Informaatioyhteiskunnan tuomiopäivä amerikkalaisessa NBF-scifissä

"Tiedon ylikuormitus! Elektroniikka kaikkialla ympärillämme myrkyttää ilman! Teknologinen vitun sivilisaatio! Olemme yhä täynnä kaikkea tätä paskaa, koska emme pysty elämään ilman sitä."

– repliikki Robert Longon elokuvasta
Johnny Mnemonic - kuoleman kuriiri (1995)

Scifin alagenreä, jolle luonteenomaista ovat synkät visiot tulevaisuudesta – kaoottiset metropolit, saastuminen, valtaa pitävät korruptoituneet jättiyhtiöt ja kehittynyt teknologia sekä media – on Fred Glass luonnehtinut kirjainyhdistelmällä NBF ("New Bad Future") (1). Amerikkalaisessa postmodernissa valtaelokuvassa ovat nykyään monet scifi-elokuvat luettavissa NBF-alagenreen. Nykyajan informaatioyhteiskunnassa, teknologian ja median kehitysvirrassa, on syntynyt erilaisia pelkotiloja ja kauhukuvia tulevaisuudesta. Yhtenä merkillepantavana skeptismin aiheena on ollut pelko ihmisen identiteetin ja koko inhimillisyyden menettämisestä kylmän teknologian ja tiedon maailmassa. Ja juuri tätä pelkoa monet NBF-scifin elokuvat ovat käsitelleet. Tämä voidaan nähdä heijastumana konkreettisesta yleisluontoisesta pelosta ihmisten sisimmässä informaatioyhteiskunnan teknologista kehitystä kohtaan.

Olen lähtenyt käsittelemään NBF-elokuvien ruokkimaa mielikuvaa informaatioyhteiskunnan tuomiopäivästä nostamalla esimerkkielokuviksi niitä scifi-elokuvia, jotka käsittelevät ihmisen identiteettiä ja inhimillisyyttä teknologian kehityksen, virtuaalisuuden ja muistin kautta. Olen rajannut tarkemman aihekäsittelyn materiaaliksi kaksi hieman erilaisen scifi-, kyberpunk-kirjailijan teokseen pohjautuvaa elokuvaa: Philip K. Dickin tekstiin perustuvan Ridley Scottin elokuvan Blade Runner (Blade Runner, 1982/1991) (2) ja William Gibsonin tekstiin perustuvan Robert Longon elokuvan Johnny Mnemonic - kuoleman kuriiri (Johnny Mnemonic, 1995). Monasti on katsottu Ridley Scottin Blade Runnerin aloittaneen nk. kyberpunk-elokuvien suuntauksen, vaikka sinällään itse elokuva, kuten ei Dickin kirjakaan, välttämättä edusta kyberpunkin nykykäsitettä – miksi kyberpunk nykyään ymmärretään. Robert Longon Johnny Mnemonic on taas nähty päättäneen gibsonilaisen kyberpunk-suuntauksen – jo siitäkin syystä, että elokuva koettiin epäonnistuneeksi – koska 80-lukulaiset kyberpunkmetaforat olivat luhistuneet 90-luvun virtuaalitodellisuuden alta (3).

© 1982 Warner Bros.

Virtuaalisuus ja muistin luoma identiteetti näyttelevät pääosaa niin Blade Runnerissa kuin Johnny Mnemonicissakin. Näkökulmiltaan erilaiset dickiläinen ja gibsonlainen ajattelutapa hakevat molemmat inhimillisyyden perusteita muistista.

© 1995 Imperila Entertainment

NBF-scifin informaatioyhteiskunta

Käsitteen tietoyhteiskunta" voidaan osaltaan katsoa syntyneen viestintäteknologisen kehityksen myötä. Tieto- ja digitaalitekniikan kehityksen seurauksena ovat nimelliset tiedon välittämisen raja-aidat ja muurit kaatuneet. Nyky-yhteiskunnassa – ainakin teoreettisessa mielessä – tiedosta on tullut vapaata pääomaa, jota jokainen voi halutessaan saada tai hankkia itselleen. Monissa opetus- ja kulttuuritahojen tulevaisuuden kehitys- ja koulutussuunnitelmissa pyritään takaamaan kaikille ihmisille tasavertainen mahdollisuus tiedon monipuoliseen hankkimiseen. Myös tiedon käsite on oikeaoppisemmin opittu ymmärtämään kaikessa laajuudessaan informaationa. Tieto- eli informaatioyhteiskunnan syntymisen myötä ihmiset ovat kohdanneet uusia ja erilaisia ongelmia ja pelkoja.

