01.04.2000 Tulosta sivu
Juha Rosenqvist:

Ideaaliradio vuorovaikutteisen informaatiovälityksen tiellä

Buggles-yhtyeen vuoden 1979 ykköshitti, Video Killed the Radio Star, kuvaa hyvin niitä tuntoja ja ajatuksia, joita radiota kohtaan on koettu ja koetaan edelleen. Aikanaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen sähköisen viestinnän kentällä alkanutta radion valtakautta on pidetty uhattuna ensin television, sitten videon ja nyt internetin yleistymisen myötä. Yksikään uusi sähköinen viestintäväline ei ole kuitenkaan lopullisesti horjuttanut radion asemaa. Radion asema on edelleen vankka, vaikka sen luonne on vuosikymmenten saatossa muuttunutkin. Mutta mihin radion asemassa on päädytty ja minkälainen radio tulee viestintävälineenä olemaan, ovat kysymyksiä, joihin ei yksiselitteisiä ja oikeita vastauksia pystytä antamaan. Radion nykytilanne ja tulevaisuus ovat sitä, mistä näkökulmasta radiota halutaan tarkastella.

Kriittisin näkökulma radion tilaa pohdittaessa on radion informatiivisen luonteen ja sen vuorovaikutteisen kommunikaation tarkastelu. Radion kehityksen alussa, aikana jolloin toiminta oli vielä radioamatöörien varassa, radio oli kaksisuuntainen: ihminen pystyi vastaanottamaan ja lähettämään informaatiota. Tämän kaltainen tilanne on joukkotiedonvälityksessä demokraattisen sananvapauden ideaalitila. Bertolt Brechtin kirjoituksissaan vuosina 1927–1932 esittämässä radioteoriassa kuulijan tulisi olla aktiivinen myös osallistujana. Toisin sanoen radion harjoittaman tiedonvälityksen tulisi olla vuorovaikutteista: siinä missä kuulijalla on mahdollisuus vastaanottaa informaatiota tulisi hänellä olla mahdollisuus myös lähettää informaatiota. Radiosta ei kuitenkaan tullut sananvapauden ja demokraattisen tiedonvälityksen verkostoa, vaan lyhyen villin ajan jälkeen radiotoiminta valtiollistui ja monopolisoitui – syntyi yleisradio, joka toimintatavaltaan oli täydellinen vastakohta esimerkiksi Brechtin esittämälle radioteorialle. (Pekka Halttula, Juhani Koivisto: Pieniä radioita – suuria ideoita: Brechtiläisen radiotestamentin perilliset.)

Valtiovallan alaista yleisradiotoimintaa vastaan alettiin kuitenkin esittää kritiikkiä 1970-luvulla. Ajatuksella sananvapauden laajentamisesta alettiin murtamaan yleisradiotoiminnan monopoliasemaa, mikä johti kaupallisen ja paikallisen radiotoiminnan syntyyn. Taustalla olivat jo Brechtin esittämät ajatukset. Vaikka kuulijoille ei suoraa mahdollisuutta vuorovaikutteiseen osallistumiseen annettaisikaan, niin sananvapaus laajenisi kun, yhä pienemmät ja paikallisemmat ihmisryhmät saisivat sijaa tiedonvälityksessä. Hyvin pian kävi kuitenkin ilmi, että kaupalliset paikallisradiot eivät toteuttaneet tätäkään ajatelmaa, vaikka ne palauttivatkin radion notkahtanutta suosiota. Demokraattinen sananvapaus ja brechtiläinen vuorovaikutus jäivät elämään vain pienten idealististen lähiradioiden varaan. Euroopassa lähi- eli kansalais- ja yhteisöradioilla on pitkät perinteet ja mm. Skandinavian maissa on yhä vahva lähiradioverkosto. Näissä radioissa eri yhteisöillä, pienryhmillä ja jopa yksityisillä ihmisillä on mahdollisuus osallistua tiedonvälitystoimintaan. Tämän lähemmäksi demokraattista sananvapautta ja vuorovaikutteista tiedonvälistystä ei radion historiassa joukkotiedotusvälineenä ole päästy.

