A Matter of Life and Death milleniaalisen transsendenssin kuvaajana

Englantilais-unkarilaisen parivaljakon Michael Powellin ja Emeric Pressburgerin elokuvat ovat jälleen ajankohtaisia. Taivasfantasia A Matter of Life and Death (1946) restauroitiin talvella 2000 uuteen esityskuntoon ja sitä seurasi Powellin kiistelty psykotrilleri Peeping Tom, (1959) joka saatiin myös uusintaensi-iltaan Suomeen. Powellin ja Pressburgerin elokuvat ovat myös uuden tutkimuksellisen mielenkiinnon kohteena. (1)

Ennen kaikkea Powellin ja Pressburgerin elokuvien realismia ja fantasiaa, sentimentaalisuutta ja tuonpuoleisuutta yhdistelevä tyyli sopii hyvin tämän ajan henkeen. Vuosituhannen vaihteen muutospaineet ristiriitoineen ovat omiaan luomaan samanlaista kaipuuta ja levottomuutta, mitä Powellin ja Pressburgerin elokuvat kultakautenaan 1940-luvulla ja 50-luvun alussa tarjosivat katsojille. Niiden visuaaliset ja ajatukselliset mysteerit toimivat niin todellisuuspaon välineinä kuin sota-ajan kokemusten jäsentäjinä. Siksi liioittelematta Powellin ja Pressburgerin elokuvien visuaalista ja sisällöllistä maailmaa voi kutsua transsendentiksi. (2)

Varsinkin kun tuon sanan merkitykset tuntuvat moniaalta sivuavan Matter of Life and Deathin sisältöä. Latinankielinen alkusana transcendere tarkoittaa ylitse kiipeämistä", transsendentti voi siis tarkoittaa eri yhteyksissä myös vaikeuksien ja itsensä voittamista, inhimillisten voimavarojen ylittämistä, yliluonnollisen ja mystisen puolelle kurkottamista. Filosofisessa mielessä se on myös yleistä, asioiden perimmäistä luonnetta koskevaa pohdiskelua, jossa tietämisemme ja kokemisemme rajoja koetellaan. Negatiivisessa mielessä se voi olla myös sekavaa ja abstraktia ajattelua, visionäärisyyttä, jossa liidellään tiukasti pilvissä. Siksi transsendenssi on myös niin hyvässä kuin pahassa mielikuvituksen lentoa, jossa ajan ja paikan ja tämän- ja tuonpuoleisen rajat rikkoutuvat.

Aika ja kosmos

Matter of Life and Death on romanttinen visio transendenssista, jonka kokemuksen avulla ajan ja iäisyyden välisiä suhteita pyritään ratkomaan. Jo elokuvan alku maalaa katsojan eteen kosmoksen, ajattoman avaruuden, jonka jossain päin sijaitsevassa maa-planeetan keskipisteessä" Brittein saarilla käydään sotaa manner-Euroopan natsivaltaa vastaan. Matter of Life and Deathin päähenkilö, Peter Carter (David Niven), on RAF:n lentäjä, jonka oli tarkoitus ikuisuuden näkökulmasta saada surmansa palatessaan pommituslennolta Englantiin. Taivaallisessa laskentakeskuksessa on kuitenkin mennyt jotain pieleen, ja häntä lähdetään noutamaan maan päältä takaisin kuolleiden kirjoihin. Carter on kuitenkin tällä välin ehtinyt rakastua amerikkalaiseen radiosähköttäjään Juneen (Kim Hunter), ja kieltäytyy lähtemästä häntä noutamaan tulleen taivaallisen keräilijän" (Conductor 71, Marius Goring) matkaan. Tilanteesta seuraa farssi, jossa modernin ajan Orfeukset hyppivät sujuvasti tämän- ja tuonpuoleisen välillä, kunnes taivaaseen järjestyy elokuvahistorian varmasti vaikuttavin oikeudenkäynti, jossa punnitaan Carterin tapaus perusteellisesti. Tuomio langetetaan, Carter saa jäädä eloon maan päälle, ja rakkaus voittaa kuoleman.