Tiedon jakautuminen tasavertaisesti kaikille ihmisille tulee tuskin koskaan toteutumaan eriarvoisessa informaatioyhteiskunnan hierarkiassa. Jo tämän päivän globaalit jättiyhtiöt hallitsevat niin mediaa kuin teknologian kehitystäkin. Teknologian kehitys on nopeampaa kuin tavallisen ihmisen kyky omaksua edes eilispäivän" tekniikkaa. Tavallisesta ihmisestä on tullut pieni pelokas eläin", joka tyytyy siihen mitä on sekä mitä sanotaan olevan ja joka on liian pelokas omaksumaan itse jotain uutta oppiakseen ja kehittyäkseen. Nykyisen kehityssuunnan todentamat visiot tulevaisuudesta ovat synnyttäneet pelkoja itse ihmisestä ja ihmisyydestä, mistä NBF-scifissä on rakennettu omat visiot tulevaisuudesta. Toisaalta juuri NBF-scifi itsessään synnyttää ihmisten mieliin pelkoja kaikkivoipaisesta informaatioyhteiskunnan hurlumhei-kehityshengestä.

NBF-scifin elokuvien tulevaisuusvisioissa vallanpitäjät ovat informaation hallitsijoita – eletään informaatioyhteiskunnan äärikapitalismia. NBF-scifin lähitulevaisuudessa ihmisasutus on keskittynyt metropoleihin tai jopa avaruuden siirtokuntiin, ihmisten eriarvoisuus on korostunut taloudellisiin ja ideologisiin ääripäihin, tiedosta on tullut hallitseva pääoma, jota pitävät käsissään korruptoituneet jättiyhtiöt, ja informaatioyhteiskunta on hävittänyt perinteisen ihmisen identiteetin. Tämän tulevaisuusvision informaatioyhteiskunnan ihminen on osa kybertilaa, virtuaalisuutta ja virtuaalitodellisuutta.

NBF-scifin kybertila

Kybertila (cyberspace) on käsitteenä fiktiivinen ja lähtöisin kyberpunk-suuntauksen kirjallisuudesta – lähinnä William Gibsonin romaanista Neurovelho (Neuromancer, 1984). Kybertila nähdään virtuaalisen tilan ja virtuaalitodellisuuden myöhemmäksi kehitysvisioksi, jossa maailmanlaajuiseksi levittäytyneet monimuotoiset tietoverkot ovat alkaneet elää omaa elämäänsä ihmisen käsityskyvystä irrallisena. Tällöin ihminen voi halutessaan kytkeä itsensä kybertilaan, jolloin gibsonilaisessa fantasiassa ihmiselle tarjoutuu hallusinaatiomaisia elämyksiä.(4) Vaikka kybertila on fiktiivinen käsite, voidaan se kyberpunk-suuntauksen mukaan lukea rationaalisen pessimistiseksi visioksi teknologian ylikehityksen seurauksista – virtuaalitilan ja virtuaalitodellisuuden jatkumona.

Brett Leonardin ohjaama elokuva Ruohonleikkaaja (The Lawnmower Man, 1992) sisältää pitkiä virtuaalijaksoja, jotka voidaan kokea visualisoiduksi kybertilaksi – mutta elokuvien tarkastelussa törmätään helposti ongelmaan: miten ymmärtää kybertila elokuvallisessa ilmaisussa. Kyberpunk-kirjan lukija visualisoi mielikuvituksellaan kybertilan omassa mielessään kirjailijan antamia merkkejä apuna käyttäen, kun taas elokuvan katsoja ymmärtää kybertilaksi sen, mitä valkokangas tai televisioruutu visualisoi hänen mieleensä. Nämä erilaiset merkkien vastaanottotavat mahdollistavat lukuisan määrän erilaisia tulkintoja kybertilasta ja sen fiktiivisestä olemassaolosta.

