Kansallinen identiteetti
Loppua kohti kallistuvalle vuosisadallemme on ominaista se, että elokuvalla on ollut tavalla tai toisella sormensa pelissä niin kansallisen identiteetin synnytystuskissa, rakentumisprosesseissa kuin muutos- ja kiehumistilanteissakin.
Kansallisuustematiikan kirjo elää tavalla tai toisella useimmissa elokuvissa. Toisissa kansalliset painotukset, jotka monesti yhdistetään poliittisiin pyrkimyksiin, ovat esillä näkyvästi ja tarkoituksella, kun taas toisissa elokuvissa kansallisuuden kommentointia voi esiintyä tarkoituksettakin, jolloin tulkinnalla on tärkeä merkitys kansallisten painotusten analyysissä. Jälkimmäisessä tapauksessa tärkeää onkin, miten tutkija kansallista ideologiaa tai identiteettiä tulkitsee. Keskeistä on myös selvittää ne äänet, jotka itse elokuvassa kommentoivat kansallista identeettiä, mikä saattaa kuitenkin olla erittäin vaikeaa, jos elokuvassa puhuu monien ristiriitaisten äänien kenttä.
Kansallinen identiteetti voi ilmetä niissä pyrkimyksissä, jotka perustuvat vakiintuneeseen kertomisperinteeseen tukeutuviin vanhoihin konventioihin ymmärtää kansakuntaa ja sen historiaa. Kansallisen identiteetin kuvauksilla voidaan myös pyrkiä heikentämään yhteiskunnallisia suuntauksia tai poliittisia liikkeitä, jotka nähdään vääristävän tai vahingoittavan oikeaa kansallista" identiteettiä. Toisaalla on pyrkimyksiä, jotka vahvistavat vallitsevaa käsitystä kansallisesta identiteetistä kumouksellisina pidettyjä (=vähemmistönäkemyksiä edustavia) voimia vastaan.
Karkeasti yksinkertaistaen voidaan sanoa, että kansallista identiteettiä on useimmiten muovattu historiasta käsin. Kansallista merkitystä ovat lähes poikkeuksetta saaneet kansallisista tapahtumista ja aikakausista, kuten sodista, vallankumouksista, suurmiesten elämänkerroista tai talonpoikaisesta maaseutuidyllistä, kertovat elokuvat, joiden pyhä kolminaisuus on ollut ihanne, historia ja symboliikka".
Euroopassa elokuvalle on annettu kansallista tajuntaa muokkaavia tehtäviä varsinkin kriisiaikoina joko propagandan tai eskapismin muodossa, jolloin on korostunut elokuvan rooli tiedotusvälineenä. Malliesimerkkejähän tämän suhteen ovat olleet kansallissosialistinen Saksa ja kommunistinen Neuvostoliitto, joissa elokuva oli ennen kaikkea propagandaväline. Hitlerin Saksassa elokuvallinen propaganda kehitettiin 1930- ja 1940-luvulla taiteeksi jalostamalla se eskapistisen viihteen valeasuun. Oikeaa asennetta ei julistettu, vaan se kätkettiin elokuvan fiktiiviseen ja dramaattiseen perusrakenteeseen. Yleistäen kansallissosialistisen Saksan elokuvapolitiikka laittoi asiat oikeisiin puitteisiin: hyvin harvan elokuvan kohdalla voidaan puhua viattomasta, pyytettömästä tai taka-ajatuksettomasta viihteestä.
Elokuvan kautta ylläpidetään jatkuvaa diskurssia yhteiskuntapoliittisesta arvomaailmasta. Elokuva on moniulotteinen inhimillisteknologinen tarkastelukenttä eettisille ja moraalisille muutoksille sekä menneisyydessä että nykyisyydessä. Ehkä mielenkiintoisimman tutkimuksen kohteen muodostavat tällöin elokuvat, jotka rakentuvat ristiriitaisista, taantumuksellisista tai edistyksellisistä äänenpainoista.
Ristiriitaista on myös sellaisen elokuvan määrittely, jonka voidaan sanoa puhtaasti edustavan kansallista identiteettiä, ei vain kommentoivan sitä. Monet kansallisen identiteetin lippulaivoiksi tarkoitetut elokuvat eivät ole herättäneet elokuvayleisössä toivottua" vastakaikua. Edwin Laineen Tuntematon sotilas on tässä mielessä yksi merkittävistä poikkeuksista. Se tehtiin syvällä tarkoituksella ja vakaumuksella kansalliseksi monumentiksi ja Suomen kansa myös otti sen muitta mutkitta omakseen. Yleisesti ottaen kansallisuusaiheissa alleviivataan tietoisesti ideologista sanomaa ja identiteettiin liittyvää symboliikkaa eikä se aina ole ollut tie kansan sydämeen.
Toisaalta suuret katsojamäärätkään eivät yksinään riitä puoltamaan käsitettä kansallisesta elokuvasta kuin eivät myöskään kapean kulttuurieliitin yritykset nostaa jokin elokuva kansallisen teoksen asemaan. Voidaan myös kysyä: Piileekö kansallinen identiteetti elokuvassa, katsojien suhtautumisessa vaiko älymystön teorioissa?" Totuus lienee jossakin välimaastossa: kansallinen identiteetti on jo itsessään ristiriitainen idea lukemattomien moraalisten, eettisten, poliittisten, sosiaalisten, historiallisten, yhteiskunnallisten sekä inhimillisten tekojen, ajatusten ja arvojen tapahtumakirjossa.
Ja elokuva ruokkii tätä ristiriitaa edelleen aikana, jolloin teknologia on asettamassa koko perinteisen identiteettiajattelun vaakalaudalle.