Rakkautta Las Vegasissa elokuvissa Casino, Kuherruskuukausi Vegasissa ja Leaving Las Vegas
Voisin lyödä vetoa, että jos kysyy sadalta sattumanvaraiselta ihmiseltä mauttominta kaupunkia maan päällä, suurin osa heistä vastaa Las Vegas". Näin vastatessaan he ajattelevat sitä elokuvista ja tv-sarjoista tuttua huvielämän keskusta, joka kimaltelee keskellä Nevadan autiomaata kuin jokin fantastinen Kuuhun perustettu tukikohta. Kun ihmiset puhuvat Las Vegasista, he yleensä viittaavat siihen osaan Vegasia, jossa kaikki kuuluisimmat kasinohotellit sijaitsevat eli alueeseen, jota kutsutaan nimellä The Strip" ja toisaalta siitä erilliseen niin ikään hyvin valaistuun Downtown-alueeseen. Las Vegas on kuitenkin Yhdysvaltain nopeimmin kasvava kaupunki ja siihen kuuluu myös aivan tavallisia keskiluokkaisia omakotialueita, joiden asukkaat eivät läheskään kaikki ole viihdeteollisuuden palveluksessa. Satunnaisen kävijän on kuitenkin helppo jättää Las Vegasin vähemmän räikeä puoli täysin huomiotta, sillä juuri kasinohotellien alue on käsittämättömässä liiallisuudessaan ehtymättömän kiehtova.
Elokuvat ovat ymmärrettävästi keskittyneet Las Vegasin kasinoiden, viihdebisneksen ja pika-avioliittojen kuvaamiseen kaupungin arkisten esikaupunkialueiden sijaan, vaikkei se olekaan koko totuus kaupungista. Esimerkiksi legendaarisen Flamingo-kasinohotellin perustajan Bugsy Siegelin elämästä kertova Bugsy (1991) antaa sellaisen kuvan, että Siegel olisi perustanut kasinonsa täysin keskelle ei-mitään vuonna 1946 ja että Las Vegas olisi saanut alkunsa vasta silloin. Tosiasiassa nykyisen Las Vegasin paikalla olleella vehreällä keitaalla on asunut intiaaneja jo yli tuhat vuotta, ja itse kaupunki perustettiin vuonna 1905 eli kauan ennen ison kasinobisneksen tuloa alueelle. Mitä tulee elokuvien filmaamiseen alueella, aivan ensimmäinen Las Vegasissa kuvattu pätkä oli vuonna 1915 tehty The Hazards of Helen -sarjan osa, jossa Helen Holmes-niminen tähti ajaa takaa roistoja mm. junissa. (Las Vegas Life, Online Edition, lokakuu 1999).
Hollywoodin vakavampi kiinnostus Las Vegasia kohtaan alkoi kuitenkin oikeastaan vasta 1950-luvulla, kun uusia kasinoita alkoi nousta Flamingon vanavedessä. Yksi tämän kauden kuuluisimpia Las Vegasiin sijoittuvia elokuvia on RKO:n tuottama The Las Vegas Story, jonka naispääosassa nähdään Jane Russell. Muita elokuvia, joissa ainakin käydään Las Vegasissa ovat mm. Ocean's Eleven (1960), Elviksen tähdittämä Viva Las Vegas (1964), The Only Game in Town (1970), Diamonds Are Forever (1971), Godfather (1972), Grand Hotel (1973), Lost in America (1985), Heat (1987), Rain Man, Midnight Run (1988), Con Air (1997), Showgirls (1995), Mars Attacks! (1996), Beavis and Butt-Head Do America (1997), Fear and Loathing in Las Vegas (1998) ja Kiviset ja Soraset-elokuva Viva Rock Vegas (2000). Suomalaisista elokuvantekijöistä Mika Kaurismäen elokuvassa L.A. Without A Map (1998) on lyhyt Las Vegasiin sijoittuva jakso.
Tässä jutussa käsittelen kolmea 1990-luvulla tehtyä elokuvaa, joissa kaikissa Las Vegas on rakkaustarinan" näyttämönä. Näistä elokuvista Martin Scorsesen Casino (1994) on mittasuhteiltaan eeppinen elokuva ja olisi erikoista nimittää sitä rakkauselokuvaksi. Yksi elokuvan teemoista kuitenkin liittyy rakkauteen uhkapelinä, joten käsittelen Casinoa tältä kannalta. Muut kaksi elokuvaa ovat komediallinen Honeymoon in Vegas (1992) ja karhea rakkauselokuva Leaving Las Vegas (1995). Pohdin seuraavassa ensin melko vapaasti sitä, millaista symboliikkaa Las Vegasiin on liitetty ja erityisesti Las Vegasia naimakaupanteon paikkana.