Gibsonilaisen kyberpunk-suuntauksen mukaan elokuvan Johnny Mnemonic voidaan katsoa käsittelevän kybertilaa (perustuuhan elokuva William Gibsonin samannimiseen novelliin). Elokuvassa ihmiset kytkeytyvät käyttöliittymien avulla tietoverkkoihin, kybertilaan, jossa ihminen voi irtautua itsestään virtuaalihahmoksi. Elokuvassa Keanu Reevesin esittämä päähenkilö, muistikuriiri Johnny, pystyy kytkemään aivonsa koneeseen, jonka avulla hänen aivoihinsa voidaan tallettaa tietoa datamuodossa. Tällöin Johnnyn aivoissa syntyy kybertila, kun data alkaa vuotaa hänen aivoihinsa. Elokuva kulkee eteenpäin informaatioyhteiskunnan pääomalla eli tiedolla. Datamuotoinen tieto on integroitunut omaa elämäänsä elävään tietoverkkoon, kybertilaan. Elokuvan universaaliin kybertilaan voi jokainen kytkeytyä käyttöliittymän kautta, mutta itse kybertilasta voivat sen virtuaalihahmot puhutella ihmisiä myös muiden sähköisten mediakanavien (televisio) kautta. Elokuvan kybertila on kaikissa sähköisissä viestin- ja tiedonsiirtoverkoissa elävä, omaa itseään hallitseva pelottava maailmansa, kun taas ihmisen pitää kytkeytyä verkkoon päästäkseen ko. kybertilaan.

© 1995 Imperila Entertainment

Johnny Mnemonic luovii kahdessa erilaisessa kybertilassa. Maailmanlaajuiseen tietoverkkoon, kybertilaan, ihminen pääsee kytkeytymään käyttöliittymän avulla, mikä tarkoittaa tämänhetkisen teknologian kehityksen sovellusten käyttöä: datahanskoja, datakypärää, datatuolia, Internetiä jne. Elokuvan luoma visio toisesta kybertilasta on erilainen: ihmisessä (aivoissa) itsessään syntyvä kybertila, jossa sekoittuvat datamuotoinen tieto ja muisti. Tässä kybertilassa Johnny Mnemonic lähentyy pitkälti virtuaalisuutta ja muistin luomaa identiteettiä Ridley Scottin Blade Runnerin tapaan.

NBF-scifin virtuaalisuus

Johnny Mnemonicissa tiedon ja muistin sikermä kamppailussa ihmisen identiteetistä voidaan nähdä fiktiivisenä ihmisen sisäisenä kybertilana. Ihmisen muisti ja tiedostetusti valikoitu tieto muodostavat informaatioyhteiskunnan ihmisen identiteetin. Elokuvassa ihmisen aivoihin pakattu" tieto muodostaa identiteetin ristiriidan valikoidusti omaksutun tiedon ja muistin välille. Samaista tiedon ja muistin välistä identiteettikriisiä, ihmisyyttä, käsittelee Ridley Scottin Blade Runner.

Johnny Mnemonic edustaa gibsonilaisen kyberpunk-suuntauksen identiteettiajattelua eri tilojen sulautumisesta yhteen, kun taas Blade Runner tukeutuu dickiläiseen identiteettiajatteluun, jossa eri tilat eivät sulaudu yhteen muodostaen ristiriitatilannetta vaan muistin (virtuaalisuuden) ja tiedon yhtälö itsessään muodostavat ristiriidan. Blade Runnerista henkii dickiläinen kokemuksen epävarmuus muistin ja historian representaatioista. [Blade Runnerhan perustuu Philip K. Dickin romaaniin Palkkionmetsästäjä (Do Androids Dream of Electric Sheep?, 1968) ] (5).

Käsitettä virtuaalinen" käytetään kuvaamaan todellisuutta vastaavia ilmiöitä ja asioita. Virtuaalisuutta voidaan kuvailla ikään kuin" ilmiöiksi ja asioiksi. Nykyään virtuaalisuus usein yhdistetään tietotekniikan (tietokoneiden) sovelluksiin, kuten internetiin, tietokonepeleihin, telekommunikaatioon jne. Virtuaalinen tila taas useimmiten ymmärretään telekommunikaation muodostamaksi (epä)tilaksi ja virtuaalitodellisuus subjektiiviseksi virtuaalimaailman kokemiseksi (useat tietokonepelit). Tarkemmin virtuaalitodellisuudella tarkoitetaan astumista sisään datahanskojen, -kypärän tai -asun kautta tietokoneella visualisoituun keinotodelliseen maailmaan.(6)