Lähiradiotoiminta on puhtainta ja alkuperäisintä" radiotoimintaa. Se ei ole kuitenkaan missään lyönyt läpi siinä määrin, miten teoriassa olisi voinut olettaa. Suomessa, jossa sananvapaus on kehittynyttä, lähiradiotoiminta on kuitenkin lähes tuntematonta. Syitä tähän voidaan hakea niin suomalaisesta viestintäpolitiikasta kuin kulttuuristakin. Arvioidakseni radion informatiivisuutta, nykytilaa ja tulevaisuutta nostan lähiradiotoiminnan ideaaliradion asemaan ja käsittelen sitä kautta radion toimintafilosofiaa ja toimimattomuusongelmia. Tämän tarkastelun pohjana käytän kokemuksiani suomalaisesta ja eurooppalaisesta radiokentästä. Tässä yhteydessä ei voi olla myöskään ohittamatta ns. mainstream-radioiden luomaa yleistä passivointia näennäisvuorovaikutuksen varjolla. Lopuksi mietittäköön, mihin on radion aloittamassa sähköisen joukkoviestinnän vallankumouksessa päädytty ja mikä radion rooli tulee tulevaisuudessa olemaan.

Vastaanotin lähellä, radio kaukana

Puhdas radio on vuorovaikutteista informaationvälitystä. Tätä radio on teoriassa ja ajatuksen tasolla ollutkin, mutta käytäntö on tehnyt radiosta jotain muuta. Teknisesti radio olisi voitu toteuttaa kaksisuuntaisena tietoverkkona jo alusta alkaen. Vuosisadan alkupuolella yleistyessään tällaisesta tietoverkosta olisi tullut kuitenkin hallitsematon ja sen mielekästä toimivuutta on pidettävä kyseenalaisena. Vasta 1900-luvun loppupuolella radion myötä syntynyt ajatus kaksisuuntaisesta tietoverkosta alkoi internetin myötä toteutua konkreettisesti: 1990-luvulla kotiin oli mahdollista hankkia laite, tietokone, jolla voitiin vastaanottaa ja lähettää informaatiota. Ajatuksen toteutuminen edes alkeellisella tasolla vei lähes vuosisadan. Radio aloitti sähköisen median aikakauden ja 1900-luvun alussa siihen välineenä kohdennettiin kaikki sähköisen viestinnän odotukset. Monia näistä odotuksista ei ole voitu lunastaa kuin vasta menneen vuosisadan loppupuolella ja monien odotusten lunastusta joudutaan odottamaan vielä pitkän aikaa.

Radion osoittauduttua tehokkaaksi ja edulliseksi viestintävälineeksi se monopolisoitiin lähes kaikkialla. Radion tehokas hyötykäyttö haluttiin maksimoida ja pitää myös ylimääräiset uhkaajat poissa radioaalloilta. Radiotoiminnasta tuli luvanvaraista ja sitä harjoitettiin vain yleisen hyvän nimissä. Yleinen hyvä mahdollisti myös tehokkaan propagandan. Yksi tunnetuimmista monien historioitsijoiden mainitsemista esimerkeistä on natsismin nousu 1930-luvulla. On jopa arveltu, että Hitler ei ehkä olisi noussut valtaan ilman radiota. Natsipropagandistit käyttivät silloin uutta viestintävälinettä, sen uutuuden viehätystä ja taianomaisuutta tehokkaasti hyväkseen.

Transistoriaikakauden myötä radiovastaanotin pienentyi ja se oli mahdollista kuljettaa mukanaan minne tahansa. Radiosta oli vastaanottiminensa ansiosta tullut intiimi ja läheinen viestintäväline, jota voi kuunnella vaikka juostessaan. Radio oli osaltaan myös menettänyt asemaansa kollektiivisena viestintävälineenä televisiolle. Radio oli ja eli murroksessa: teknisesti se oli tullut yhä lähemmäs ihmistä, mutta sisällöllisesti se yleisen hyvän äänitorvena etääntyi koko ajan individualisoituneista ihmisistä. Suomessa lähdettiinkin 1980-luvun alussa toteuttamaan ensimmäistä radiouudistusta eli toimilupien antamista yksityiselle ja paikalliselle radiotoiminnalle. Ensimmäiset paikallisradiot aloittivat toimintansa Suomessa 1980-luvun puolivälissä.

