Wider Screen 2/1998 KOHTI |
|
Wider Screen 2/1998 KOHTI |
|
Pääkirjoitus Ihmiskunta on loppua kohti kallistuvalla vuosisadallamme kokenut näyttävimmät edistysaskeleensa sekä mykistävimmät uhkakuvansa, jotka pahimpien skenaarioiden mukaan pyyhkisivät maapallolta koko inhimillisen elämän hyveineen ja paheineen. Uhkakuvat sekä odotukset tieteen ja järjen voittokulusta ovat hallinneet voimakkaasti myös 1900-luvun kulttuuria kuvataiteista musiikkiin, kirjallisuuteen ja elokuviin – milloin optimismi ja edistysusko ovat vallinneet; milloin parempaa on etsitty kurottumalla tulevaisuuteen tai milloin lohdutusta ja selitystä on etsitty menneisyyden kautta. Edistysuskon kokemat kolhut ja kehut tällä vuosisadalla ovat säännöllisesti löytäneet tiensä myös valkokankaalle. Tämä ei liene mikään ihme, sillä elokuvahan itse on vahvasti 1900-luvun oleellisimpia kulttuurisia ilmentymiä ja yksi merkittävimmistä todellisuuden suodattimista, jota kautta eri aikakausien tuntoja on muokattu suuren elokuvayleisön pureskeltavaksi. Vaikutusvaltaisena mediana, taiteen ja viihteen monikerroksisena sekoituksena, elokuva on antanut voimakkaan vaikutuksen myös television ja myöhemmin myös tietokonepelien kehitykselle. Oireellisesti vuoteen 2000 suhtaudutaan pelonsekaisin tuntein. Mitään ihmeellistä ei tuon vuoden pitäisi merkitä millekään muulle kuin (vanhentuneelle) tietotekniikalle, joka sekin on ironisesti 1900-lukulaisen länsimaisen edistyksen omaleimaisin piirre. Sitä paitsi Orwellin maaginen vuosi 1984 on enää hädin tuskin kuin turha muisto vain. Ehkä edistysparjauksissa liian usein keskitytään teknologian ja tieteen sättimiseen, jolloin unohdetaan se, että ihminen ei yksinkertaisesti vain ole aina ollut riittävän valmis uuden ajan liian rajuihin laitteisiin. Kieltämättä edistysaskeleet ovat yleensä merkinneet seuraavan sodan innovaatioita ihmisten murhaamisessa, mutta se ei taas ole koneiden tai laitteiden vika, vaan ohjaajien. Se siitä seuraa, kun keksijä ei enää keksi "oikeaa" käyttöohjetta keksinnölleen, ja kun laitteita käytetään väärin, ei hyvä seuraa. Ja ellei muuta pelon aihetta ole, niin 1990-luvun lopun edistynyt ihminen keksii niitä itse. Monia tavallisia ihmisiä on aivan ymmärrettävästi hirvittänyt korkean teknologian nopea voittokulku. Visionäärit ovat menneet vieläkin pidemmälle: lähitulevaisuudessa ihmisen identiteettikin joutuu seinää vasten, kun virtuaalitodellisuus jyrää todellisuuden ja keinotodellisuuden rajan näkymättömiin. Eräiden mielestä tietokonepelit ja Internet ovat pahasta: ne sekoittavat pään ja tekevät ihmisestä maanisdepressiivisen ruutuuntuijottajan. Ei sovi kuitenkaan unohtaa sitä, että samaa on sanottu joskus muinoin myös kirjoista, puhumattakaan sarjakuvista, elokuvista tai televisiosta tällä vuosisadalla. Toki nämä kaikki mediumit pitävät sisällään enemmän tai vähemmän kyseenalaista materiaalia, mutta huonouden määrähän on vakio – sitä on aina ja ehkä iankaikkisesti. Edistys on ottanut ja ottaa edelleen sekä kehitysaskelia että takapakkeja, mutta ihminen on aina porskuttanut eteenpäin. Luonto ei anna tyylipisteitä. © Wider Screen |