Virtuaalisuuden ei kuitenkaan voida katsoa kytkeytyvän pelkästään tietokoneilla luotuun keinotodellisuuteen tai todellisuutta jäljentäviin näennäisilmiöihin, sillä ihminen itsessään kykenee kokemaan virtuaalisuutta ilman teknologisia apuvälineitä. Ihmisen muisti ja unet ovat virtuaalisia ilmiöitä, ikään kuin" todellisuutta. Muisti ja unet ovat kokemuspohjaisia ilmiöitä, jotka virtualisoituvat ihmisen aivoissa (ajatuksissa/mielessä) ja useissa tapauksissa ihmisen muisti ja unet kytkeytyvät toisiinsa – ovat riippuvaisia toisistaan. Muistin ja unien vuorovaikutus muodostavat ihmiselle virtuaalisen kokemuspohjaan perustuvan oman maailmansa, mutta kun tätä kokemuspohjaa horjutetaan informaatioyhteiskunnassa pakkaamalla ihmisen muistiin ei-kokemuspohjaisia tai toisten kokemia elämyksiä ja muistikuvia, ihmisen identiteetin raja alkaa hämärtyä. Teknologisen kehityksen luotsaamassa informaatioyhteiskunnassa ihmisen oma ja aito" virtuaalimaailmaa on alkanut sekoittua teknologian avulla rakennettuun näennäisvirtuaalisuuteen.

Blade Runnerissa rakennetaan vahva dickiläinen kuva identiteetin murentumisesta ihmisen ja teknologian kohdatessa. Elokuvassa esitetään kysymys ihmisen ja inhimillisyyden perusoletuksista ja päädytään lopulta antamaan identiteetin mittariksi muistin (7). Blade Runnerin päähenkilö, Harrison Fordin esittämä Deckard, etsii elokuvassa androideja, replikantteja. Deckardin replikanttijahti on vain kehys hänen oman minuutensa, identiteettinsä etsinnälle. Muistista tehdään elokuvassa korostetusti virtuaalinen: ihmisen oma kokemuspohjainen muisti on integroitunut aivoihin tallennettuun ei-kokemuspohjaiseen muistiin. Deckardin kokemuspohjaiseen muistiin sekoittuvat ympäristöstä ammennettavat toisten muistikuvat – joskin elokuvassa paljolti symbolisessa merkityksessä - kun taas replikantit keräävät itselleen kokemuspohjaista muistia tukemaan aivoihinsa tallennettua itselleen ei-kokemuspohjaista muistia. Kuitenkaan elokuvassa ei selkiytetä näiden muistien konkreettista eroa, ihmisen identiteetin funktiota, vaan muistista tulee virtuaalinen identiteetti eikä pelkästään inhimillisyyden mittari, sillä elokuvassahan Rutger Hauerin esittämä replikantti Roy Batty osoittautuu lopulta Deckardia, ihmistä, inhimillisemmäksi.

Elokuvan vahva miljöö historian representaationa antaa Deckardin kokemalle muistin ja unen virtuaalisuudelle syvän henkilöitymän, joka ei suinkaan elokuvan aikana saavuta harmonista loppuratkaisua, vaan jää yhtä avoimeksi ja ristiriitaiseksi kuin koko elokuvan miljöö, jossa valtaisat valomainokset ja jättiscreenit huutavat rinnan sateessa rappioituvien barokkisten rakennusten kanssa. Koko elokuva antaa virtuaalisen kuvan epäesteettisestä nykyteknologian kehityksen ja rappioituvan historian symbioosista ikään kuin" huutomerkkinä informaatioyhteiskunnan kasvavalle ristiriidalle uuden ja vanhan välillä.

Jos Blade Runner on NBF-scifin elokuvista se ikään kuin" odysseia virtuaalisuuden filosofisiin kysymyksiin, niin Paul Verhoevenin ohjaama Total Recall - unohda tai kuole (Total Recall, 1990) tukeutuu virtuaalisuuden kysymyksiin konkreettisesti antamatta kuitenkaan - Blade Runnerin dickiläisyyttä mukaillen – selkeää, johdonmukaista tai yksiselitteistä vastausta kysymykseen ihmisen identiteetistä tietoyhteiskunnan virtuaalimaailmassa. (On huomattava, että myös Total Recall on inspiroitu Dickin tekstistä).

Elokuvassa Total Recall ihmisen muistista tehdään konkreettinen identiteetin luoja. Elokuvan päähenkilö Quaid (Arnold Schwarzenegger) lähtee virtuaalimatkalle Marsiin. Hänen aivoihinsa syötetään valmiiksi koettuja muistikuvia Marsista, mutta kaikki ei sujukaan suunnitelmien mukaan. Epäonnistuneen virtuaalimatkan jälkeen Quaid saa tietää omaavansa toisen identieetin, Hauserin identiteetin. Takertumatta sen enempää elokuvan hyvin moniulotteiseen juoneen, Total Recall pyrkii osoittamaan ihmisen identiteetin olevan omien muistikuvien varassa. Elokuvassa voidaan siis muuttaa ihmisen identiteettiä vaihtamalla muistikuvia. Elokuva jättää päähenkilönsä lopullisen identiteetin avoimeksi: onko Quaid Hauser vai onko Hauser Quaid (8).