Radio paikallistui, mutta kaupallistui

Paikallisradiot palauttivat radion suosiota. Ne olivat ihmisille läheisempiä ja paikallisempia kuin yleisradio. Kaupalliset paikallisradiot eivät kuitenkaan demokratisoineet radiota tiedotusvälineenä, sillä paikallisradioissa yleisen hyvän aseman ottivat mainostajat. Koska asemat saavat toimeentulonsa mainoksista, pyrkivät ne luonnollisesti miellyttämään mahdollisimman suurta yleisöä maksimoidakseen mainostajien mielenkiinnon. Radiotoiminnan kaupallistuminen ja kilpailu kehittivät radiotoimintaa ja viihteellistivät ohjelmatarjontaa sekä lisäsivät musiikin osuutta. Informaatiovälityksen demokratisoinnista ei ollut kysymys, sillä kuulijat pääsivät osallistumaan lähetykseen vain tietokilpailujen, toiveohjelmien ja erilaisten tervehdysrallien mukana.

Kaupallisten toimilupien ohella Suomessa myönnettiin 1980-luvulla myös muutamia epäkaupallisia toimilupia, joiden pohjalta Suomeen syntyi erilaisten yhteisöjen ja järjestöjen omistamia paikallisradioita, joita kutsutaan lähi- tai kansalais- ja yhteisöradioiksi. Muualla Skandinaviassa ja myös osin muualla Euroopassa tällaiset radioasemat ovat yleisiä ja suosittuja. Suomessa toimii kuitenkin vain kolme merkittävää ns. epäkaupallista paikallista radioasemaa: Helsingin lähiradio Helsingissä, Radio Moreeni Tampereella ja Radio Robin Hood Turussa. Asemat ovat epäkaupallisia, sillä – vaikka niiden uudet toimiluvat mahdollistavatkin kaupallisen toiminnan – niiden varainhankinta koostuu pääosin muusta kuin mainoksilla saaduista tuloista.

Radio läheni, kuulijat vähenivät

Helsingin, Tampereen ja Turun lähiradioiden kuulijamäärät ovat pieniä. Näitä asemia ja niiden kuulijamääriä ei ole tutkittu paljon, koska asemat eivät ole yleisesti olleet mukana säännöllisissä kuuntelututkimuksissa. Asemien kuuntelijapeitto paikkakunnallaan on 5–7 prosentin luokkaa. Lähiradioita kuunnellaan kuitenkin intensiivisesti eikä vain taustalla, kuten kaupallisten asemien lähetysvirtaa yleensä kuunnellaan. Lähiradiot lähettävätkin ohjelmaansa kaupallisesta lähetysvirrasta poikkeavalla formaatilla eli tiettyinä päivinä tiettyyn aikaan tulee tiettyä ohjelmaa. Ohjelmakokonaisuus muistuttaa televisiota ja sen ohjelmarakennetta. Lähiradion ohjelmat ovat yleensä puhepainotteisia ja niissä käsitellään marginaalisempia aiheita. Useimmat lähiradion kuuntelijoista kuuntelevat asemalta vain omien intressiensä mukaisia ohjelmia. Toisin sanoen voidaan olettaa, että lähiradioita kuunnellaan kaupallisia asemia tarkoitushakuisemmin. (Lähiradion kuunteluperiaatteesta ks. Jorma Mäntylä: Radio Robin Hoodin kuuntelututkimus 1999.)

Lähiradio on radion saralla teoriassa lähimpänä demokraattista informaationvälitystä ja joukkotiedostusta, sitä voidaan pitää siis ns. ideaaliradiona. Lähiradiota kuunnellaan intensiivisesti: sen ohjelmat koostuvat harjoittelijoiden, harrastajien, kansalaisaktiivien, pienryhmien, eri yhteisöjen ja järjestöjen tekemistä ja tuottamista ohjelmista. Ne eivät laadultaan ole aina huippuluokkaa, mutta ohjelmat ovat persoonallisia, rehellisiä, monipuolisia ja vaihtelevia. Nämä radiot toimivat kansalaisaktivismin pohjalta, sillä ne ovat lähellä kuulijoita, joilla on mahdollisuus osallistua myös konkreettisesti ohjelmien tekemiseen. Lähi- eli kansalaisradiot tasapainottavat tällöin joukkotiedotuksen demokratiaa tuomalla esille kaupallisiin tiedotusvälineisiin verrattuna vaihtoehtoisia asioita ja näkemyksiä. Näistä lähtökohdista lähiradiotoimintaa voidaan pitää erittäin tärkeänä ja sen voisi olettaa kiinnostavan myös ihmisiä erittäin paljon. Monissa Euroopan maissa lähiradiot ovatkin suosittuja ja ihmiset ovat omaksuneet ne osaksi asuinaluettaan ja sen aktiivitoimintaa. Suomessa lähiradiot eivät ole lähellekään saavuttaneet tällaista asemaa.