Keidas autiomaassa
"Visitors to Las Vegas – particularly those who are flying in at night – will see that Las Vegas is a jeweled oasis in the middle of a black desert."
- Fodor’s Guide to American Cities 1989
Kaupungin nimi Las Vegas on espanjaa ja tarkoittaa niittyjä". Suurimmalle osalle ihmisistä Las Vegas on karnevaalikaupunki, jonne mennään vain käymään. Siellä järjestetään vuosittain useita eri alojen jättikonferensseja, joista suurimpiin osallistuu kymmeniätuhansia ihmisiä kerralla. Se on keskelle autiomaata rakennettu aikuisten karkkikauppa ja keinotekoinen paratiisi. Sen lumovoima ja toisaalta sen kuvottavuus perustuvat kaupungin fantasialuonteeseen: kaikki näyttää olevan mahdollista. Kasinohotelleista jokainen on oma omituinen teemapuistonsa ja maailmansa. Siellä missä ei ole pelikoneita tai -pöytiä on kauppoja tai muita rysiä, joihin asiakkaiden rahat kerätään talteen. Las Vegasin kasinoalue on oikein kouluesimerkki siitä, kuinka ihmiset mielellään luopuvat rahoistaan jonkin hienon tai järisyttävän spektaakkelin tuntumassa. Pienten summien häviäminen on melkein kaikkien ihmisten mielestä hyväksyttävää ja harmitonta jos se tapahtuu prameissa puitteissa.
Mielikuvien Las Vegas on visuaalisesti himoittavan mielenkiintoinen mahdollisuuksien ihmemaa ja amerikkalaisen unelman räikein ilmentymä, jossa kävijä ei oikein malta mennä nukkumaan – eikä hänen tarvitsekaan. Kaupungin visuaalinen runsaus herättää ajatuksen rajattomista mahdollisuuksista. Sen ympärillä levittäytyvä autiomaakin saa vierailijan ajattelemaan tyhjän" rakentamattoman tilan mahdollisuuksia: sinne voisi rakentaa lisää viihdettä. Toisaalta Las Vegasin voi nähdä myös loputtomuuden helvettinä ja pakonomaisen toistamisen painajaisena. Pakonomaiselle pelurille se on yhtä houkutteleva kuin ilmainen viinatarjoilu alkoholistille. Vaikka Las Vegas onkin mammuttimainen juhlien näyttämö, se on samalla myös paikka, jossa ihminen flirttailee kaiken menettämisen ja sitä kautta loppujen lopuksi kuolemankin kanssa. Vuosikausien säästöt voisi nollata hetkessä railakkaammissa puitteissa kuin missään muualla. Las Vegasin tyylistä puhutaan usein mauttomana tai halpana" kitchinä. Sinne sijoittuvissa elokuvissa tavalliset ihmiset saattavat laittaa arjen tasolla arvokkaat asiat ja koko elämänsä vaakalaudalle. Niin kauan kun onni on myötä, Vegas on hauska paikka, mutta sitten kun onni kääntyy, iloisten valojen sopimattomuus haaksirikon taustana tuntuu irvokkaalta. Kasinohotellialue ei sure juuri mitään. Vain pari kertaa kuusikymmentäluvun jälkeen valot on hetkeksi laitettu pois päältä hiljaisen hetken takia. Tällöin on surtu vegasilaisen viihdetaivaan kaikkein suurimpien tähtien kuolemaa.