© 1990 Carolco

Total Recall voidaan nähdä vakavasti otettavana skeptismin ilmaisuna virtuaalimaailmaa ja eritoten virtuaalimatkailua kohtaan. Ihmisen oma identiteetti on vaarassa romahtaa, jos aivoihin syötetään liian paljon ja liian voimakkaita keinotekoisia virtuaalimuistoja. Muistin ja unien oma ja aito" virtuaalisuus joutuu kamppailuun keinotekoista virtuaalisuutta vastaan. Totall Recall suhtautuu epäilevällä ja pelottelevalla otteella aikamme keinotekoisen virtuaalisuuden tulevaisuuden sovellutuksiin.

Virtuaalisuutta – tarkemmin sanottuna virtuaalitodellisuutta (VT) – tutkailee mielenkiintoisesti identiteetin näkökulmasta myös Ruohonleikkajan ohjaajan, Brett Leonardin Virtuosity (Virtuosity, 1995). Elokuvassa poliisien kouluttamista varten on kehitetty VT-maailma, johon poliisien vastapeluriksi on luotu virtuaalirikollinen Sid 6.7. Sid on kehittyvä virtuaalihahmo, joka on rakennettu 200 rikollisen persoonasta. Virtuosity käsittelee siis aihetta aivan uudesta näkökulmasta. Aikaisemminhan virtuaalisuuden on koettu hajottavan identiteettiä, mutta elokuvassa Virtuosity virtuaalimaailmasta on tullut identiteettien kokoaja: yhteen virtuaalihahmoon on sulautettu ja eheytetty 200 identiteettiä. Elokuvan virtuaalitodellisuus voidaan myös nähdä tulevaisuuden visiona ikään kuin" kollektiivisesta alitajunnasta. Kuitenkin Virtuosity pysyy NBF-scifin tyylille uskollisena, eikä suinkaan anna siunausta identiteetin virtuaalipelleilylle – päinvastoin, elokuva osoittaa varoittavana esimerkinä sen turmiollisuuden, kun identiteetin ja inhimillisen persoonan varaan aletaan luoda virtuaalihahmoa.

© 1995 Paramount Pictures

Science Fiction -elokuvissa on konkretisoitu näyttävästi erilaisia liittymämahdollisuuksia virtuaalimaailmaan. Datakypärät ja -hanskat vievät ihmiset todellisuuden ulkopuoliseen ulottuvuuteen. Nähtäväksi jää toteutuvatko mitkään näiden elokuvien visioista vielä pitkään aikaan.

Kyber-Kristus ja kyberneettinen jumalankuva

Elokuvassa Blade Runner ihmisyys koetaan "orgaanisen ja teknologisen puristuksissa kertomuksena, jolla on myyttiset siteet taaksepäin ja tieteisfantastiset ulokkeet eteenpäin ajassa." (9). Elokuvan replikantit edustavat virtuaalista ihmistä – ihmisen kaltaisia, mutta kyvyiltään ihmisiä parempia ja täydellisempiä: kyberneettinen jumalankuva. Ajatusta tukee gibsonilainen käsite lihasta" ruumiina tuottamassa rajoituksia mielikuvitukselle (10). Toisin sanoen ihminen voi saavuttaa mielikuvituksensa vapauden vasta irtautuessaan ruumiistaan virtuaaliseen maailmaan, joka on luotu – ohjelmoitu – täysin erilaisille rajoitteille kuin fyysinen todellisuus. Gibsonilaisessa ajattelussa keinotekoinen virtuaalisuus integroituu fyysiseen todellisuuteen: ihmisen, inhimillisyyden, ja teknologian raja hämärtyy. Tällöin fyysinen ihminen tulee osaksi virtuaalitilaa ja tästä ajatuksesta voidaan johtaa tietynlaisen kybertilan syntyminen, mistä ihminen irtautuu ulos fyysiseen todellisuuteen kyberneettisenä jumalhahmona, täydellisyyden ilmentymänä, siis jonkinlaisena nanoteknologisena olentona, kuten replikantit Blade Runnerissa. Dickiläinen skeptismi ihmisen ja teknologian harmonisesta suhteesta voidaan siis nähdä sulautuvan gibsonilaiseen ajatusmaailmaan ihmisyyden ja teknologian symbiosta.