Ajan ja iäisyyden välinen vuoropuhelu on tässä elokuvassa transsendenssin temmellyskenttää. Ajan ja paikan rajat ja lait rikkoutuvat jatkuvasti kirjaimellisesti muistuttaen samalla screwball-komedian rytmitystä. Aika pysäytetään, se on filosofisen pohdinnan kohteena ja elokuvan aikakäsitystä luonnehtii myös eräänlainen polyfonia. Tämän polyfonisuuden mukaan eri historialliset aikakaudet, henkilöt ja ajatukset ovat alati läsnä nykyisyydessämme, oli se sitten tämän- tai tuonpuoleista. Antiikin mytologia, eurooppalainen humanistinen traditio ja valistuksen perintö, sekä toisen maailmansodan todellisuus ovat kaikki dialogissa keskenään Matter of Life and Deathissä.

Manala on aivan erityisellä tavalla tällaisen polyfonian utooppinen tila. Samaan tapaan kuin Dante kuvasi Jumalaisessa näytelmässään tuonpuoleisen paikaksi, jossa voit tavata kaikki menneet pyhät" ja pahat", on elokuvan taivas paikka, jossa sinulla on mahdollisuus valita puolustusasianajajaksesi kenet tahansa Platonin ja Voltairen väliltä. Elokuvassa toteutuva ajan luonteen filosofis-transsendentti tarkastelu selittää myös varmasti osaltaan sen nykyistä suosiota. Matter of Life and Death on hiljakseen noussut yhä useamman kriitikon kaikkien aikojen elokuvat" -listoille, koska se tuntuu ajattelussaan istuvan niin hyvin nykyiseen vuosituhannenvaihteen kohtalonomaisuutta korostavaan mielenmaisemaan.

Pastoraali ja Hades

Myös tämän- ja tuonpuoleinen tila hehkuu elokuvassa omanlaistaan ainutlaatuista transendenssia valoa. Vehreä ja miellyttävä" englantilainen maalaiskylä säkenöi technicolorin väreissä ja valmistautuu sodan keskellä Shakespearen Kesäyön unelman teatteriesitykseen. Samalla kun maallinen tila on pastoraalinen englantilainen idylli, taivas rinnastuu saksalaisen mustavalkoisen ekspressionismin antamaan kuvaan modernista järjestelmällisyydestä ja tehokkuudesta, joka on ulotettu tuonpuoleisenkin puolelle.

Taivaallinen odotushuone on kuin valtava hammaslääkärin vastaanottohuone, jonka ilmoittautumistiskille tasaiseen tahtiin saapuu sodan uhreja. Elokuvan taivas ei ole kuitenkaan pelkästään orwellilaisen kontrollin unikuva, vaan ennen kaikkea moderni versio Danten kiirastulesta tai antiikin Hadeksen hallitsemasta manalasta. Hadeksen toinen nimi olikin osuvasti Polydegmon, monenlaisten vieraiden vastaanottaja". (3) Vaikka Hades antiikin historiassa vasta myöhemmin alkoi tarkoittaa myös manalaa paikkana, sitä on silti vaikea yhdistää kristittyjen helvettiin. Juuri tällainen taivaan ja manalan ristisiitos on Matter of Life and Deathin tuonpuoleinen. Se ei ole paikka, jossa rangaistaan inhimillisistä hairahduksista, vaan paikka, jossa niitä tutkitaan. Siksi siellä on mahdollisuus puolustaa itseään, kuten Peter Carterin tapauksessa, jonka kohtalo ratkaistaan ekspressionististen lavasteiden keskellä taivaallisessa oikeudenkäynnissä.

Elokuvan tuonpuoleinen muistuttaa etäisesti myös Danten Jumalaisen näytelmän limboa, paikkaa, jossa kastamattomat tai ei-kristityt hyvät ihmiset" käyskentelivät ilman tuskaa ja rangaistuksen pelkoa, mutta olivat samalla kuitenkin tietämättömiä taivaan autuudesta ja sen loppumattomasta onnen tilasta.