Las Vegasia on monesti sanottu Sin Cityksi tai villin lännen Sodomaksi. Suurissa kasinohotelleissa voi pelata kellon ympäri ja menettää täysin ajantajunsa. Kasinot voi nähdä groteskilla tavalla haluttavia labyrinttihirviönä, joiden sisään voi eksyä. Ne on suunniteltu niin, että asiakas käyttäisi niissä mahdollisimman paljon aikaa ja rahaa. Sokkelo vetää vierailijaa yhä syvemmälle sisäänsä erityisesti sellaisen mekanismin keinoin, että niihin on tasaisin välimatkoin sijoitettu sellaisia visuaalisia ärsykkeitä, joiden luokse tekee mieli kävellä. Kun sitten pääsee yhden tällaisen ärsykkeen luo, pystyykin jo näkemään uuden ärsykkeen, joka vetää yhä syvemmälle labyrinttiin. Tilan suunnittelu on siis sellaista, että tavallisen ihmisen olisi erittäin hankala piirtää karttaa siitä, miten eri huoneet, käytävät ja hallit järjestyvät toisiinsa nähden. Kasinoalueen estetiikka onkin liiallisuuden ja superlatiivien estetiikkaa. Sinne on luotu useita uusia maailman ihmeitä" tai niiden kopioita yhteen ja samaan paikkaan.
Varsinkin itseään älykkäänä pitävät ihmiset tapaavat puhua Las Vegasista samalla lailla kuin saatetaan puhua todella kiihottavasta ja haluttavasta rakastajasta, joka on kuitenkin jollakin tapaa hävettävän seurapiirikelvoton. Voi vain kuvitella, kuinka älyköt kävelevät ympäri kasinoja ja hokevat toisilleen kuinka mautonta, kohtuutonta ja hirvittävää kaikki on, koska niin kuuluu sanoa, ja silti himokkaasti odottavat mitä kulman takaa aukeaa. Kaikkea on liikaa: äänettöminä vilkkuvia TV-ruutuja, lukemattomia yksikätisiä rosvoja, pelipöytiä, baaritiskejä, pelirahojen kilinää ämpäreihin, taustamusiikkia, vilkkuvia valoja ja ihmisvilinää.
Las Vegasin painajaismaisuus on siinä ajatuksessa, että entä jos juhlat eivät loppuisikaan koskaan, vaan ihminen jäisi jumiin ikuisiksi ajoiksi. Erään Las Vegasia käsittelevän kirjan nimi onkin osuvasti 24/7". Tavallaan Las Vegas on maaninen kaupunki, jolla on ikuinen putki päällä" – se ei todellakaan koskaan nuku, vaan valvoo autiomaassa odottamassa saalistaan kuin jättiläismäinen houkutteleva lihansyöjäkasvi. Se, että vierailija eri elokuvissa jää jostakin syystä jumiin kaupunkiin johtuu usein siitä, että juhlijalle on kertynyt isot pelivelat tai hän joutuu jonkinlaiseen testiin. Kasinot pitävätkin sisällään paitsi haaveillun jackpotin ja sitä kautta äkkirikastumisen, myös hirvittävän nopean loppuun palamisen ja totaalisen vararikon mahdollisuuden. Voitolla ja häviöllä oleminen tai toisaalta nousuhumala ja laskuhumala ovat Las Vegasin kävijän tyypillisiä olotiloja, jotka seuraavat toisiaan aaltoina. On vaikea kuvitella mitään kaupunkia, joka synnyttäisi yhtä maanis-depressiivisiä mielikuvia. Myyttisellä tasolla Las Vegas onkin onnen kääntymisen kaupunki ja siksi Tarot-kortin symboleista juuri maailmanpyörä sopii hyvin kuvaamaan Las Vegasia.
Peliä Las Vegasissa eli naimakaupanteko ja uhkapeli
Las Vegas on paitsi maailman viihdepääkaupunki, myös maailman hääpääkaupunki. Nevadan osavaltion laki helpottaa näiden asioiden toteuttamista monella tavalla, koska se sallii pika-avioliitot, pika-avioerot, uhkapelin, bordellit ja alkoholin anniskelun vuorokauden ympäri.