Lähiradiot ovat osaksi syntyneet piraattiradiotoiminnan pohjalta. Euroopassa monet lähiradioiden pioneerit aloittivat toimintansa piraattiradioissa, jotka toimivat radioaaltojen ns. kapinallisina. Enemmän tai vähemmän lähiradiot ovat perineet tämän aseman laillisilla radioaalloilla. Suomalaisessa tiedotusvälinetoiminnassa piraattitoimintaa ei ole suuressa määrin esiintynyt, kapinallinen tai vaihtoehtoinen toiminta on kanavoitu muulla tavoin. Täten voi perustellusti todeta, ettei vaihtoehtoinen lähiradiotoimintakaan ole ollut silloin suomalaisista houkuttelevaa. Syitä lähiradiotoiminnan huonolle tunnettavuudelle ja käyttöasteelle on monia, joista päällimmäisiksi nostan suomalaisen kulttuurin ja viestintäpolitiikan. Suomessa sähköinen joukkotiedotus oli liian kauan monopolisoitunutta ja valtiovallan alaista. Tämä viestintäpolitiikka yhdistettynä suomalaiseen kulttuuriin ja ihmisten pidättäytyneeseen luonteeseen on synnyttänyt suomalaisille liian kunnioittavan ja etäisen suhteen tiedotusvälineisiin. Hupiohjelmissa suomalaiset osaavat irrotella, mutta kriittinen ja kantaaottava aktiivinen kansalaiskeskustelu on Suomessa lähes tuntematon käsite.

Sosiaalinen radio, potentiaalinen väline

Kaupallisten paikallisradioiden yleistyminen lähensi radiota ja ihmisiä. Paikalliset radiot alkoivat olla mukana erilaisissa tapahtumissa, ja ne ovat tässä suhteessa olleet kenties aktiivisempia kuin paikallislehdet. Ihmisille on näin muodostunut käsitys paikallisesta tiedonvälitystoiminnasta. Paikalliset asiat ovat korostuneet, mutta yleisön suhtautuminen on pysynyt etäisenä. Paikallisradioiden tekijät yhdistetään edelleen ennemmin toimittajiksi, jotka työkseen raportoivat asioista, kuin yhteisönsä jäseniksi, jotka aidosti ja oikeasti kiinnostuneina kertovat vuorovaikutteisesti asioista yhteisön muille jäsenille. Paikallisradioitakin kunnioitetaan tiedotusvälineinä liikaa ja hyväksytään liian helposti niiden tarjoama tai esittämä informaatio ja lähetys/ohjelmavirta. Näitä asemia ei kyseenalaisteta vaan niitä tyydytään yleisen tavan mukaan kuuntelemaan passiivisesti. Vuorovaikutteiseksi informaation välittämiseksi puhelintoiveita ja -terveisiä ei voi laskea.

Toisaalla kaupallinen paikallisradio voi saavuttaa pidetyn ja läheisen sosiaalisen aseman yhteisössään. Tällöin asema rakentaa koko ohjelmistonsa kuuntelijoiden aktiivisuuden varaan. Ohjelmisto muodostuu eri osakokonaisuuksista ja kaikissa niissä ovat kuuntelijat puhelimen välityksellä mukana. He soittavat lähetykseen ja kertovat terveisiään, musiikkikappaletoiveitaan tai ostavat ja myyvät jotain riippuen siitä, mikä osakokonaisuuden aihekehykseksi kulloinkin on annettu. Tällainen radioasema voi toimia merkittävänäkin sosiaalisena seuralaisena eristäytyneelle väestönosalle, kuten vanhuksille. Aseman harjoittama kaksisuuntainen radiotoiminta ei kuitenkaan ole vuorovaikutteista informaationvälitystä vaan enemmänkin kyseessä on sosiaalinen palvelu, jonka avulla radioasema myös rahoittaa toimintaansa, sillä kuulijat soittavat maksullisiin palvelunumeroihin.