Koska ajan ja paikan välillä vallitsee häilyvä, transsendentti suhde, on elokuvan maailmassa Antiikin mytologian tapaan paljon välittäjiä hoitelemassa asioita. Peter Carterin puolustusasianajajaksi suostunut kylälääkäri on taustastaan riippumatta tai juuri siitä johtuen välittäjä humanistisen ja luonnontieteellisen tradition, lihan ja hengen, sekä järjen ja sydämen välillä. Ranskan vallankumouksessa surmansa saanut leikkisä kreivi, sittemmin taivaalliseksi seremoniamestariksi asetettu Conductor 71, lähtee noutamaan maan päältä Carteria oikeaan kotiinsa", taivaan kotiin, ja asettuu tätä kautta kuin enkelin sijaiseksi, sanansaattajaksi, Hermekseksi.

Antiikin mytologian mukaan juuri Hermes saattoi vainajien sieluja heidän matkallaan manalaan. Hermes kykeni sauvansa avulla nukuttamaan kuolevaiset sekä myös palauttamaan heidän sielunsa takaisin elävien maailmaan. Conductor 71 on tällainen Hermes, sanansaattaja, jonka on pidettävä huolta siitä, että laskelmat taivaallisessa kirjanpidossa täsmäävät. Eräänlainen välittäjä on myös paimenpoika, joka neuvoo Carterille elokuvan alussa tien hänen lentokoneensa hylyltä lähellä sijaitsevaan maalaiskylään. Paimenpojat olivat Antiikin Arkadiassa oleilevia viattomia olentoja, joihin liitettiin voimakkaita paratiisillisia tunteita, koska he iältään ja fyysisesti olivat eräänlaisessa androgyynissa välitilassa miehuuden ja nuoruuden välissä. Saadessaan uuden elämän" Carter ikään kuin palaa tähän välitilaan aikuisena miehenä, jolla on kuitenkin mahdollisuus tarkastella asioita uusin ja avoimin silmin oma elämänkokemuksensa apunaan. Myös taivaallisen oikeudenkäynnin tuomari ja valamiehistö ovat kuin suoraan antiikin Kreikan Hadeksesta. Alunperin manalassa tuomarit ja heidän tuomioistuimensa ottivat vastaan vainajien sielut ja ratkaisivat heidän kohtalonsa. Tuomarit oli manalaan asettanut itse Platon. (ks. edellinen viite, s. 349)

Peter Carterin transsendentti filosofia

Jo Matter of Life and Deathin alussa kertoja-ääni selostaa, kuinka tämä elokuva on vain mielen tuotetta, mielentila, imaginäärinen maailma", jossa kysytään, sijaitseeko ylimaallinen tuonpuoleisessa vai voisiko sen sittenkin tavata Englannin vihreillä nummilla.

Peter Carterin syöksyessä mereen ilman laskuvarjoa, hän herää myöhemmin Englannin rannikolta, laskuveden huuhtomalta rannalta. Siirryttyään sieltä hiekkaisten töyräitten keskelle hän kohtaa myyttisen englantilaisen mielenmaiseman: ensimmäisen kesälomapäivän autereisen tyyneyden, paimenpojan ja maalaiskylää kohti pyöräilevän neidon, johon Peter on juuri äsken lentokoneensa radion välityksellä tutustunut ja rakastunut. Hiekassa istuva, huilua soitteleva paimenpoika neuvoo hänet läheiseen kylään. Tunnelma on tuonpuoleinen", ja melkein voisi vannoa, että Peter jonkin aikaa uumoilee taivaan muistuttavan paljon englantilaista merenrantaidylliä, ennen kuin hän näkee ihastuksensa kohteen, Junen, pyöräilevän rantatiellä, ja tajuaa vähitellen olevansa vielä elossa.