Elokuvissa pelurit ovat lähinnä miehiä. Perinteisten ilman koneita pelattavien uhkapelien viehätys piilee suureksi osaksi siinä, että niissä onnistuminen on kiinni paitsi onnesta, myös peliteorian ymmärtämisestä ja taidosta. Vaikka uhkapeleihin on Yhdysvaltain historian aikana suhtauduttu mm. ajanhukkana ja syntinä, ja vaikka ne ovat olleet eri muodoissaan monien osavaltioiden laeissa kiellettyjä, on uhkapelurin hahmo yksi amerikkalaisen kulttuurin arkkityypeistä. Taitava peluri on nähty romanttisessa valossa rohkeaksi riskejä ottavaksi individualistiksi, jonka pokerinaama pitää tilanteessa kuin tilanteessa. Maailman kapitalistisimpana pidetyssä maassa, jossa kansalaisia suorastaan yllytetään haaveilemaan satumaisesta vauraudesta, uhkapeleistä lainattu terminologia ja kielikuvat ovat levittäytyneet kaikkialle. Reilua peluria voikin pitää amerikkalaisen kulttuurin ihannemiehenä. Legendaarinen uhkapelaaja Nick the Greek on todennut:"The best thing in the world is to gamble and win. The next best thing is to gamble and lose." (Smith 1996, s.107)
Miesten peli näyttäytyy urosten välisenä mittelönä, jossa kilpaillaan myös naaraista. Lukemattomissa elokuvissa pelipöydän tiimoilla norkoileva kohtalokas nainen liikkuu voitolla olevan miehen rinnalle. Tällaista naisten ja miesten interaktiota pelipöydän ympärillä voisikin hyvin kutsua kasinoflirtiksi. Nainen toimii miehelle onnentuojana (tai pahanilmanlintuna) seisoessaan tämän vierellä pelipöydän äärellä ja luonnollisesti odottaa pääsevänsä osingoille jos ja kun peluri tajuaa lähteä pois pöydän äärestä ennen kuin laskusuhdanne alkaa. Toisaalta tällaiset onnenonkijanaiset ovat lähinnä prostituoituja tai voittoja kärkkyviä haaskalintuja, joilla on toisinaan merkitystä myös kasinojen voittojen kannalta: taitava nainen voi usuttaa pelurin pelaamaan pitkään isoilla panoksilla.
Silloin kun pelurit pelaavat naisista elokuvissa, he useimmiten pelaavat köyhän" miehen kauniista vaimoista ja tyttöystävistä. Tällaisissa tapauksissa ammattipeluri iskee silmänsä naiseen ja järjestää pelin itsensä ja miehen välille saadakseen naisen. Naiset ovat tällöin korostetusti miesten välisen vaihdon välineenä ja pelaavien miestensä omaisuutta, jolloin nainen useasti joutuu tahtomattaan huoran asemaan miehen pelaamisen tuloksena. Tällaisia teemoja käsittelevät elokuvat Vain yksi yö ja Kuherruskuukausi Vegasissa.
Pelaamisen lisäksi Las Vegas on tyypillisesti sellainen paikka, jonne karataan naimisiinmenotarkoituksessa. Elokuvissa ja tv-sarjoissa pitkään jahkailleet ja sitoutumispelkoiset pariskunnat saattavat yhtäkkiä täräyttää ja ostaa lipun Las Vegasiin täysin spontaanisti hetken mielijohteesta. Lentolippu Vegasiin omiin häihin on tavallaan myös arpalippu – pariskunta ottaa riskin mennessään naimisiin, mutta se ei pelaa, joka pelkää. Esimerkiksi tv-sarja Frendeissä pitkään toistensa kanssa soutaneet ja huovanneet Rachel ja Ross menevät vahingossa" naimisiin Las Vegasissa. Alkoholilla on luonnollisesti osuutta asiaan. The Wedding Singer -elokuvassa taas nuoren naisen epäluotettava poikaystävä ehdottaa, että he menisivät naimisiin Las Vegasissa, koska se kävisi siellä helpommin ja ilman koko suvun läsnäoloa.
Koska Nevadan osavaltion laki ei vaadi erityistä odottamisaikaa ennen avioliiton solmimista, häät voidaan laittaa pystyyn hetken mielijohteesta. Kun tähän vielä yhdistetään kaupungin kaikkea mitä rahalla saa" -karnevaaliluonne, ei ole ihme, että Las Vegasin hääkappelien teemapakettilistat ovat pitkiä. Yleisimpiä erikoisteemoja näyttävät olevan erilaiset Elvis-häät, gangsterihäät ja avaruushäät. Villin lännen häissä taas voi päästä Clint Eastwoodin kaksoisolennon vihkimäksi heinäpaalien keskellä. Viimeksi mainitussa tapauksessa morsian voi kaiketi muuttaa perinteisen pukeutumisohjeen teemaan sopivaksi ja laittaa ylleen jotakin hyvää, jotakin pahaa ja jotakin rumaa". Tällaiset olosuhteet monimutkaistavat entisestään häiden performanssiluonnetta: erilaisten valeasujen läsnäolo ja roolien ottaminen muodostavat mielenkiintoisen kontrastin aidon rakkauden" vannomisen rinnalle. Las Vegas onkin tyypillisesti paikka, jossa testataan parisuhteen aitous ja luotettavuus. Yleensä erityisesti rahan ja rakkauden väliset jännitteet muodostavat Las Vegasiin sijoittuvien parisuhdekuvioiden konfliktitilanteet.