Parhaimmillaan lähiradio toteuttaa demokraattisen informaatiovälityksen lisäksi sosiaalista palvelua. Esimerkkinä voi mainita Ranskan Bordeaux'ssa toimineen lähiradion, joka toimi syrjäisessä kaupunginosassa. Asema oli huomattavan pieni ja se ilmeisesti kuului vain hyvin pienellä alueella. Radiolla oli alueella kuitenkin ilmeisen suuri merkitys, sillä se toimi ihmisten keskustelukanavana. Aseman ohjelmistorunko oli rakennettu löyhäksi ja se eli asemalla käyvien ja sinne soittavien ihmisten mukaan. Keskustelujen lisäksi asemalta lähetettiin ohjelmia, joissa käsiteltiin pääosin alueen asioita ja tapahtumia. Tunnelma kuvatulla asemalla oli poikkeuksellinen suomalaisesta näkökulmasta, sillä yhtä vapautunutta ja kansalaisläheistä tunnelmaa ei todennäköisesti ole aistittavissa yhdeltäkään suomalaiselta radioasemalta. Tämä lähiradio edusti kirjaimellisesti lähiradiota. Se oli alueen sosiaalinen keskus, joka kanavoi alueen asioita olemalla reaalisessa ja vuorovaikutteisessa kontaktissa yhteisön jäseniin koko ajan. Radioasema oli osa yhteisöä ja yhteisö oli osa radioasemaa.

Suomalaisen on vaikea ymmärtää ja hahmottaa tällaista toimintaa, sillä se ehkä ei ole kulttuurillemme ominaista. Yleisen, ehkä stereotyyppisenkin käsityksen mukaan eteläeurooppalaiset ihmiset ovat sosiaalisempia, yhteisöt ovat yhtenäisempiä ja keskinäinen kommunikointi on vuorovaikutteisempaa kuin Suomessa Kun keskusteluja kanavoidaan julkisiksi, on halu aktiiviseen kansalaistoimintaan ilmeisempää kuin meillä. Suomalaiset eivät ole koskaan löytäneet lähiradiota omaksi keskustelukanavakseen. Suomalainen pitää kiinni enemmän yksityisyydestään, mistä kännykkäkulttuurin suosio Suomessa on ilmeinen esimerkki. Suomalainen käy keskustelunsa ja jakaa mielipiteensä mieluummin rajatulle kuin rajattomalle yleisölle. Näin mustavalkoista ajattelumallia ei pidä kuitenkaan missään tapauksessa pitää täysin oikeana, mutta voidaan kuitenkin sanoa, että suomalaiselle keskustelukulttuurille on tyypillistä pitäytyä rajoittuneena, mikä on varmasti on heijastunut lähiradioiden suosioon Suomessa esimerkiksi Etelä-Eurooppaan verrattuna.

Kilpailu kiristyi, tarjonta yhdenmukaistui

Radiota kuunnellaan edelleen paljon. Ihmisillä on näkemyksensä radiosta ja siitä, mitä sen tulisi olla. Suuret ns. mainstream-radiot muokkaavat näitä käsityksiä. Suomessa koettiin toinen radiouudistus aivan 1990-luvun alussa, jolloin yleisradio uudisti kanavapolitiikkaansa. Myöhemmin 90-luvulla aloittivat kansalliset kaupalliset radioasemat, Radio Nova ja Kiss FM. Nämä muutokset ovat muokanneet radion kuuntelua. Vielä 90-luvun alussa Radio Suomi (Ylen alueradiot) ja laajalti aikuisväestöön kohdennetut paikalliset radioasemat olivat suosituimpia, mutta saman vuosikymmenen lopussa tilanne oli Radio Novan ja Kiss FM:n myötä muuttunut. Nämä koko maassa tai suurimmissa kaupungeissa kuuluvat kaupalliset asemat olivat vieneet kuulijoita lähinnä kaupallisilta paikallisradioilta. (Yllä mainitut kuuntelumuutokset on todettu useissa 1990-luvun kuuntelututkimuksissa, joista tässä yhteydessä pohjaan Jorma Mäntylän vuonna 1999 Liikenneministeriölle tekemään Radio Robin Hoodin kuuntelututkimukseen).