Ehkä Carterille on annettu toinen mahdollisuus siksi, että hän on klassisen englantilaisen humanistisen tradition ja reilun pelin" ruumiillistuma. Modernin ajan angstisuus on hänestä kaukana. Syöksyessään varmaan kuolemaan pommittajansa ohjaushytissä hän samalla pohtii sitä, miten asiat olisivat menneet maailmassa paremmin, jos vain ihmiskunta olisi kuunnellut Platonia, Jeesusta ja Aristotelesta ennemmin kuin Hitleriä.

Tästä syystä hän on eräänlainen transsendenttisen ylevän puolestapuhuja, joka on myös nuori aloitteleva runoilija, ja joka Oxfordissa opiskellessaan on erikoistunut Euroopan historiaan. Carterille transsendentin merkitys on omistautumista ylevälle vanhabrittiläiselle kilvoittelulle ja sen tavoitteille voittaa vaikeudet ja kasvaa niiden yli. Toiminnalle, joka parhaimmillaan rikkoo ja ylittää inhimillisen kokemuksen rajat. Näin ollen Carter on myös kantilaisen transsendentaalisen idealismin ruumiillistuma ja sen soihdunkantaja. Tällainen idealismi on niin vahvaa, että sen mukaan jopa tuonpuoleisessa käytävä oikeudenkäynti ja siihen liittyvä argumentointi on mahdollista toteuttaa humanismin, järjen ja demokratian periaatteiden mukaan. Jopa manalassa, jossa kaiken järjen mukaan valistuksen imperatiivit eivät päde, tietomme on mahdollista ja pätevää havaintojen ja ajattelun avulla.

Täten klassisessa kantilaisessa mielessä Carter on vapaa valitsemaan hyvän ja pahan välillä, ja siten aidossa mielessä vastuunalainen itselleen. Juuri tämä on Matter of Life and Deathin niin sodanjälkeiseen anglo-amerikkalaiseen propagandaan kuin sen yleisinhimilliseen sanomaan liittyvä sisältö: järjestelmä, joka rakentuu näille periaatteille on ikuinen" – asia, jolle taivaallinen oikeusistuinkaan ei mahda mitään. Tämä anglofiilinen yksilön vastuuta ja autonomisuutta korostava korkea veisu tekee elokuvasta myös ajalleen tyypillisen propaganda-aseen, jossa anglo-amerikkalainen elämänmuoto saa taivaallisen siunauksensa.

Tämä elämänmuoto on ylimaallisesta valistususkostaan huolimatta maallistunut. Siksi se on valistusajan uususkonnon, deismin, ruumiillistuma. Deismin mukaan jumala loi maailman, mutta ei sen jälkeen ole millään tapaa vaikuttanut sen tapahtumiin. Matter of Life and Deathin tuonpuoleisessa ei ole monoteistista rankaisevaa jumalaa, vaan sekalainen joukko ihmiskunnan valistuksellista, humanistista ja uskonnollista parhaimmistoa, jotka Platonin tuomarien perinnön mukaan pitävät huolen siitä, että valistuksen projekti ei katkea ainakaan manalassa.

Technicolour-transsendenssi

Matter of Life and Death on myös tyylillisesti hyvin erikoinen elokuva. Vanha Englanti" kylpee melkein kiimaisissa technicolourin väreissä ja taivas on monokromaattisen mustavalkoinen – Conductor 71:n tullessa ensi kertaa maan päälle hän tokaisee: "Ooh... technicolour... We are starving from technicolour in Heaven." Siksi Powellin ja Pressburgerin taivasfantasia on kuin oppikirjaesimerkki siitä, mitä merkitsee puhua elokuvasta yleensä transendenttina tai unenomaisena taidemuotona. Jo elokuvan technicolour-sävytys on yliromanttisessa teennäisyydessään kuin parhaista katolisia ihmeitä esittelevästä vanhasta postikorttisarjasta. Kylälääkärin harrastamat optiset trikit korostavat myös sen tietoisuutta omasta näppäryydestään".

