yhteisön ja sinne saapuvan muukalaisen välinen ristiriita, tyttöjen seksuaalinen herääminen ja kapina – Carol livahtaa Raamatun lukutunnilta suoraan McB:n käsivarsille. Sodan osapuoliakaan ei erotella toisistaan muutoin kuin perusasetelman kautta. Sotilaat ovat vain miehiä yleensä ja tässä tapauksessa nimenomaan sanan pahimmassa merkityksessä. Raiskauksen uhka leijuu kaiken aikaa ilmassa ja miehet on karrikoitu himokkaiksi eläimiksi. Naisten ja Eastwoodin suhteessa vanha klisee naisstripparista, jolle miesjoukko ulvoo, on käännetty päälaelleen: nyt mies, Eastwood, on naisjoukon halujen kohteena. McB ottaa kuitenkin tilanteestaan kaiken positiivisen irti eikä häntä tässä mielessä voi ennen amputaatiota pitää minkäänlaisena uhrina.

Komea rakennelma on myös McB:n ja Marthan vähin erin paljastuva valheellisuus. Kun McB kertoo sotakokemuksistaan, hän valehtelee kylmästi kaiken. Siegel näyttää kuvina, miten McB julmasti ampuu haavoittunutta, turvaan ryömivää vihollista samalla, kun Eastwoodin ääni kertoo, miten hän on sankarillisesti pelastanut tämän samaisen vihollissotilaan. Marthan menneisyyteen ja nykyiseen kulissiin taas liittyy sukurutsa, jota tämä on harjoittanut sittemmin kadonneen veljensä kanssa. Tässä mielessä Martha ja McB ovat sukulaissieluja: molemmat laskelmoivat ja manipuloivat, pelaavat omaan pussiinsa, vaalivat omia etujaan ja piilottelevat salaisuuksiaan. Inhimillisyys, uskonnollisuus ja psykopaattisuus yhdistyvät Marthassa ja tämän hahmo ennakoi jo monella tasolla Eastwoodin seuraavan elokuvan, Yön painajaisen (Play Misty for Me, 1971) psykoottista Evelyniä.

Goottilaisena kauhutarinana Korpraali McB on voimallinen ja rankka. Lalo Schifrinin musiikki korostaa näitä tunnelmia ja erityisesti on syytä huomioida ultratyylikäs rumpujen käyttö, jota Siegel myöhemmin ja vielä keskeisemmin jatkoi Likaisessa Harryssa (Dirty Harry, 1971) Niinä hetkinä, kun McB:n jalka ja naisten järjen ilmapiiri muuttuvat terveistä sairaiksi, on Siegel löytänyt jotakin suurta. Teknisesti ja rakenteellisesti elokuvassa on huomattavaa nerokkuutta: esimerkiksi yksi ympyrä suljetaan siten, että nuori Amy, joka alussa löysi haavoittuneen McB:n metsästä, herättää tämän jälleen amputaation jälkeen "toistamiseen haavoittuneena". Öinen unijakso, jossa jännitys rakentuu sen varaan, kenen huoneeseen korpraali menee, kootaan McB:n askelten kopistessa yhteen naisten toiveista, himoista ja unelmista. Tässä vaiheessa Siegel väliaikaisesti sirpaloittaa kerrontansa ja esittää naishahmot yhdeksi suureksi McB jahtaamaksi rypäletertuksi.

Korpraali McB lienee sekä Eastwoodin että Siegelin tuotantojen oudoin elokuva, mutta samalla se on myös yksi kiehtovimpia ja rohkeimpia irtiottoja ns. "yleisön vaatimusten aiheuttamista paineista". Lumovoimainen seksuaalinen piirileikki ja luusahan ilkeä nitinä muodostavat kiehtovan teoksen.

teksti: © Lauri Timonen

Schickel, Richard: Clint Eastwood. Arrow, 1996.
Zmijewsky, Boris & Pfeiffer, Lee: The Films of Clint Eastwood. Citadel Press, 1993.

[takaisin]