Rakkauden testi
Kuherruskuukausi Vegasissa -elokuvan alussa Jack Singerin (Nicholas Cage) äiti kieltää poikaansa koskaan ottamasta ketään muuta naista. Tästä seuraa Jackille suuria ongelmia, sillä hänen pitkäaikainen tyttöystävänsä Betsy (Sarah Jessica Parker) haluaisi kovasti mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Kun Betsy oikein pyytää, Jack suostuu ja ehdottaa, että pari lentäisi heti Vegasiin mennäkseen naimisiin. Jack sanoo: "Arpa oli heitetty. Jos olisin sanonut kaupungintalo, tarina olisi loppunut siihen." Tässä jo päätös Vegasiin lähtemisestä aloittaa uhkapelin, jossa Jack on vaarassa menettää Betsyn.
Kuherruskuukausi Vegasissa (1992) ja Vain yksi yö (1993) sisältävät tavallaan saman perusasetelman: vaatimattomasti toimeen tuleva pariskunta tulee Las Vegasiin, missä salaperäinen ammattipeluri – vanhempi mies – iskee silmänsä naiseen ja koettaa ostaa tämän omakseen. Tällaisessa tilanteessa mies joutuu osoittamaan miehuutensa saadakseen vaimonsa takaisin. Ammattipeluri Tommy Korman (James Caan) iskee silmänsä Betsyyn välittömästi sen jälkeen kun nuoripari on saapunut Las Vegasiin ja kutsuu Jackin tervetuliaispeliin" hienoon sviittiin. Pelissä panokset kovenevat, mutta Jack vain jatkaa Kormanilta saamansa luoton turvin, kunnes häviää ja jää Kormanille velkaa yli 60 000 dollaria. Korman on valmis antamaan pelivelan anteeksi Betsyn kanssa vietettyä viatonta viikonloppua vastaan. Kun Betsy saa kuulla asiasta, hän sanoo: "Toit minut Las Vegasiin ja teit minusta huoran!" Nuori morsian suostuu Kormanin ehdotukseen hyvin pitkin hampain.
Kuherruskuukausi Vegasissa on muistuttaa satua: Betsy on Tommy Kormanin pauloissa kuin hirviön kynsissä oleva prinsessa, joka Jackin täytyy voittaa itselleen. Jos oikein freudilaisiksi heittäydytään, niin Kuherruskuukausi Vegasissa käsittelee sitä, kuinka Jack Singer ratkaisee oidipaalisen kriisinsä eli vapautuu äitinsä tiukasta otteesta ja kykenee vihdoin naimaan monivuotisen tyttöystävänsä.
Korman vie Betsyn Havaijille luksushuvilalleen pidennetyksi viikonlopuksi. Tällä välin Jack tajuaa Betsyn arvon eli että hän on tehnyt virheen myydessään" Betsyn Kormanille ja yrittää hakea Betsyn takaisin Havaijilta. Rumaa peliä pelaava Korman paljastaa kieroutensa tarjoamalla Betsylle ensin 500 000 dollaria ja sitten miljoonaa dollaria siitä, että Betsy menisi naimisiin hänen kanssaan välittömästi Las Vegasiin paluun jälkeen. Betsy tunnistaa pelurin bluffiyrityksen ja karkaa tämän käsistä kasinon pihalle tanssitytöksi naamioituneena. Vain hiukan myöhemmin Jack kirjaimellisesti hyppää Betsyn syliin laskuvarjohyppäävien Elvisten kanssa. Betsy sanoo: "Hyppäsit koneesta takiani. Olisit voinut kuolla!" Itse hyppy on uhkapeli, sillä Jack ei ole aiemmin hypännyt laskuvarjolla ja ottamalla riskin Jack osoittaa miehekkään urheutensa ja voittaa Betsyn takaisin.