Jumalalla ymmärretään täydellisyyttä ja jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mutta ihminen ei ole täydellinen. Teknologisen kehityksen informaatioyhteiskunnassa täydellisyys on irtautumista fyysisen ruumiin, lihan", rajoitteista virtuaaliseen täyteyteen. Ridley Scottin Blade Runnerissa ajatus virtuaalisen ihmisen täydellisyydestä – jumalahahmosta – on viety konkreettisesti pitkälle elokuvan loppupuolen kristusmytologisessa episodissa. Elokuva synnyttää kyberneettisen jumalankuvan – Kyber-Kristuksen replikantti Roy Battyn hahmossa.

Teoria replikantti Roy Battystä Kyber-Kristuksena nojautuu oletukselle, että Deckard on ihminen. Blade Runneria analysoitaessa on päädytty erilaisiin näkökulmiin Deckardin ihmisyydestä. Näkökulmaa siitä, että Deckard on ihminen voidaan puoltaa hänen elokuvassa uneksimallaan yksisarvisella, sillä yksisarvinen on alun alkaen mielletty keskiajalta lähtien puhtauden symboliksi, jota eritoten ritarit ovat kantaneet. Deckard on siis puhdas" ihminen, koska hänen kollegansa elokuvan lopussa jättää paperista taitellun yksisarvisen Rachelin asunnolle viestinä Deckardin saamasta lunastuksesta. Toisaalta mm. Paul M. Sammon on todennut kirjassaan Future Noir (1996) juuri tämän yksisarvisen antavan epäilyksen Deckardin ihmisyydelle, koska kyseessä on myyttinen taru ja elokuvan ihmisyys voidaan nähdä kertomuksena, jolla on myyttiset siteet taaksepäin ja se voi tällöin olla representoitu. Sammonin teoria on kuitenkin perusteluiltaan tulkinnanvarainen. (kuva: © 1982 Warner Bros.)

Blade Runnerin lopussa etsivä Deckardin ja replikantti Roy Battyn välille kehittyy takaa-ajotilanne, jossa ilmenee selkeä kristusmytologinen symboliikka. Deckard – ihminen – on alkuasetelmassa jahtaaja, tuomion langettava lainoppinut, mutta Roy Batty – replikantti – on täydellisyydessään vahvempi ja asettuu pian tuomitsijansa yläpuolelle. Takaa-ajon edetessä Roy Batty ristiinnaulitsee itsensä: työntää kämmenensä lävitse naulan – kärsimyksen tie alkaa. Takaa-ajo, henkien kiirastuli eli kiusoittelu syntiinlankeemuksen ja pelastuksen välillä, jatkuu, kunnes Deckard joutuu hengenvaaraan. Roy Battyllä on mahdollisuus kostaa ja antaa kiusaajansa kuolla tai pelastaa hänet ja antaa anteeksi näin ihmiskunnan pahat teot. Roy Batty pelastaakin kiusaajansa ja tuomitsijansa, Deckardin, hengen antaen hänelle samalla anteeksi. Kohtauksen jälkeen Roy Batty lyhistyy sateeseen ja sanoo Deckardille seuraavan repliikin:

"Olen nähnyt asioita mitä te ihmiset ette uskoisi. Hyökkäysaluksia tulessa Orionin laidoilla. Olen katsonut valon kimaltelevan pimeässä lähellä Tanhauser porttia. Kaikki nuo… hetket tulevat katoamaan… aikanaan. Kuten… kyyneleet… sateeseen. Aika… kuolla." (11a)

ääninäyte elokuvasta
© 1994 Warner Music UK Ltd. (11b)

Tämän jumalallisen" sanoman jälkeen Roy Batty kuolee ja hänen kädessään jo kauan ollut valkea kyyhkynen vapautuu lähtien lentoon kohti sateelta kirkastunutta taivasta. Valkea kyyhkynenhän on Pyhän Hengen symboli, joten tämän voidaan nähdä symboloivan Roy Battyn sielun vapautumista taivaaseen. Informaatioyhteiskunnan tulevaisuuden virtuaalinen ihminen onkin kyberneettinen jumalankuva – Kyber-Kristus.