Suurten kaupallisten asemien tulo kiristi kilpailua. Kilpailun kiristyessä olisi voinut kuvitella asemien hakevan eriytyneimpiä linjoja, mutta käytännössä ne alkoivatkin muistuttaa yhä enemmän toinen toisiaan. Lähetysvirta korostui entisestään: juonnot pidetään lyhyinä, musiikkia soitetaan paljon, uutisia ja lyhyitä inserttejä syötetään niiden väliin ja kuuntelijoita aktivoidaan" lukuisilla kilpailuilla, kyselyillä ja toiveilla. Tämä on johtanut mainstream- eli valtavirtaradioiden hallintaan. Esimerkiksi Ylen Ykkönen ja Radio Suomi ovat säilyttäneet kuuntelijalukunsa lähes ennallaan, mikä johtuu osin varmasti väestörakenteen ikääntymisestä. Vanhemman väestön osuus nousee suomessa koko ajan ja tämä väestön osa pääosin kuuntelee yllämainittuja Ylen kanavia, joten kuuntelumuutokset ovat tapahtuneet nuoremman väestön osan keskuudessa. Kaupallisen valtavirran hallitessa aktiivisinta väestön osaa, on perusteltua pohtia tällaisen toiminnan kuuntelijoita passivoivaa vaikutusta.

Keskenään kilpailevat asemat pyrkivät harjoittamaan mahdollisimman paljon interaktiivista toimintaa kuulijoidensa kanssa, jotta nämä pysyisivät koko ajan samalla taajuudella. Kilpailujen ja muiden vastaavien avulla asema muodostaa kuulijoihinsa tietynlaisen siteen, mutta ei kuitenkaan anna kuulijoilleen vuorovaikutteista mahdollisuutta osallistua aseman ohjelmiston luomiseen. Päinvastoin aseman ohjelmiston luomisesta vastaa yhä vähemmän ihmisiä ja jopa itse juontajilla ei välttämättä ole enää mahdollisuutta vaikuttaa ohjelmistoon. Kaupallisista asemista on tullut tuotteita, jotka pyritään pitämään tasalaatuisina ja mahdollisimman suurta yleisöä miellyttävinä. Radioiden kuuntelussa ja kuulijakilpailussa myös markkinoinnista on tullut entisestäänkin tärkeämpää. (Tiedotusvälineiden kaupallistumisesta ks. Douglas Kellner: Mediakulttuuri. s. 24–25.)

Musiikki on nykyään radioasemien tärkein toimintaelementti. Kaupalliset asemat pyrkivät miellyttämään mahdollisimman suurta yleisöä soittamalla yleisesti ottaen ärsyttämätöntä ns. europoppia. Kaupallisten asemien riskittömällä ja yksipuolisella musiikin soitolla voidaan katsoa olevan tasapäistävä vaikutus musiikin kulutukseen. Samojen kappaleiden toistuva uudelleen soittaminen köyhdyttää kuulijoiden mahdollisuutta omaksua vaihtelevaa ja monipuolista käsitystä musiikkitarjonnasta. Opittuaan mikä musiikki on yleisesti hyvää, ihmiset kuuntelevat sitä radioasemaa, joka soittaa tätä musiikkia. Kuulijan oma persoonallinen valinta on tässä prosessissa kärsinyt.

Ilmaisun vapaus, lähiradion vaikeus

Kun ihmiset tulevat lähiradioon, he kohtaavat usein yllättävän pettymyksen. Heillä ollut kuva radiosta on muodostunut mainstream-radioista, ja lähiradio poikkeaa tästä mielikuvasta hyvinkin konkreettisesti. Lähiradioissa tekijöinä ovat tavalliset ihmiset, jotka toteuttavat tavallisien ja arkisten intressien mukaisia ohjelmia. Lähiradioissa ei ole yhtenäistä musiikkilinjaa ja musiikkia soitetaan ylipäätään vähän, eikä lähiradioilla myöskään ole suurta kilpailujen suhteen interaktiivista yleisöä. Lähiradio muodostuukin pääosin ihmisistä, jotka ovat kiinnostuneita eri asioista ja jotka toteuttavat ja tekevät ohjelmia kiinnostuksensa ja aktiivisuutensa pohjalta.

Lähiradion tekijöille annetaan usein persoonallinen ilmaisun vapaus. Monille lähiradiotoimintaan mukaan tuleville ihmisille tämä on kynnysongelma. Heidän on vaikea käsittää mitä ilmaisun vapaus radiossa on, sillä heille radio on pelkästään musiikin soittamista. Kun heille tarjoutuu tilaisuus ilmaista itseään, he eivät tiedä mitä he ilmaisisivat tai miten he ilmaisisivat. Itse olen lähiradion kouluttajana törmännyt tähän ongelmaan varsinkin nuorten parissa toimiessani. Mainstream-radioiden passivoimien ihmisten on erittäin vaikea ymmärtää radion luonnetta informaation välittäjänä ja sen tarjoamia mahdollisuuksia itseilmaisuun.