Matter of Life and Death on kuitenkin tyypillinen aikansa tuote muussakin kuin tyylillisessä ja propagandistisessa mielessä. Propagandistisuutensa lisäksi sitä on tulkittu myös sodanjälkeisen Clement Attleen labour-hallituksen suunnitelmatalouden parodiana, mikä tulee esiin erityisesti taivasjaksoissa. Kaiken kaikkiaan se on taivaselokuviksi kutsutun elokuvahistoriallisen genren tuotos. Tämä 1940-luvulla kultakauttaan juhlinut lajityyppi ammensi sisältönsä sota-ajan tunnoista, ja sen erityinen tyylipiirre oli esittää kuolema ja tuonpuoleinen joko komediallisessa tai mysteerinomaisessa valossa, jotka kumpikin toimivat niin eskapistisen viihteen kuin terapiankin toteuttajina sodasta kärsivien katsojien rikkinäisen todellisuuden paikkaajina. (4)

Koska kuolema oli jatkuvasti läsnä sodan muodossa, sen kanssa täytyi opetella viihtymään. Sellaiset filmit kuin David Leanin Vaimoni kummittelee (Blithe Spirit, 1945), Alexander Hallin Here Comes Mr Jordan (1941), Ernst Lubitschin Heaven Can Wait (1945), William Dieterlen The Devil and Daniel Webster (1941) tai vaikkapa ruotsalaisen Alf Sjöbergin Himlaspelet (1941), jossa ruotsalainen talonpoika lähtee katkeroituneena vaatimaan kuollutta vaimoaan taivaasta takaisin itselleen, ovat genren moniaalle hajoavia esimerkkejä. Kaikki ne esittelevät eri hahmoisina kummitukset, Jumalan, Saatanan, taivaan ja helvetin. Tämä kaikki kuvataan yleensä hyvin bisarrilla ja yliampuvalla tavalla, jota tuskin siedettäisiin samalla muina aikakausina.

Powellin ja Pressburgerin elokuvien (kultti)maine perustuu myös niiden yliampuvaan romanttiseen ja visuaaliseen tyyliin, joka on ollut suuri innoittaja jälkipolville aina Gene Kellystä – nähtyään Powellin ja Pressburgerin balettimusikaalin Punaiset Kengät Kelly vaati Hollywoodin musikaalipolitiikan täydellistä tuulettamista – Derek Jarmaniin ja popkulttuurista musiikkivideoihin. Powellin ja Pressburgerin transsendentin elokuvan viesti on kuitenkin tänään tärkeämpi kuin koskaan. Ihmisen tärkein voimavara on mielikuvitus yhdistyneenä epäilevään järkeen, jolle paratiisi ei välttämättä ole sussexilainen paimenidylli eikä tämänpuoleinen helvetin esikartano.

* * *

Tämä kirjoitus perustuu esitelmään Miksi A Matter of Life and Death on transsendenssi elokuva?", joka oli osa Helsingin kulttuuripääkaupunkivuoden Seitsemäs taivas elokuvafestivaalin Elokuva ja Filosofia -luento- ja esityssarjaa. Kiasmateatteri, Helsinki 27.5.2000.

Viitteet

1. Muun muuassa Ian Christien pian ilmestyvä kirja Matter of Life and Deathistä, Christie, Ian R.: A Matter of Life and Death. BFI Film Classics distributed for the BFI. Indiana University Press 2000. [takaisin]

2. Ks. lisää transsendentista elokuvasta: Schrader, Paul: Transcendental Style in Film: Ozu, Bresson, Dreyer. Da Capo Press 1998. [takaisin]

3. Henrikson, Alf: Antiikin tarinoita 1–2, s. 343–344. WSOY, Juva 1998. [takaisin]

4. Ks. lisää Lawrenson, Edward: Straight is the Gate, s. 21. Sight and Sound. December 1998, vol.8, Issue 12. [takaisin]

Lähteet

A Matter of Life and Death (1946, Michael Powell & Emeric Pressburger). Pääosassa David Niven, Kim Hunter ja Raymond Massey. 104 min.