Blade Runnerissa nostetaan myös jumalhahmon asemaan replikantit suunnitellut Tyrrell-yhtiön johtaja, jonka kohtaaminen Roy Battyn kanssa on nähtävissä fiktiivisenä tulkintana visiosta, jossa ihminen kohtaa luojansa. Vaikka Blade Runner voidaankin tulkita virtuaalisen ihmiskuvan synnyttämänä Kyber-Kristuksen ajatelmana, niin elokuva nostaa vahvasti myös esille eettismoraalisen pohdinnan ihmisestä jumalana, mikä tuntuu nykyään geeniteknologian ja -manipulaation aikana hyvinkin ajankohtaiselta.

Robert Longon Johnny Mnemonic tuo kyberneettisen jumalankuvan pohdintaan Blade Runneriin verrattuna erilaisen näkökulman. Elokuvan Kyber-Kristus on Dolph Lundgrenin esittämä katusaarnaajaa, joka gibsonilaisen kyberpunk-suuntauksen mukaan on kehittänyt itseään teknologisilla avuilla. Tämä kyberhahmo levittää jumalan sanaa ja on valmis tappamaan kenet tahansa turvatakseen itselleen mahdollisuuden parantaa yhä itseään koneosilla. Johnnny Mnemonicin Kyber-Kristus ei siis ole anteeksi antamisen mahdollisuuteen uskoava viimeinen inhimillisyyden linnake, täydellinen virtuaalinen ihminen, vaan pahan lähettiläs: antikristushahmo, joka fyysiseen ylivoimaansa luottaen pyrkii sokeaan omaneduntavoitteluun. Johnny Mnemonic kääntyy tässä Blade Runnerin vastakohdaksi. Tulevaisuuden pelastus ei sikiä virtuaalisuuden kuvitteellisesta hyveellisyyden mahdollisuudesta, vaan kylmästä kyber-todellisuudesta tulee pahuuden synty ja koti. Inhimillisyyden ja ihmisen perustasta, uskonnosta, muovautuu tulevaisuuden informaatioyhteiskunnassa brutaali ja primitiivinen kehittymättömyyden symboli.

Toinen mielenkiintoinen näkökulma kyberneettisestä jumalankuvasta, uskonnosta, tulee Johnny Mnemonicissa esille mediaan sisällytettynä tietouskontona. Elokuvassa televisiovastaanottimista on rakennettu ristejä, jotka todentavat ironisesti nykyhetkemme sokean uskollisuuden televisiolle hallitsevana jumalallisena" mediana. Taivaalle singottu tieto muuttuu jumalan sanaksi" kanavoituakseen ulos vastaanottimien välityksellä. Ristin muotoiset televisiosikermät keräävät ihmiset, heikkouskoiset, ympärilleen kuuntelemaan sitä oikeaa totuutta.

Elokuvassa ihmisen jumalallinen" asema kyseenalaistetaan täysin, kun Yhdysvaltojen merivoimien entinen vakoiludelfiini Jones osoittautuu ainoaksi, joka kykenee hakkeroimaan suojakoodeja tiedon purkamista ja uudelleen lähettämistä varten kapinallisten, Loutekkien, toimesta. Mielenkiintoiseksi elokuvan tämän näkökulman tekee se tosiasia, että delfiinien aivot ovat fysiologisesti ihmisen aivoja suorituskyvyltään tehokkaammat. Ihminen on siis itse kehittämänsä tiedon käsittelyssä menettänyt herruutensa toiselle luontokappaleelle, mikä on tavallaan omiaan romuttamaan kristillistä ihmiskäsitystä ateistiseksi spekuloidussa tulevaisuuden informaatioyhteiskunnassa.

Teknologia ja sen kehitys on vakavasti haastanut ihmisyyden. Teknologiat lähestyvät kohti samaa päämäärää ja tämä kaikki johtaa kohti kone-jumalaa (12). NBF-scifin tulevaisuusvisioissa ihmisestä on tullut virtuaalinen – jumalankuva ei ole enää ihminen – tai vaihtoehtoisesti ihminen on menettänyt koko asemansa, jopa virtuaalisen asemansa, jumaluuden pelissä ja tällöin tiedosta itsestään on tullut jumala. Ilmiö, jonka heijastumia on havaittavissa jo tämän päivän informaatioyhteiskunnassa.

Blind Runner ja tietoyhteiskunnan tuomiopäivä

Amerikkalaisessa NBF-scifissä on havaittavissa merkkejä niin skeptismistä, pelosta kuin kauhukuvistakin teknologisen kehityksen informaatioyhteiskuntaa kohtaan. NBF-scifin elokuvissa asetetaan kysyvä toteamus ihmisestä sokeana juoksijana – Blind Runner" – teknologian kehityksen virrassa.