Kuherruskuukausi Vegasissa ja Vain yksi yö ovat opettavaisia tarinoita siitä, kuinka vaimoaan tai tyttöystäväänsä rakastavan miehen ei tule asettaa vaimoaan panokseksi uhkapelissä, sillä rakkaus ja naisen kunnia eivät ole rahalla mitattavissa. Las Vegas toimiikin usein parisuhteen osapuolten välisen luottamuksen ja arvojen testauspaikkana.
Kullanhuuhtoja ja uhkapelaaja
"Also because of the nature of the city, Las Vegas has a high preponderance of prostitutes who ply the Strip, and some of the side streets. As with all ladies of this type, it is never a good idea to leave her and your wallet alone in the same room together; they may become fast friends."
- Fodor's Guide to American Cities 1989
Martin Scorsesen Shakespearelaista tragediaa lähestyvä suurteos Casino kertoo ammattimaisesta pelurista ja mafiamiehestä Sam Ace" Rothsteinistä (Robert De Niro), joka lähetetään Las Vegasiin johtamaan Tangiers-kasinohotellia. Rothsteinille Las Vegas on neitseellinen paikka, jossa hän voi aloittaa uudelleen puhtaalta pöydältä. Hänen ystävänsä Nicky Santoro taas näkee kaupungin vähän samalla lailla kuin parittaja, joka havaitsee kadulla kenenkään suojeluksessa" olemattomia huoria, ja haluaa innokkaasti päästä nyhtämään heiltä provisioita. Rothstein on enigmaattinen hahmo – vaikka hän on saanut mafialta tehtävän johtaa Tangiersiä, hän useaan otteeseen korostaa, kuinka hänen operaationsa ovat laillisia. Rothsteinille Las Vegas on paikka, jossa hän voi pestä itsensä synneistä". Katsojalle ei koskaan valkene kuinka paljon hän loppujen lopuksi tietää tai on vastuussa niistä laittomista operaatioista, joita kasinolla tapahtuu. Rothstein onkin loppuun asti peluri, jonka bluffia on vaikea paljastaa toisin kuin suoran toiminnan Santoro.
Rothsteinin suhde isojen pelurien onnenamulettina pyörivään prostituoituun Gingeriin (Sharon Stone) muistuttaa uhkapelin rakennetta. Ervin Goffmanin mukaan pelin rituaali jakaantuu neljään vaiheeseen: haasteen esittäminen ja säännöistä sopimiseen ("squaring off"), itse peliin ("determination"), tuloksen paljastumiseen ja pelin päättämiseen ("disclosure") ja lopulta lopputuloksen tunnistamiseen ("settlement") (Goffman, 1967). Ginger McGennan ja Rothsteinin peli alkaa, kun Rothstein huomaa Gingerin riemuitsemassa pelipöydän äärellä isoilla panoksilla pelaavan miehen rinnalla. Rothstein ja Ginger tunnistavat toisissaan haasteen. Yhteiselämän pelisäännöistä sovittaessa Rothstein sanoo, että hänen pitää pystyä luottamaan henkensä Gingerin käsiin eikä maallisella omaisuudella tai korujen määrällä ole mitään väliä verrattuna luottamukseen. Ginger sanoo suoraan, ettei hän rakasta Rothsteinia, mutta Rothstein ei haekaan Gingeristä mitään suurvoittoa: sekin riittäisi, että Ginger ajan kuluessa" kiintyisi Rothsteiniin. Kuten Rothstein asian ilmaisee: "Miehenä, joka piti varmoista vedoista, löin elämäni vetoa huonoin kertoimin."
Vaikka Rothstein tietää, että Ginger on omimmillaan operoidessaan yksin, hän silti ajattelee: Minä olen Sam Rothstein. Voin muuttaa hänet." Pelin edetessä katsojalle käy yhä selvemmäksi, että Ginger on alusta alkaen paljon rakastuneempi kalliisiin koruihin ja turkkeihin kuin mieheen, joka niitä hänelle tarjoaa. Kuvaavaa on, että jo aivan alussa pariskunta näytetään sängyllä sellaisessa tilanteessa, jossa Ginger tuntuu muhinoivan halukkaasti kullan ja jalokivien kanssa sen sijaan, että hän osoittaisi halua miestään kohtaan. Rothstein sanoo olevansa rakastunut Gingeriin, mutta ainakin Gingerille naimakauppa on nimenomaan kaupallinen sopimus.