Kaikilla ei luovan ilmaisuvapauden kynnys ole ongelma, mutta monille se on. Tämä johtaa lähiradioiden vähäiseen kuuntelijapeittoon ja huonoon tunnettavuuteen. Kun ihmiset eivät ymmärrä luomisvapautta ja vuorovaikutteisen informaatiovälityksen mahdollisuutta, he eivät myöskään osaa hakea tai vaatia sitä, vaan tyytyvät helposti omaksuttavaan lähetysvirtaan. Lähiradioiden tulisikin tehdä huomattavan paljon työtä muuttaakseen ihmisten käsityksiä. Tähän työhön ei näillä pienillä radioilla ole välttämättä kuitenkaan resursseja ja kaikissa tapauksissa ei ehkä edes halua. Ja, koska suomalaisessa kulttuurissa ei yhteisöviestintä ole koskaan ollut niin merkityksellistä, ei yhteiskunnalla eikä eri yhteisöillä ole motivaatiota tätä toimintaa osaltaan kehittää ja tukea. Suomessa lähiradioiden voima viestinnässä on jätetty käyttämättä. (Media, kulttuuriaktivismi ja itseilmaisu ks. Kellner: Mediakulttuuri. s. 377–379.)

Ympäri mennään, yhteen tullaan

Radio ei menneellä vuosisadalla ole ollut sitä, mitä siitä alkujaan ja teoreettisesti on haaveiltu. Se on kuitenkin säilyttänyt asemansa sähköisen viestinnän kentän laajentuessa ja monipuolistuessa. Radio on myös muuttunut ja osaltaan se on menettänyt vakuuttavuuttaan informaation välittäjänä. Tulevaisuus voi tarjota radiolle kuitenkin mahdollisuuksia tulla yhä lähemmäs sitä, mitä se pohjimmiltaan on. Varsinkin pienille radioille tekniikan kehittyminen voi avata aivan uusia ulottuvuuksia.

Vielä aivan joitakin vuosia sitten tutkijat suhtautuivat hyvin epäilevästi radion integroitumiseen television ja internetin kanssa eli ns. multimediakoneen syntyyn. Nyt, näille skeptisille epäilyille on vähemmän pohjaa, sillä teknologian kehitys vie mediumeja pakostakin yhteen. Radio perinteisessä muodossaan, radioaaltoja pitkin etenevänä tiedonvälityksenä, tuskin tulee vielä pitkään aikaan katoamaan, koska radion tuottaminen ja lähettäminen yksinkertaisimmillaan on edullista ja myös radion vastaanottaminen on niin ikään edullista ja yksinkertaista. Mutta, radion ja radiotoiminnan kehittyminen puoltavat varsin yksiselitteisesti integroitumista muihin tiedonvälitysmuotoihin. (Multimediakoneen skeptisismi ks. Radion Historia ohjelmasarja osa 1, Radio Aurora lokakuu 1998. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus.)

Aivan alkujaan radiotoiminta tapahtui puhelinverkossa puhelinlaitteiden välityksellä. Internetin toiminta perustuu vielä nykyään myös puhelinverkkoon. Puhelin tavallaan toimi sähköisen joukkoviestinnän alkuunpanijana ja siitä kehitys on langattoman lähettimen kautta johtanut nykypäivän digitaaliteknologiaan, jossa puhelin on edelleen sähköisen viestinnän kehityksen yksi kulmakivistä. Kehitys jopa tällä hetkellä suuntaa takaisin puhelimeen, sillä kännykkä on edelleen puhelin, mutta sen toimintamahdollisuuksia on alettu moninkertaistaa.

Radion ja internetin historia ovat tahoillaan melko samankaltaiset, mutta vasta internet on saavuttanut edes periaatteellisesti demokraattisen ja vuorovaikutteisen informaatiovälityksen aseman. On siis perusteltua olettaa, että nämä kaksi toisiaan lähellä olevaa sähköistä viestintävälinettä tulevat lähenemään toisiaan. Osaltaan näin on jo käynyt. Suurimmilla radioasemilla on monipuoliset internet-sivut ja asemien lähetyksiä voi myös kuunnella internetin välityksellä. Tällä hetkellä tekniikka ei normaalikäytössä ole vielä riittävää, sillä linjojen siirtokapasiteetti ja nopeus ovat ongelmia monipuolisen informaation mielekkäälle välittämiselle. Teknologia kehittyy kuitenkin huimaa vauhtia.