Me Blind Runnerit tyydymme elämään teknologian kehityksen hurmoksessa ja tuudittaudumme erilaisten visioiden hyväuskoisiin spekulaatioihin tulevaisuuden teknologisesta informaatioyhteiskunnan autuudesta. Blind Runner ei jää pohtimaan ihmisyyttään ja/tai inhimillisyyttään, koska pitää itseään yhä samana ihmisenä kuin on aina ollutkin. Mutta miten informaatioyhteiskunnan lippua korkealla pitävä teknologinen kehitys tulee vaikuttamaan meihin ja meidän ihmisyyteemme? NBF-scifi on visioinut aiheesta oman spekulaationsa. Informaatioyhteiskunnan tuomiopäivän kellot soivat jo – mutta näitä kellojahan itseasiassa soittavat juuri NBF-scifin elokuvat.

Viitteet

1. Veijo Hietala: "Muista tai kuole - Elokuva ja muistin teoriat". THE END - esseitä elävän kuvan elämästä ja kuolemasta (1996), s. 219. (Fred Glass: Totally Reacalling Arnold. Sex and Violence in the New Bad Future". Film Quarterly. Vol. 44: 1 (1990), s. 2.) [takaisin]

2. Esseessäni tarkastelun kohteena elokuvasta Blade Runner käytän ohjaajan versiota,
joka julkaistiin vuonna 1991. Elokuvan versioista enemmän ks. [http://us.imdb.com/More?alternate-versions+Blade+Runner+(1982)][takaisin]

3. Jukka Sihvonen: Aineeton syli - johdatus audiovisuaaliseen tulevaisuuteen (1996), s. 146. [takaisin]

4. Erkki Huhtamo: Virtuaalisuuden arkeologia - virtuaalimatkailijan uusi käsikirja (1995), s. 340–341. Käsitteellä kybertila voidaan ymmärtää myös muita tiloja" kuin esille tuomani gibsonilainen tila" eli katso myös Huhtamo (1995), Bruce Sterling: Kybertilan tulevaisuus", s. 65–70. [takaisin]

5. Dickiläisestä ajattelusta tarkemmin mm. Jukka Sihvonen: Aineeton syli - johdatus audiovisuaaliseen tulevaisuuteen (1996), s. 137–140. [takaisin]

6. Erkki Huhtamo: Virtuaalisuuden arkeologia - virtuaalimatkailijan uusi käsikirja (1995), s. 336–340. [takaisin]

7.Veijo Hietala: "Muista tai kuole - Elokuva ja muistin teoriat". THE END - esseitä elävän kuvan elämästä ja kuolemasta (1996), s. 220. [takaisin]

8.Aiheesta tarkemmin, Veijo Hietala (1996), s 222–224. [takaisin]

9. Jukka Sihvonen: Aineeton syli (1996), s. 173. [takaisin]

10. Jukka Sihvonen (1996), s. 159. [takaisin]

11.aKirjoittajan suomennos elokuvan ko. repliikistä, joka on julkaistu englanniksi kirjassa Paul M. Sammon: Future Noir - The Making of Blade Runner (1996), s. 195. [takaisin]

11.b Ko. repliikki ääninäytteenä elokuvasta Blade Runner. Vangelis: Blade Runner - Tears In Rain", track 12, Atlantic Recording Corporation (82623-2), © 1994 Warner Music UK Ltd. [takaisin]

12.Paul Virilio: Cyberwar, God And Television: interview with Paul Virilio", CHEOTRYN,[http://www.freedonia.com/cheotry] (tulostettu 20.4.97). [takaisin]

Elokuvat

LEONARD Brett: THE LAWNMOVER MAN - Ruohonleikkaaja,
First Independent, UK/USA 1992.
ks. http://us.imdb.com/Title?Lawnmower+Man,+The+(1992)

LEONARD Brett: VIRTUOSITY,
Paramount, USA 1995.
ks. http://us.imdb.com/Title?Virtuosity+(1995)

LONGO Robert: JOHNNY MNENONIC - kuoleman kuriiri,
Imperila Entertaiment, USA 1995.
ks. http://us.imdb.com/Title?Johnny+Mnemonic+(1995)

SCOTT Ridley: BLADE RUNNER,
Warner Bros., USA 1982 / 1991.
ks. http://us.imdb.com/Title?Blade+Runner+(1982)

VERHOEVEN Paul: TOTAL RECALL - unohda tai kuole,
Carolco, USA 1990.
ks. http://us.imdb.com/Title?Total+Recall+(1990)