Hyvän ja ihailtavan uhkapelurin ominaisuuksiin kuuluu rohkeus (engl. heart"), joka ei kuitenkaan ole uhkarohkeutta, vaan selkärankaa pitää itsensä kasassa, kävi mitä kävi, ja uskallusta lyödä vetoa isoinkin panoksin. Vaikka Rothstein kokee suuria henkilökohtaisia menetyksiä, hänen pokkansa" pitää hyvin. Se ei ole tunteettomuutta, koska Rothstein kyllä yrittää auttaa vaimoaan, kun tällä on vaikeuksia alkoholin ja huumeiden kanssa. Hänen pokkansa" on enemmänkin ammattipelurin tyyneyttä lopputuloksen edessä tilanteessa, jossa hän on varsin hyvin tiennyt ottamiensa riskien suuruuden. Ihailtavista pelureista on myös sanottu, etteivät he loppujen lopuksi välitä rahasta kovinkaan paljoa, vaan rahalla on heille merkitystä vain sellaisena ruutina, jota he tarvitsevat jatkaakseen pelaamista. Rahalla ei olekaan Rothsteinille samaa itseisarvoa kuten Gingerille. Juuri Rothsteinin horjumaton pokerinaama on liikaa vaimolle, joka ryhtyy useammin kuin kerran riehumaan miehensä täydellisyyden" ärsyttämänä. Toisaalta Rothstein on varmasti monen katsojan silmissä sympaattinen romanttinen sankari juuri peluriominaisuuksiensa ansiosta. Hänhän nimenomaan osoittaa suuruutensa häviämällä elämänsä vedon" niin elegantisti, vaikka Gingerin korteista" paljastuu halu järjestää miehensä hengiltä. Ginger pelaa huonosti ja tuhoutuu, mutta Rothstein kokee eräänlaisen uudelleensyntymän autopommi-iskusta täpärästi pelastuttuaan ja jatkaa elämäänsä ammattimaisena uhkapelurina.
Saattohoitoa Las Vegasissa: Leaving Las Vegas
Mike Figgisin Leaving Las Vegas (1995) kertoo ihmisistä, jotka eivät edes haaveile jackpotista. Koska Las Vegasin kasinot ovat hyvin tarkkoja imagostaan ilonpidon ja perhelomienkin tyyssijoina, ne eivät mielellään salli kyseenalaisia teemoja" käsittelevien elokuvien kuvaamista tiloissaan. Tämän takia Figgiskin kuvasi elokuvansa kasinokohtaukset Las Vegasin lähellä sijaitsevassa Laughlinissa Gold River Casino and Resort -hotellissa.
Leaving Las Vegas alkaa, kun alkoholisoitunut käsikirjoittaja Ben (Nicholas Cage) jättää Los Angelesin, koska hän väsyy siihen, että baarit menevät siellä kiinni eikä alkoholia voi ostaa ympäri vuorokauden. Las Vegasissa ei tunnetusti tällaisia ongelmia ole. Pian Las Vegasiin saapumisensa jälkeen Ben myy Rolexinsa, koska ajalla ei enää ole hänelle mitään väliä. Las Vegasiin kuolemaan raahautunut mies riisuutuu lopullisen sammumisen edellä myös identiteetistään polttamalla passinsa. Las Vegasin ajalliseen rajattomuuteen siirtyminen on yksi niistä eleistä, joilla Ben poistaa esteitä itsensä ja kuoleman väliltä. Tavallaan hän siirtyy ajasta lähemmäs iäisyyttä siirtyessään Los Angelesista Las Vegasiin.