Visioisin sähköisen viestinnän tulevaisuutta seuraavasti. Sähköisen viestinnän eri mediumit tulevat yhdistymään yhdeksi sähköiseksi joukkoviestinnän kokonaisuudeksi eli sähköiseksi mediaksi, joka sisältää kaikki eri ilmaisun olomuodot. Ihmiset käyttävät tätä sähköistä mediaa vuorovaikutteisesti. Päätelaitteet voivat olla joko suuria kodin viihdekeskuksia tai taskuun mahtuvia puhelimen tapaisia vempeleitä. Kunkin laitteen kapasiteetista riippuu, kuinka monipuolisesti sitä pystyy käyttämään. Käyttäjä voi erikseen valita kuvan, äänen tai tekstin tai kaiken yhdessä rakentaen niistä erilaisia kokonaisuuksia. Erilaisilla vuorovaikutteisilla palveluilla ja informaation välitysverkostoilla ei ole rajoitteita, vaan niitä voidaan kehittää mitä moninaisimmiksi ja näin lähestyä uutta demokratiaa. (Douglas Kellner puhuu vastaavanlaisesta kehityssuunnasta kyberpunk-aktivismina ja kyberdemokratiana. Kellner: Mediakulttuuri. s. 366–367, 373–383.)

Jonkin ajan kuluttua voi hyvinkin olla mahdollista kuunnella radiota taskussa olevalla matkapuhelimella ja mahdollisesti puhelimen välityksellä vaikuttaa siihen mitä kuuntelee eli kommunikoida vuorovaikutteisesti lähettäjän kanssa. Koko 1900-luvun sähköinen tiedonvälitys kehittyi tahoillaan ja nyt 2000-luvulla ollaan palaamassa siihen, mistä kaikki lähti 1800-luvun lopulla: kärjistetysti on siis palattu siihen, mistä on lähdetty eli puhelimeen. Jatkossa teknologista kehitystä tärkeämmäksi tulee kuitenkin sisällön ja informaation tuottaminen. Kun ihmisille tulee konkreettisesti mahdollisuus osallistua informaation tuottamiseen monipuolisuus ja demokraattisuus tulee olemaan todellista – haaveesta, Bertolt Brechtin ajatuksista, tulee totta.

Lähdemateriaali

Työ- ja toimintakokemus Turun lähiradioyhdistys ry:n ylläpitämässä kansalais- ja yhteisöradio Radio Robin Hoodissa vuosina 1994–2000, josta vt. päätoimittajana vuosi 1998 ja toimituspäällikkönä ja vastaavana ohjelmatoimittajana vuosi 1999.

Radion Historia ohjelmasarjan osat 1–5, Radio Aurora loka-marraskuu 1998. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus.

Alitalo, Simo: Puheesta kuunteluun. Tiedotustutkimus 3/1988. [http://www.tkk.utu.fi/monimuoto/radio/puheesta.htm, tulostettu 17.6.1999]

Halttula, Pekka & Koivisto, Juhani: Pieniä radioita – suuria ideoita: Brechtiläisen radiotestamentin perilliset. Tiedotustutkimus 2/1990.
[http://www.tkk.utu.fi/monimuoto/radio/pieni.htm, tulostettu 17.6.1999]

Kellner, Douglas: Mediakulttuuri. Vastapaino Tampere 1998.

Kemppainen, Pentti: Radion Vanha ja Uusi järjestys. Lähikuva 1/1996. [http://www.tkk.utu.fi/monimuoto/radio/jarjestys.htm, tulostettu 17.6.1999]

Mäntylä, Jorma: Radio Robin Hoodin kuuntelututkimus 1999. Liikenneministeriö ja Turun lähiradioyhdistys ry 1999.

Mäntylä, Jorma: Uusradion aika?. Tiedotustutkimus 4/1988. [http://www.tkk.utu.fi/monimuoto/radio/uusradio.htm, tulostettu 17.6.1999]

Ruohomaa, Erja: Radio-ohjelma ennen ja nyt. Lähikuva 1/1996. [http://www.tkk.utu.fi/monimuoto/radio/ennenjanyt.htm, tulostettu 17.6.1999]