Kuolevan miehen saattohoitajaksi ilmaantuu enkelimäinen" Sera (Elizabeth Shue), joka elättää itsensä prostituutiolla. Sera on aika tyypillinen kultasydäminen huora" ("harlot with a heart of gold"). Aluksi Ben maksaa Seralle pelkästä seurasta ilman seksiä, mutta Seran parittajan kuoltua Sera ei enää ota Beniltä rahaa vastaan. Leaving Las Vegas -elokuvasta on sanottu, että siinä varsinkin Sera antaa ehdotonta rakkautta Benille. Tämä ei pidä täysin paikkansa. Seran ja Benin rakkautta voi hyvin kyllä sanoa ehdottomaksi siksi, että he rakastavat toisiaan suvaitsevaisesti yrittämättä muuttaa toisiaan, mutta jos ollaan tarkkoja, niin heidän rakkautensa tapahtuu juuri näiden ehtojen puitteissa. Pariskunta ei mene naimisiin, mutta Benin muuttaessa Seran luo on kohtaus, joka on kuin eräänlainen yhteiselämän aloittamisseremonia. Sen sijaan, että pappi, Elvis, Kummisetä tai jokin muu Nevadan osavaltion oikeuttama henkilö kysyisi pariskunnalta tahtovatko" he olla toistensa rinnalla myötä- ja vastoinkäymisissä, Ben kysyy Seralta: "Et voi koskaan pyytää minua lopettamaan juomista. Ymmärrätkö?" Sera vastaa: "I do. I really do." Osapuolia ei julisteta mieheksi ja vaimoksi, vaan rakastavaiset toteavat itsensä alkoholistiksi ja prostituoiduksi ja lupaavat olla suvaitsevaisia näitä tosiasioita kohtaan.
Elokuvassa on kohta, jossa Sera ehdottaa, että he lähtisivät kasinoille pelaamaan. Ben sanoo, että hän voi tulla mukaan, vaikkei hän alun perin tullutkaan Las Vegasiin pelaamistarkoituksessa. Tässä halu pelata rinnastuu elämänhaluun. Ben on tullut Las Vegasiin häviämään kaiken. Hän on tullut kuluttamaan itsensä ja rahansa loppuun ja irrottamaan otteensa onnenpyörästä lopullisesti. Benin elämän pelirahat" ovat vähissä, mutta hän ei haaveile onnen kääntymisestä tai suurvoitosta. Samalla tavalla Ben ei Vegasiin tullessaan odota eikä toivo enää kohtaavansa rakkautta, mutta ottaa sen vastaan tavatessaan Seran.
Rakastuneen prostituoidun Seran rakkaus ei maksa mitään, mutta sitä ei myöskään saa rahalla. Kun Ben ja Sera eivät ole vielä rakastelleet, Ben sanoo: Pitäisi varmaan joskus kysyä asiakkailtasi millainen olet sängyssä." Sera vastaa, etteivät asiakkaat tietäisi ja kertoo Benille näyttävänsä mielellään millainen hän on oikeasti" sängyssä. Terapiaistunnon kaltaisissa jaksoissa Sera puhuu prostituutiosta performanssina, joissa hän heijastelee asiakkaiden tarpeita ja näyttelee kulloiseenkin tilanteeseen sopivaa osaa. Ainoastaan Benin kanssa Sera on oma aito itsensä. "Me molemmat taisimme tietää, ettei meillä ole paljoa aikaa, mutta minä rakastin häntä. Minä todella rakastin häntä", Sera sanoo (ilmeisesti) terapeutilleen. Benin ja Seran viimeisessä kohtauksessa Benin viimeinen erektio on sekoitus kuolinkouristusta ja halua Seraa kohtaan.
Kaikki edellä käsitellyt Las Vegasiin sijoittuvat elokuvat tekevät eksplisiittiseksi naimakauppojen kaupallisen luonteen ja naisen aseman miesten välisenä vaihdon välineenä, vaikka kysymys ei olisikaan varsinaisesta prostituutiosta. Näissä kaikissa elokuvissa on sikäli sama teema, että (naisen) rakkaus ei lopultakaan ole ostettavissa. Luottamusta ja uskollisuutta ei saa rahalla – se täytyy ansaita tai voittaa arpajaisissa.
Kuten sanottu, ainakin elokuvissa uhkapeli on lähes aina miehinen harrastus. Elokuvissa esitetyt pelurinaiset ovat yleensä vaikkapa film noireista tuttuja femme fatale -tyyppejä. Juuri kuvatessaan miesten keskinäistä peliä ja naisten kärkkymistä pelin ympärillä elokuvat korostavat naisten perinteistä asemaa miehistä ja heidän voitoistaan riippuvaisina elätteinä. Naisilla ei siis tällaisissa elokuvissa ole osaa eikä arpaa myöskään liikemaailmassa muuten kuin vähempiarvoisissa töissä tai prostituoituina. Patriarkaalisessa taloudessa nainen on lähinnä vaimo tai huora – muita uravaihtoehtoja on niukasti, sillä pelipöydän ääreen mahtuu yleensä vain miehiä.